Suomalaisen jalkapalloilun tila on jälleen tapetilla maajoukkueen aloitettua EM-karsinnat tappiollisesti. Häpeällisellä esityksellä tullut tappio Moldovassa herätti suurimman kritiikin, mutta maajoukkue ja sen valmennus eivät säästyneet kritiikiltä myöskään Hollanti-tappion jälkeen. Valmentaja Baxterin potkuja on vaadittu ja suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuus puhuttaa. Keskustelua on syntynyt runsaasti ja se on positiivista. Keskustelu on merkki jalkapallokulttuurin muodostumisesta.
Tammikuussa 2008 Palloliitto perusti "Visio 2020" -nimeä kantaneen projektin, jonka tavoitteena oli nostaa suomalainen jalkapallo Euroopan kymmenen parhaan maan joukkoon. Tällä tarkoitettiin ilmeisesti maajoukkueen menestystä. Petri Jakonen valittiin Palloliiton huippujalkapallojohtajaksi toukokuussa 2009 johtamaan tätä projektia. Jakonen kertoi lehdistölle maajoukkueen suurista tavoitteista, joiden saavuttaminen edellyttäisi "25 timanttia" eli 25 huipputason pelaajaa.
Visio 2020 kuulostaa hienolta tavoitteelta - mikäpä olisikaan jalkapalloväelle hienompaa kuin nähdä Suomi Euroopan huipulla ja säännöllisesti arvokisoissa. Maajoukkue vetää kotiotteluihinsa komeita yleisömääriä, mitkä ovat täysin eri luokkaa veikkausliigajoukkueiden yleisökeskiarvoihin. Maajoukkueen otteluita olympiastadionilla seuraa noin 10000-35000 katsojaa vastustajasta riippuen. Maajoukkueen näkyvyys on parantunut mediassa huomattavasti ja yleisön kiinnostus vaikuttaa olevan lisääntymään päin. On siis loogista, että Palloliitto haluaa näyttävästi viedä maajoukkuetta eteenpäin.
Mutta nyt tullaan olennaiseen kysymykseen: mistä maajoukkue saa pelaajansa? Yksi vastaus voisi olla juniorimaajoukkueista. Nuorten tasolla menestys ja näkyvyys on ollut paranemaan päin kiitos U21-maajoukkueen tuoreen menestyksen ja EM-lopputurnauspaikan. Mutta mistä sitten nuorten maajoukkueet ammentavat pelaajansa? Seuroista tietenkin. Niistä pienistä, keskikokoisista ja suurista suomalaisista seuroista, jotka päivittäin tekevät pitkälti vapaaehtoisvoimin töitä suomalaisten tulevaisuuden lupauksien kehittämiseksi. Niin aikuisten kuin juniorien tasolla.
Näillä samoilla seuroilla on vaikeuksia saada paria tuhatta katsojaa veikkausliigaotteluihinsa. Tai viittä sataa ykkösdivisioonan otteluihin. Tai edes taata seuran olemassaoloa pitkällä aikajänteellä.
Suomalaisen jalkapallon huippuseurat eivät voi hyvin. Tämä lienee varsin pätevä yleistys, vaikka onneksi joitain poikkeuksiakin löytyy. Tehdään nopea katsaus veikkausliigaseurojen huipulle. HJK? Pyörii maan vahvimman junioritoiminnan ja omistaja-Lyytikäisen rahallisen tuen avulla kotimaisella huipulla vuodesta toiseen. Honka - talousvaikeuksissa. TPS - talousvaikeuksissa. Tampere United - talousvaikeuksissa ja tulevaisuus uhattuna.
Entä muut seurat? Haka ja AC Oulu painivat suurissa talousvaikeuksissa ja molempien olemassaolo on uhattuna. FC Lahti on putoamassa ja tulevaisuus on täysi kysymysmerkki. Myös Jaro on kärsinyt talousvaikeuksista.
Onneksi joillain seuroilla pyyhkii myös hyvin. KuPS on vihdoin pääsemässä ikuisen hissiliikkeensä ylempiin kerroksiin. Toivottavasti pysyvämmin kuin vain yhden kauden ajaksi. Samoin Jaron menestys on ollut ilahduttavaa seuran talousvaikeuksista huolimatta. Myös JJK:n nousu kotimaisen jalkapalloilun huipulle on ollut ilahduttava piristysruiske. Interin tuore mestaruus ja vahvan seuraidentiteetin muodostuminen on ollut tärkeää suomalaiselle ja turkulaiselle jalkapallolle. Valitettavasti kuitenkin suurella osalla seuroista on päivittäistä nuoralla taiteilua, missä panoksena on seuran olemassaolon turvaaminen.
