Valioliigakausi 2011-12 päättyi Manchester Cityn juhliin. Samalla kun jalkapallon ystävien huomio keskittyi mestaruustaiston dramaattisiin käänteisiin, Mestarien liiga -paikkojen ratkaisuun sekä putoamistaisteluun, pelattiin Pohjois-Walesissa panokseltaan täysin merkityksetön ottelu Swansean ja Liverpoolin välillä. Tuo ottelu ilmensi koko Liverpoolin kautta, mistä ei paljoa muisteltavaa jää. Ainakaan hyvällä.
Swansea-Liverpool -ottelun lopputulos (1-0) on sivuseikka. Tällä kertaa ottelun keskeisin anti löytyy aivan toisesta tilastosta: pallonhallinnasta. Swansea hallitsi palloa 62,5 prosenttisesti, mikä on täysin käsittämätön lukema. Lisätään järkytystä. Swansea syötti ottelussa yhteensä 605 kertaa, Liverpool 355 kertaa. Miten pienellä rahalla kasattu sarjanousija voi hallita näin selvästi palloa kun vastassa on Liverpool, joka on investoinut pelaajiin yli 100 miljoonaa puntaa viimeisen 18 kuukauden aikana?
Vastaus on yksinkertainen. Swansea on erittäin laadukkaasti valmennettu joukkue. Liverpool on ainoastaan kohtalaisen nimekäs joukkue, jolta puuttuu kollektiivinen pelitapa kentällä.
Liverpoolin saldoksi kaudesta jää Valioliigan kahdeksas sija, mikä on seuran huonoin suoritus noin 50 vuoteen.
Käyn seuraavassa läpi yksitellen syyt Liverpoolin kauden totaaliseen epäonnistumiseen.
Joukkueen rakentaminen: kolme pahaa virhettä
Liverpool oli päättänyt edellisen kauden vakuuttavasti pelaten laadukasta hyökkäyspeliä. 4-4-2 -pohjaisessa pelisysteemissä laidoilla loistivat Maxi Rodriguez ja Raul Meireles. Keskikentän keskellä Lucas Leiva ja Jay Spearing tasapainottivat peliä ja pitivät yllä korkeaa tempoa. Kärjessä Luis Suarez oli liekeissä ja kaikista puutteistaan huolimatta Dirk Kuyt täydensi koostumusta hyvin pelaten ehkä uransa parasta peliään Liverpool -paidassa.
Kun kesän siirtoikkuna oli umpeutunut, Liverpool oli täysin eri joukkue. Raul Meireles oli myyty Chelseaan. Alberto Aquilani lainattiin jälleen Italiaan, tällä kertaa AC Milaniin. Steven Gerrardin jatkaessa pitkäaikaispotilaana joukkueella ei ollut yhtään mitat täyttävää hyökkäävää keskikenttäpelaajaa riveissään. Virhe numero yksi.
Punainen väri olisi sopinut tälle miehelle paremmin.
Myös pelaajahankinnoissa tehtiin virheitä. Stewart Downing on kelvollinen valioliigapelaaja. Liverpool tarvitsi - ja on tarvinnut viimeiset 10 vuotta - huippuluokan laitapelaajaa, jonka nopeus- ja taito-ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Sellainen pelaaja pitäisi 20 miljoonalla punnalla saada, mutta tuo raha investoitiin 27-vuotiaaseen Downingiin. Virhe numero kaksi.
Kolmas ja kenties tuskallisin virhe oli tuo lievästi ylipainoinen, mutta sympaattinen skotti, Charlie Adam. Adam hankittiin pelintekijäksi Lucasin rinnalle, mutta jo parin ottelun jälkeen oli täysin selvää, että Adam on täysin väärässä paikassa. Hitaat jalat yhdistettynä heikkoon peliälyyn ja kurittomuuteen ei ole hyvä lähtökohta pelaajalle, josta odotetaan keskikentän liideriä. Adamin pelinrakentelu perustuikin lähinnä vasemman jalan summittaisiin pitkiin syöttöihin ja äärimmäisen kömpelöön lyhytsyöttöpeliin.
