Grazie, Pippo!

Euroopan sarjakausi saatiin Mestarien liigan loppuottelua vaille pakettiin viime viikonloppuna. Manchester City, Juventus ja Real Madrid nostelivat suurimpien sarjojen mestaruuspokaaleja. Borussia Dortmund juhli Saksan cupin voittoa kaadettuaan Bayern Münchenin finaalissa. Suuren voiton hetkellä pelaaja tuntee olevansa maailman huipulla. Olevansa ikuisesti nuori ja kaiken kestävän loputtomiin.

Mutta mikään ei ole ikuista. Kaikki päättyy ajallaan. Sen sai sunnuntai-iltana todeta eräs sukupolvemme parhaista maalintekijöistä. Filippo Inzaghi pelasi uransa viimeisen ottelun.

Nuorempana en pitänyt sinusta, Pippo. Olit mielestäni ärsyttävä pelaaja. Filmasit, provosoit, eläydyit teatraalisesti joka tilanteeseen. Kunnes aikuistuin ja ymmärsin paremmin, mistä jalkapallossa on kyse. Elämyksistä, suurista tunteista, suurista persoonista, massasta erottumisesta, huippupelaajista massan keskellä. Pelaajista, jotka tuovat pelille jotain lisäarvoa ja viihdettä.

Nykyjalkapallo on täynnä "yleisurheilijoita". Fyysisiä koneita, jotka juoksevat kuin keskipitkänmatkan juoksijat ja taklaavat kuin rugbypelaajat. Noudattavat valmentajan ohjeita ja uhraavat itsensä joukkeuen puolesta viimeiseen hengenvetoon asti. Näiden pelaajien varaan voittava joukkue tietyllä tapaa perustuu.

Mutta jonkun pitää tehdä maalit. Muuten ei voi voittaa. Pippon joukkuekaveri, hieno mies, Zlatan sen sanoi. Hän tajusi auttavansa joukkuetta, jos tekee paljon maaleja.

Jokainen ihminen omaa jonkin lahjan syntyessään. Joku osaa laulaa, joku piirtää. Joku on akateemisesti lahjakas. Pippo syntyi maalinteon taidon kanssa. Maalintekemisen taitoa voi kehittää. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos maalintekeminen olisi kiinni harjoittelusta, kaikki olisivat hyökkääjiä. Kukaan ei uhraisi kroppaansa juoksemiseen ja taklaamiseen. Maalinteko on yksinkertaisesti hauskempaa. Mutta pitäähän leipä jollain tienata.

Pippo ei ollut isoin, vahvin eikä nopein. Hänellä on kuitenkin aina ollut kyky haistaa maalipaikat. Päästä paikkoihin terävällä askeleellaan. Ennakoida tilanteet paremmin kuin muut. Ja ennen kaikkea - pistää pallo maaliin kun se paikka tulee.

Pippo ei olisi menestynyt jalkapallossa, jos hänen olisi pitänyt juosta ja taklata. Mutta ei hänen tarvinnutkaan. Hän osasi pistää palloa maaliin.

Pippo ei ollut ammatiltaan jalkapalloilija. Hän oli ammatiltaan maalintekijä. Jalkapallo on joukkueurheilua, mutta maalintekijä on aina yksilö joukkueen sisällä, kuten maalivahtikin. Niin myös Pippo.

En koskaan unohda Pippon tapaa tuulettaa maaleja. Jokainen maali oli kuin Pippon uran viimeinen. Niin riehakkaasti hän maalejaan tuuletti. Hän eli hetkessä.

Pippon ura oli päättyä jo syystalvella 2010, kun polven eturistiside petti. Pippo olisi voinut lopettaa siihen paikkaan ja hänet olisi muistettu legendana. Hän oli voittanut kaiken. Tehnyt enemmän maaleja kuin mistä kukaan uskaltaisi haaveilla.

Mutta Pippo rakasti maalintekemistä liian paljon. Hän kuntoutui ja palasi päättyneelle kaudelle AC Milanin riveihin. Ja teki vielä yhden maalin kauden viimeisessä ottelussa. Voittomaalin, tietenkin. Koki vielä kerran sen tunteen, mikä häntä on ajanut jalkapalloilijana eteenpäin.

Kiitos, Pippo. Teit kuningas jalkapallosta hieman värikkäämmän lajin. Annoit lajille paljon. Sinun kaltaisia persoonia tämä hieno laji tarvitsee.

Filippo Inzaghi Fact File:
Syntynyt 9. elokuuta 1973.
Seurat: Piacenza, Leffe, Verona, Parma, Atalanta, Juventus, AC Milan.
Seurajoukkueissa 623 ottelua, 288 maalia.
Maajoukkueessa 57 ottelua, 25 maalia.
Yhteensä 680 ottelua, 313 maalia. (5. eniten Italiassa)
Euroopan kentillä 70 maalia (toiseksi eniten).
Serie A:ssa 10 hattutemppua (eniten), Mestarien liigassa kolme hattutemppua (eniten).
Kolme Serie A-mestaruutta. Kaksi Mestarien liigan voittoa.
Maailmanmestari 2006.

"The lad must have been born offside." -Sir Alex Ferguson