Palloliiton maajoukkuekeskeisyys on herättänyt hämmästystä suomalaisessa jalkapalloväessä. Puhutaan juhlavista tavoitteista, projekteista, 25 timantista, kun seurat voivat pahoin. Huippuseuratoimintaa kehittääkseen Palloliitto toteutti keväällä suurta kohua herättäneen sarjauudistusohjelman, joka lyötiin lopullisesti läpi viime viikolla. Sen seurauksena veikkausliigaa pelataan vuodesta 2012 lähtien 12 joukkueen voimin 14 joukkueen sijaan. Ykkösdivisioona puolestaan supistuu 14 joukkueesta kymmeneen. Tämä tarkoittaa yhteensä kuuden joukkueen katoa kahdelta korkeimmalta sarjatasolta. Muutoksen myötä ottelumäärät kasvavat kun pelataan kolminkertaisia sarjoja. Vähemmän joukkueita tarkoittaa Palloliiton vision mukaan laadukkaampia otteluita ja pienempiä tasoeroja joukkueiden välillä. Lisäotteluiden olisi tarkoitus tuoda lisää rahaa seurojen kassaan. Ja kun ykkösdivisioonasta putoaa vuonna 2012 enää yksi joukkue nykyisen kolmen sijaan, voisi olettaa, että taloudellinen riskinotto vähenee.
Vai väheneekö? Siirtymäkaudella 2011 ykkösdivisioonasta putoaa kakkoseen peräti viisi joukkuetta kahdestatoista - lähes puolet sarjan joukkueista. Tällä tavalla monen perinteikkään ykkösdivisioonaseuran sarjapaikka joutuu suuren uhan alaiseksi. Myös veikkausliigasta pudotetaan kolme joukkuetta ykköseen kaudella 2011. Onko vuodesta 2011 tulossa kaikkien aikojen riskinoton vuosi suomalaisille seuroille?
Palloliitto on valottanut uudistuksen taustoja hyvin vähän. On tehty seurojen tulevaisuuden kannalta rajuja päätöksiä, eikä halukkaita vastuunkantajia päätöksille tunnu löytyvän Urheilukatu 5:n toimistolta. Palloliitto perusti suomalaisen jalkapalloilun huipputyöryhmän noin vuosi takaperin ja tämä uudistus on ilmeisesti kyseisen työryhmän aikaansaannosta. Tai ehkä ei sittenkään - muun muassa huipputyöryhmän jäsen ja entinen A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Ikäläinen on sanoutunut täysin irti uudistuksesta ja kritisoinut sitä julkisesti.
Olisi tervettä vastuunkantoa, että Palloliitto kertoisi suomalaiselle jalkapallokansalle, millä tavalla tämän sarjauudistuksen on tarkoitus palvella seurojen tulevaisuutta ja hyvinvointia. Nyt toki on jo myöhäistä, mutta ei vielä myöhäistä.
Liian myöhäistä ei ollut myöskään sarjauudistuksen ajankohta viime huhtikuussa, mikä sai kakkosessa pelaavat seurat haukkomaan henkeään. Muutamaa viikkoa ennen kakkosdivisioonakauden alkua seuroille kerrottiin, että kakkosesta nousee ykköseen kauden 2010 päätteeksi vain yksi joukkue aiemman kolmen sijaan. Tämä oli märkä rätti vasten nousua määrätietoisesti tavoitelleiden seurojen kasvoja. Tällaisen uudistuksen läpivieminen vain hetkeä ennen kauden alkua ei anna ammattimaista kuvaa Palloliiton toiminnasta. Ei myöskään se, että kun kakkosdivisioonaa oli pelattu 22 kierrosta 26:sta, oli vielä epäselvää, millä systeemillä sarjasta noustaan ykköseen ja pudotaan kolmoseen. Viime viikon kokouksen - tai "saunaillan", kuten monet kannattajat ironisesti kutsuvat - seurauksena kakkosen sarjajärjestelmä on nyt vihdoin lyöty lukkoon kauden 2010 osalta. Siis muutama viikko ennen sarjan päätöstä. Näin Palloliiton huipputyöryhmässä.
Joka tapauksessa kotimainen jalkapallokausi on lähenemässä huipennusta. Voimme seurata veikkausliigan mestaruustaistoa sekä kiivasta kamppailua sarjassa säilymisestä. Ykkösessä moni seura taistelee vielä noususta. Kakkosessa pelataan lohkovoitoista ja paikoista nousukarsintaan. Jännitystä siis riittää.
Ensi kaudella tätä jännitystä vasta riittääkin, kun seurat taistelevat paikastaan auringossa ja olemassaolostaan timanttien joukossa. Kun Palloliitossa puhutaan "25 timantista", mielestäni olisi tärkeämpää keskustella, miten saamme esimerkiksi 25 hyvinvoivaa huippuseuraa tähän maahan.
Onnistuessaan Palloliiton sarjauudistus voi osoittautua hyväksi. Yksittäisten otteluiden tason nousu ja lisääntyvät lipputulot olisivat hienoja asioita niin seuroille kuin kannattajille. Onko joukkuemäärillä kikkailu kuitenkaan se oikea tapa toteuttaa tämä kehitys? Palloliitto on tahtomattaan aloittanut todella vaarallisen projektin. Unohtakaa Visio 2020 - suomalaiset huippuseurat aloittavat nyt oman "Visio 2012:n". Mitkä seurat ovat vielä jäljellä vuonna 2012 kun sarjauudistus on viety lopullisesti läpi? Valmistautukaa kaikkien aikojen pelottavimpaan kauteen 2011 suomalaisessa jalkapallossa.
-Pelintekijä