Neljäskin virhe löytyy, mutta se oli tehty jo edellisenä talvena, kun Fernando Torres korvattiin Andy Carrollilla. Carrollista kuitenkin enemmän tulevassa.
Kaikki hankinnat eivät missään nimessä olleet huonoja. Jose Enrique ja Craig Bellamy vahvistivat joukkuetta välittömästi. Jordan Henderson ja Sebastian Coates ovat hyviä, kehityskelpoisia pelaajia. Joukkueen rakentaminen kuitenkin epäonnistui kriittisten pelipaikkojen osalta. Modernissa jalkapallossa on vaikea menestyä, jos joukkueesta ei löydy mitat täyttävää pelintekijää ja laitapelaajia.
Peluutus
Kovinkaan moni Liverpoolin pelaaja ei saanut todellista mahdollisuutta loistaa tällä kaudella. Kyse oli peluutuksen ja taktiikan yhteisvaikutuksesta.
Tarkastellaan näistä ensiksi peluutuksen vaikutusta Liverpoolin epäonnistumiseen.
Jordan Henderson oli yksi eniten kritiikkiä saaneista pelaajista pitkin kautta. Sunderlandissa Henderson oli esiintynyt lupaavasti pelinrakentelijana keskikentän keskustassa. Liverpoolissa valmentaja Kenny Dalglish ei juurikaan helpottanut Hendersonin onnistumista. Hendersonia peluutettiin jatkuvasti eri rooleissa: useimmiten keskikentän oikealla laidalla, välillä 10-paikalla, välillä keskikentän keskustassa. Epäilemättä jokainen kentällä vietetty minuutti kehitti Hendersonia jalkapalloilijana, mutta tällä kaudella Henderson ei yltänyt potentiaalinsa edellyttämälle tasolle.
Stewart Downingin piti ratkaista ainakin osittain Liverpoolin ongelmat laitapelaamisessa. Downingin aloitti kauden pirteästi, mutta vajosi pian melko heikolle tasolle. Vasenjalkaista Downingia peluutettiin milloin oikealla, milloin vasemmalla laidalla. Jatkuvat muutokset pelipaikan ja muun kokoonpanon suhteen eivät helpottaneet Downingin vireen löytymistä.
Andy Carrolliin kohdistui suuret odotukset maalinteon suhteen. Isokokoinen hyökkääjä joutui kuitenkin ravaamaan avauskokoonpanon ja vaihtopenkin väliä. Syystä tai toisesta Carroll penkitettiin usein juuri silloin, kun tuntui, että hän oli löytämässä peliään. Näin tapahtui esimerkiksi syksyisen Everton -ottelun jälkeen. Ottelun, jonka Carroll oli ratkaissut maalillaan.
Marraskuussa Liverpool sai pitkäaikaisen talismaaninsa ja kapteeninsa, Steven Gerrardin takaisin kokoonpanoon. Rafa Benitez oli jo aikanaan todennut Gerrardin peluuttamisen keskikentän keskustassa kahden suunnan roolissa huonoksi ratkaisuksi. Gerrardin näkemys ja kurinalaisuus ei siihen rooliin ole koskaan riittänyt. Dalglish kuitenkin sijoitti Gerrardin välittömästi keskikentän ytimeen, missä Gerrard pääsääntöisesti pelasikin koko loppukauden ajan. Gerrard vaelteli useissa otteluissa, tuttuun tapaansa, pelin ulkopuolella pitkiä ajanjaksoja. Tällä kaudella nähtiin peliään ja virettään hakeva kapteeni, jota peluutettiin väärässä roolissa.
Kauden suurin mysteeri oli kuitenkin viime kevään komeetta Maxi Rodriguez. Maxi oli iskenyt kevätkaudella kolmessa ottelussa seitsemän maalia ja pelasi kenties parasta peliään. Syyskaudella Maxi kuitenkin löysi itsensä säännöllisesti penkiltä eikä luottoa tuntunut tulevan. Silloin kun Maxi pääsi pelaamaan, tulosta syntyi. Maxi oli tälläkin kaudella yksi Liverpoolin parhaista pelaajista ja teki kiitettävän määrän maaleja peliaikaansa nähden. Vain Dalglish osaa vastata siihen, miksi Maxi ei saanut missään vaiheessa valmennuksen luottamusta puolelleen.
