En ollut uskoa korviani, kun katselin eilen Yleisradion kisalähetystä ja sen puoliaika-analyysiä ottelusta Espanja-Irlanti. Studiossa entinen maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen analysoi, kuinka Espanjan pitäisi pelata enemmän pitkillä ja suoraviivaisilla syötöillä. Muurinen kritisoi myös Espanjan laitapelaajia tehottomista ratkaisuista - Iniesta ja Silva haastavat, mutta pelaavatkin sitten keskustaan, eikä peli etene ja tilanteita ei synny. Monivuotinen maajoukkuepelaaja Juha Reini nyökytteli vieressä.
Annettakoon anteeksi Muuriselle. Hän ei ole koskaan ollut pelitapaideologi, joka on uskonut viimeiseen asti johonkin tiettyyn pelitapaan ja filosofiaan. Hän on aina muutellut pelitapoja ja käyttänyt erilaisia pelaajatyyppejä. Silti on outoa kuulla tällaista noin meritoituneen valmentajan suusta.
Miksi Espanjan pitäisi hyökätä suoraviivaisemmin? Miksi heidän pitäisi pelata enemmän pitkää syöttöä? Miksi heidän pitäisi laukoa enemmän kaukaa? Nyt tullaan Espanjan pelin perusasioihin.
Espanja rakentaa hyökkäyksiään lyhyillä syötöillä. Syöttösuuntia löytyy, koska pelaajien väliset etäisyydet ovat lyhyitä ja joukkueen peli on taktisesti huippuunsa organisoitua. Espanja ei pyri luomaan maalipaikkaa mahdollisimman nopeasti, kuten jotkut joukkueet. Espanja ei pyri luomaan millaista tahansa maalipaikkaa. Se pyrkii pelaamaan erittäin rakenteellisesti rangaistusalueen lähelle ja luomaan tietyn tyyppisiä maalipaikkoja. Joskus olisi kenties mahdollista käyttää paikka kaukolaukaukseen. Joskus voisi vetää pitkän pallon kärkipelaajalle, joka kenties pääsisi yksin läpi. Mutta Espanjalla on pelitapa. Pelitapa, johon sen pelaajat ovat kasvaneet ja johon he uskovat.
Kaavamaisuus on termi, joka usein mainitaan negatiivisessa sävyssä. Olen sen suhteen eri mieltä. Jalkapallojoukkueen nimen omaan pitää olla kaavamainen. Joukkueella pitää olla äärimmäisen selkeä ja organisoitu pelitapa, jota pelaajat toteuttavat tarkasti ja kurinalaisesti. Usein tällainen peli mielletään osaksi puolustuspelaamista, mutta modernissa jalkapallossa se on keskeinen osa myös hyökkäyspelaamista. Pallollisen pelin suhteen Espanja on äärimmäisen kurinalainen, organisoitu ja tietyllä tapaa kaavamainen. Se rakentelee hyökkäyksensä ja tilanteensa tietyllä tavalla, joka on heille ominaista. Aivan kuten mikä tahansa muukin joukkue.
Tämä ei tarkoita sitä, että pallo pitäisi kuljettaa maaliin. Se ei tarkoita sitä myöskään Espanjan kohdalla. Eiliset Fernando Torresin maalit osoittavat, että Espanja pelaa ja tekee maaleja monipuolisemmin, kuin mitä esimerkiksi Antti Muurinen huomaa.
Jalkapallomaailma ei tunne montaa vuosien 2008-2012 Espanjan tasoista maajoukkuetta. Mikään joukkue ei ole pystynyt kolmeen peräkkäiseen arvokisavoittoon. Mutta nyt kun katsoo Espanjan peliä, on vaikea nähdä minkään estävän kolmatta peräkkäistä voittoa. Saksalla ja Ranskalla on tähän varmasti sanansa sanottavana, mutta tällä hetkellä Espanja on se joukkue, joka on määrittänyt huipputason ja siihen muut pyrkivät.
Ja vaikka Espanjan pelaajat ovat yksilötaidoiltaan huippuluokkaa, he tarvitsevat pelisysteemiä. Espanjan pelaajat muodostavat kollektiivin, missä jokainen pelaaja pystyy pelaamaan omalla huipputasollaan. Tämä ei toteudu esimerkiksi Hollannin kohdalla. Sen huippuyksilöt alisuorittavat, koska pelisysteemi ontuu.
Jalkapalloa ei ole tarkoitettu pelattavan millään tietyllä tavalla. Voittaminen on yhtä hienoa tavalla kuin tavalla ja huippujalkapallossa tähdätään voittamiseen. Jokaisella on omat mieltymyksensä "oikeanlaisen" jalkapallon suhteen, ja niin pitää ollakin.
Espanja saattaa voittaa EM-kultaa, tai sitten ei. Se on tietyllä tapaa sivuseikka näin melko objektiiviselle katsojalle. Mutta kun Espanja seuraavan kerran pelaa, kannattaa istua alas, katsoa ja nauttia. Tuollaista jalkapalloa ei nimittäin kovin usein pääse seuraamaan.