Alipeluutettu Maxi Rodriguez.
Valmennus ja pelitapa
Nyt tullaan Liverpoolin ongelman ytimeen. Kenny Dalglishin Liverpool pelaa auttamatta vanhanaikaista jalkapalloa.
Mitä on dalglishlainen jalkapallo? Joukkue pelaa 4-4-2 -pohjaisessa muodostelmassa, missä toinen laitalinkki tukee lähtökohtaisesti keskustaa. Kärjessä on iso target-pelaaja ja nopea viimeistelijätyyppi. Pelin idea on "syötä ja liiku", eli nyt ollaan 80-lukulaisen jalkapallon ytimessä. Mitä tarkoittaa "syötä ja liiku"? Minne syötän? Minne liikun? Dalglishin lausunto Swansea -ottelun jälkeen jättää paljon pohdittavaa.
"Our passing and moving at times were excellent."
Mitä Dalglish tällä yrittää kertoa? Swansea jätti pallollisessa pelissä Liverpoolin pahasti kakkoseksi. Kun Swansea rakenteli peliä puolustuslinjassa ja jopa maalivahdilla kierrättämällä, Liverpool prässäsi ylhäältä kahden kärjen voimin muun joukkueen maatessa kymmenien metrien päässä. Kaksi kärkipelaajaa ohitettiin vaivatta walesilaisten toimesta ja prässi oli murrettu. Swansean pelaajat liikuttelivat palloa korkeintaan kahdella kosketuksella ja syöttösuuntia tuntui löytyvän vähintään kaksi. Liverpoolin pelitavassa pallollinen pelaaja on usein eristyksissä pallon saadessaan.
The '80s was a'rite, but it ain't the '80s no more.
Liverpoolilta puuttuu selkeä, systemaattinen hyökkäyspelitapa. Hyökkäyspelitapa, josta löytyisi jokin tietty rakenne luoda tilanteita systemaattisesti. Kun vaikkapa Swansea hyökkää, tiedät, että pallo kierrätetään keskikentän keskustan kautta laitapelaajille tai nouseville laitapuolustajille. Laitapelaajat edistävät jälleen peliä keskikentän nostaessa tasoaan. Näin pallon kierrättämistä voidaan kokoajan viedä lähemmäs vastustajan maalia.
Mikä on tyypillinen Liverpoolin hyökkäys? Totta puhuen tähän on hyvin vaikea vastata. Kaudella 2011-12 tyypillinen Liverpoolin hyökkäys on nopea, suoraviivainen hyökkäys, missä pallo pelataan nopeasti kärkipelaajalle. Varsinaista pelintekijää keskikentän keskeltä ei löydy eikä keskikentän keskustaa erityisesti pyritä käyttämään pelinrakentelussa - tästä selkeänä todisteena Liverpoolin keskikenttäpelaajien alhaiset syöttömäärät, usein noin 40-50 syöttöä per ottelu.
Liverpoolilla on pyrkimys pelata hyökkäys laidalle, kuten useimmilla joukkueilla, mutta variaatiot puuttuvat täysin. Kun Liverpoolin laitapelaaja saa pallon keskitysetäisyydellä maalista, useimmiten keskitys lähtee viipymättä kohti rangaistusaluetta (ja Andy Carrollin päätä).
Liverpool ei pyri maksimoimaan maalipaikan laatua vaan määrää. Tämä on keskeinen havainto Kenny Dalglishin Liverpoolin pelistä.
OPTA:n tilastojen mukaan Liverpool oli yksi eniten maalipaikkoja luoneista joukkueista koko Valioliigassa. Vastaavasti Liverpoolin viimeistelyprosentti maalipaikoista oli koko sarjan huonoin. Liverpoolin tehtyjen maalien määrä oli seurahistorian huonoimpia vuosikymmeniin. On helppo havaita yhteys pelitapaan ja tapaan, jolla maalipaikkoja pyritään luomaan.
Liverpool ei juurikaan pelaa pitkiä hyökkäyksiä. Sen pelistä puuttui variaatio pelata laidan kautta syvään ja sen jälkeen kierrättää peliä keskikentän moottorien kautta painottomalle laidalle. Tästä johtuen Liverpoolin hyökkäykset päättyivät nopeasti 50-50 -palloon rangaistusalueelle. Sen seurauksena Liverpoolin hyökkäykset jäivät kestoltaan lyhyiksi ja pallonhallintaprosentti kärsi.
Muuan analyytikko on todennut pelivälineen olevan vallanväline ja tämä toteamus on mielestäni universaali pallopelistä riippumatta. Liverpoolia ei oltu organisoitu hallitsemaan palloa vaan pelaamaan sitä rangaistusalueelle, mahdollisimman nopeasti.
Kuinka paljon tämä on kiinni pelaajamateriaalista? Mielestäni hyvin paljon.
Kun Liverpool menetti Xabi Alonson, jopa ääritaktikko Rafa Benitezin Liverpoolin hyökkäyspelaamisesta näytti tulevan äärimmäisen yksiulotteista ja mielikuvitukseltaan köyhää. Huippuluokan pelintekijä on nyt ja aina ollut kenties tärkein rooli jalkapallossa. Tällaista pelintekijää Liverpoolilla ei kaudella 2011-12 ollut. Steven Gerrard ei ole koskaan ollut pelintekijä. Lucas Leiva on korkeintaan pelin tasapainottaja ja rytmittäjä. Jordan Henderson pelasi enimmäkseen laidalla. Charlie Adamin rahkeet eivät riittäneet alkuunkaan. Alberto Aquilanille ja Raul Meirelesille ei ollut käyttöä valmennuksen mielestä. Liverpool antoi pelinteko-osastolla kohtuuttoman paljon tasoitusta kilpailijoilleen.
Kuinka paljon sinua ikävöimmekään.
Myös huippuluokan laitapelaajat puuttuivat. Stewart Downing on perushyvä valioliigapelaaja, mutta kaukana huippulaiturista. Nopeus, taito ja ennen kaikkea rohkeus ja peliäly eivät yksinkertaisesti riitä terävimmälle huipulle. Siitäkin huolimatta Downing on periaatteessa ominaisuuksiltaan Liverpoolin paras laitapelaaja, mikä kertoo tilanteen vaikeudesta.
Craig Bellamyn polvet ovat siinä kunnossa, että jokainen peli on plussaa. Bellamy oli Liverpoolin paras laituri terveenä ja vireessä ollessaan. Maxi Rodriguez käytti vähät minuuttinsa tehokkaasti ja laadukkaasti, mutta ei edusta modernia huippunopeaa ja puolustajaa haastavaa laitapelaajatyyppiä. Dirk Kuyt ja Jordan Henderson eivät ole ratkaisu laitapelaamisen ongelmaan.
Kuinka paljon Liverpoolin tehottomasta hyökkäyspelistä menee valmennuksen piikkiin ja kuinka paljon pelaajien? Tähän kysymykseen jätän vastaamatta. Totean kuitenkin, että manageri on saanut kasata yli 100 miljoonalla punnalla haluamansa joukkueen.
Lauma erilaisia pelaajatyyppejä
Lupasin itselleni, etten mainitse kertaakaan Barcelonaa, joten käytän tässä tapauksessa vertailukohtana kauden päätösvastustajaa Swanseaa, joka oli yksi kauden suurimpia venyjiä. Swansea on joukkue, joka on kasattu samankaltaisten pelaajatyyppien varaan. Pelaajat on hankittu ja valikoitu nimenomaan Brendan Rogersin pelitapaan - pelinopeaan lyhytsyöttöpelaamiseen lyhyillä etäisyyksillä. Swansean keskiverto pelaaja omaa tietyn (korkean) taitotason, mikä mahdollistaa nopeatempoisen syöttöpelin. Lisäksi Swansean pelaaja omaa tietyn nopeustason, mikä mahdollistaa myös hyökkäämisen laitojen kautta. Tällä tavalla muodostuu joukkue, joka luottaa luontaiseen pelitapaansa ja se pelitapa myös mahdollistaa yksilöiden kykyjen maksimoimisen.
Liverpool puolestaan on joukkue, missä on pyritty muodostamaan "tutkapareja" täysin erilaisista pelaajista. Daniel Agger on huipputaitava toppari, mutta parina vaihtelee pallollisesti rajalliset Martin Skrtel ja Jamie Carragher. Keskikentän ytimessä aiottu ykköspari Lucas Leiva ja Charlie Adam ovat täysin erilaisia pelaajatyyppejä. Siinä missä Lucas elää kovatempoisesta lyhytsyöttöpelistä ja pelitapajalkapallosta, Adam elää täysin impulsiivisista, luovista ratkaisuista ja pitkistä syötöistä. Kärjessä Andy Carroll ja Luis Suarez ovat täysin erityyppisiä pelaajia ja harvassa olikin ne hetket, jolloin tämä parivaljakko pelasi hyvin yhteen päättyneellä kaudella. Myös laitapelaajat olivat erilaisia. Toisella laidalla pelasi usein Henderson tai Kuyt, toisella Bellamy tai Downing.
Näistä lähtökohdista on vaikea luoda kollektiivista ja systemaattista hyökkäyspelitapaa. Pelaajia siitä on vaikea syyttää. Katseet kohdistuu joukkueen rakennuksesta vastaaviin tahoihin.
Andy Carroll
Mikäli joukkueesta ei löydy huippuluokan maalintekijää ja selkeää ykköspommittajaa, vaikeutuu menestyminen huomattavasti. Isokokoisen Geordie-hyökkääjän, Andy Carrollin oli tarkoitus olla tämä pelaaja.
Nyt ei ole tarkoitus hyökätä pelaajan Andy Carroll kimppuun. Hän oli yksinkertaisesti vääränlainen pelaaja Liverpoolille.
Carroll on pelaaja, joka elää keskityksistä ja syötöistä rangaistusalueelle, joihin tämä pääsee hyökkäämään rintamasuunta kohti maalia. Tämän tyyppisissä tilanteissa Carroll on kenties maailman vaarallisimpien hyökkääjien joukossa. Hyökkäysten rakentelussa Carrollin eväät jäivät usein kovin vaisuiksi. Liikkumisesta puuttui energiaa ja järkeä. Pitkin kautta vaikutti siltä, että Carroll ei löydä kenenkään kanssa yhteistä säveltä.
Carrollin taito-ominaisuudet ovat rajalliset. Hän on kohtalaisen tekninen kärkipelaaja isoksi mieheksi. Maksiminopeus on kohtalainen, lähtönopeus ja ketteryys välttävällä tasolla. Tämä on huono lähtökohta luoda yhteispeliä Luis Suarezin kanssa. Suarez elää nopeatempoisesta syöttöpelistä ja liikkeestä sekä luovuudesta.
Carroll epäonnistui Liverpoolissa päättyneen kauden osalta pahasti. Tätä ei edesauttanut Liverpoolin "laiska" hyökkäyspelaaminen, missä pallo pyrittiin pelaamaan Carrollin päähän hätäisesti ja puutteellisesti rakennetuista hyökkäyksistä. Ajoittain vaikutti siltä, että muut pelaajat yrittivät ylikorostetusti ruokkia Carrollia. Joukkue pelasi usein paremmin kun Carroll ei ollut kentällä.
Mihin Carrollin Liverpool-ura on menossa? Loppukausi antoi viitteitä itseluottamuksen ja työmoraalin löytäneestä Andy Carrollista. Myös pallollisessa pelissä oli enemmän laatua ja rohkeutta. Kuinka paljon Carrollista voitaisiin saada irti toisenlaisessa pelitavassa? Jos Liverpoolilla olisi mitat täyttävä pelintekijä ja nopeat huippulaiturit, kuinka paljon laadukkaampiin tekopaikkoihin Carroll pääsisi? Kuinka paljon enemmän hän voisi keskittyä painimaan topparien kanssa ja päättämään hyökkäyksiä? Kuinka paljon vähemmän hänen tarvitsisi tuhlata energiaansa summittaisten target-pallojen voittamiseen? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.
Raaka talentti, sympaattinen persoona, riittävän hyvä pelaaja?
Vaikean kauden päätteeksi Carroll onnistui kuitenkin yhdessä tärkeässä asiassa. Hän voitti Liverpool-fanien tuen puolelleen kovalla asenteellaan ja tärkeillä maaleillaan. Kausi 2011-12 oli Carrollin osalta epäonnistuminen. Ensi kausi määrittää pitkälti Carrollin Liverpool-uran onnistumisen.
Olennainen pointti on, pystyykö Carroll vahvistamaan joukkuetta toimivassa pelitavassa ja viimeistelemään riittävällä tehokkuudella.
Epäonni
Liverpool oli päättyneellä kaudella epäonnekas joukkue. Tästä ei ole kahta sanaa. Liverpool teki ennätyksen tolppiin osuneissa laukauksissa. Epäonnea vai huonoa viimeistelyä? Varmasti molempia.
Liverpool missasi Valioliigassa viisi rangaistuspotkua. Enemmän kuin mikään seura valioliiga-aikakaudella.
Liverpool menetti ainoan huippuluokan tasapainottavan keskikenttäpelaajansa Lucas Leivan loppukaudeksi syksyllä tulleen polvivamman seurauksena. Lucas ehti pelata kaudesta ensimmäisen kolmanneksen, jolloin Liverpool keräsi lähes kaksi pistettä per ottelu. Lucasin loukkaantumisen jälkeen Liverpool saalisti hieman yli pisteen per ottelu. Tämä alleviivaa Lucasin - ja ylipäätään laadukkaan tasapainottavan pelaajan merkitystä. Lucas oli puolustuspelaamisen ja hyökkäysten rakentelun kannalta Liverpoolille elintärkeä pelaaja, eikä häntä pystytty korvaamaan.
Luis Suarezin 8 ottelun pelikielto ja sen mukanaan tuoma negatiivinen julkisuus oli Liverpoolin taakkana pitkin talvea. Minkä verran tämä saaga vaikutti sarjapisteiden määrään ja joukkueen mielialaan? Sitä voi vain arvailla.
The Truth? Banned for eight matches.
Yhteenveto ja tulevaisuus
Liverpool oli päättyneellä kaudella Valioliigan pahin alisuorittaja. Tämä johtui heikosta pelitavasta, mikä ei mahdollistanut yksilöiden onnistumista. Liverpool oli joukkue, joka pyrki hallitsemaan palloa, mutta ei pelannut sen mukaisesti. Paljon puhuvasti Liverpool pelasi parhaat pelinsä usein kovia joukkueita vastaan, jolloin vastassa ei ollut tiivistä sumppupuolustusta. Kun Liverpool sai tilaa, se pystyi ajoittain pelaamaan erittäin hyvää jalkapalloa. Tasaisuus kuitenkin puuttui ja se menee pelitavan piikkiin.
Mitä ensi kaudelta voi odottaa? Olennaisin kysymys liittyy siihen, jatkaako Dalglish valmentajana vai ei. Tämä kirjoitus on täynnä pointteja, mitkä eivät puolla Dalglishin jatkoa. Toisaalta Liverpool elää nyt vaihetta, jossa se kaipaisi jatkuvuutta ja rauhaa nuorten pelaajien kehittämiselle ja sisäänajolle. Dalglish jos kuka olisi henkilönä oikea viemään tätä prosessia eteenpäin.
Pystyykö Dalglish uudistumaan valmentajana? Liverpool-kannattajat eivät ole unohtaneet kevättä 2011, jolloin Dalglishin joukkue pelasi todella viihdyttävää ja voittavaa jalkapalloa. Jospa ne oikeat pelaajatyypit löytyisi siirtomarkkinoilta joukkueeseen, kenties sittenkin?
Parempi antaa viisaampien miesten päättää.
Ne miehet tietävät kaiken baseballista, mutta hyvin vähän jalkapallosta.
Jalkapallo on muutakin kuin vain peliä.
-PlayMaker
