Lauantai: AFC Wimbledon-Oxford United
10 vuotta sitten fanien perustama AFC Wimbledon on vuosien varrella ehtinyt kivuta jo Kakkosliigaan eli maan neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Tämä sarjataso on kuitenkin osoittautunut "Womblesille" aika kovaksi. AFC majaili ennen matsia sarjassa sijalla 23 - siis toiseksi viimeisenä. Vierasjoukkue Oxford, tuo Lontoon Lahti, on maineikkaampiakin päiviä pitkän historiansa saatossa nähnyt. Tällä hetkellä joukkue majailee Kakkosliigan keskikastissa.
Lyhyt historiikki niille, joille AFC Wimbledon on uusi tuttavuus. AFC:n edeltäjä Wimbledon FC pelasi pitkään Englannin korkeimmalla sarjatasolla, kunnes uusi omistaja päätti siirtää seuran 2000-luvun alussa Milton Keynesin kaupunkiin 60 mailin päähän Wimbledonin todellisesta kodista, Etelä-Lontoosta. Kannattajien näkemys oli se, että heidän seuraa ei enää ollut olemassa, joten tilalle perustettiin uusi seura, AFC. AFC Wimbledon aloitti taipaleensa alimmalta eli yhdeksänneltä sarjatasolta loppukesällä 2002. Joukkue koottiin avointen harjoitusten perusteella noin 50 ehdokkaan joukosta. 10 vuotta on siis tuottanut 6 sarjanousua ja ammattilaisseuran statuksen - hatunnoston paikka! Futis on muutakin kuin kaupallista viihdettä.
Itselleni kyseessä oli toinen AFC:n matsi, jonka näen paikan päällä. Edellinen oli pari vuotta sitten uuden vuoden päivänä, jolloin AFC pelasi vielä Konferenssissa eli sarjatasoa alempana. Matsipäivän aamuna pientä jännitystä nostatti se, pelataanko ottelua ylipäätään. AFC:n kotimatsi tapaninpäivänä oli jouduttu perumaan rankkasateiden takia. Aamupäivä tulikin klikkailtua F5-nappia AFC Wimbledonin nettisivuilla. Lopulta etusivulle ilmestyi vapauttava päivitys: "Game On!"
AFC pelaa matsinsa Cherry Red Records -stadionilla tai tutummin Kingsmeadow'lla eteläisessä Lontoossa, Kingstonissa. Itseasiassa niin etelässä, että se taitaa sijaita jo Lontoon virallisten rajojen ulkopuolella. Matka stadikalle taittui mukavasti, mutta hitaasti jälleen bussin kyydissä. Noin 5 mailin (reilu 7 km) matka kesti hieman vajaan tunnin. AFC jakaa stadionin alasarjajoukkue Kingstonianin kanssa.
Matsitunnelmia tuli nostatettua fanien kuppilassa, joka sijaitsi stadionin yhteydessä. Cheeseburger and chips stadikan viereisestä kojusta toimi päivän ravitsevana lounaana.
Otteluohjelmaa selaillessa tuli bongattua pari aika kovaa legendaa. AFC:n kokoonpanosta löytyi 42 vuoden ikään ehtinyt maalivahtilegenda Neil Sullivan, joka pelasi Wimbledonin riveissä jo 90-luvulla Valioliigassa. Vierasjoukkueen riveistä löytyi puolestaan Championship Managerin ystäville tuttu Michael Duberry, entinen Chelsea-lupaus. Toiveet oli korkealla molempien pelaamisen suhteen.
Sullivan aloittikin AFC:n maalilla. Fanien suosikkipelaaja, se kävi nopeasti selväksi. Duberry oli Oxfordin penkillä. Oxford oli pelillisesti selvästi parempi joukkue. Avausjakso tahkottiin lähinnä yhteen maaliin. Oxford hyökkäsi Wombles-fanipäätyyn, jossa myös oma mesta sijaitsi. Oxford iski kahdesti puolen tunnin pelin jälkeen eikä tunnelma kohonnut kovinkaan korkealle. Matsin 4401 katsojasta metelistä vastasi lähinnä noin 700 Oxfordin kannattajaa, jotka oli sijoitettu vastakkaiseen kulmaukseen.
"Only the boys in blue, eh Ref?" "What about the team in yellow?"
Kotijoukkueen kannattajat turhautuivat myös tuomarilinjaan. Perinteistä brittifutista ei päästy taklauspelin osalta näkemään ottelun tuomarin puuttuessa peliin jatkuvasti. Suurin osa vapaapotkuista vihellettiin vierasjoukkueelle. Ansaitusti tosin.
Puoliajalle Oxfordin johtaessa 0-2 ja vierasjoukkueen kannattajilla oli hauskaa: "I wanna go home, I wanna go home, This is a shithole, I wanna go home".
Puoliajalla oli aika nauttia juustohampurilainen pekonilla. Yhdistelmä, joka harvemmin pettää.
Toiselle jaksolle AFC tuli aivan eri asenteella ja hyökkäsi kannattajapäädyn maaliin päättäväisesti. Armoton keskitysralli tuotti useita hyviä hässäköitä Oxfordin maalille, mutta ylärimaa lähemmäs kotijoukkue ei päässyt. Kesken kotijoukkueen vahvan hallinnan Oxfordin kärkipelaaja Craddock rokotti pallonriiston jälkeen kolmannen kerran. "At least we had ten good minutes lads!"
Tässä vaiheessa on pakko antaa tribuuttia Oxfordin kärkipelaajalle, Tom Craddockille. Kaverin liikkumista kentällä on vaikea tunnistaa juoksuksi, sen verran kulmikasta miehen meno on. Silti paha kaveri pideltäväksi ja Oxford-fanien chanteista päätellen jonkin sortin kulttipelaajasta on kyse.
Viimeinen puolituntinen meni pelailuksi. Kohokohdaksi muodostuikin Duberryn vaihtaminen kentälle. Pari legendaa tuli siis nähtyä livenä. "Sully" Sullivanin peli toi mieleen Sean Conneryn viimeiset Bondit - karisma oli tallella, ketteryys ei. Kotijoukkueen osalta ilonaiheet jäivät aika vähiin. AFC:n laitapelaaja Ajala tarjosi tosin eräänlaisen hattutempun - kolme liukutaklausta 10 sekunnissa. Eipä ollut vastaavaa tullut ennen nähtyä.
Kreditit AFC:lle ja sen kannattajille! AFC putosi tappion myötä sarjajumboksi kun Bristol Rovers voitti oman pelinsä. AFC:n kausi tuo paljolti mieleen Helsingin IFK:n viime kauden Ykkösessä. Halua ja spirittiä on, mutta ammattiurheilun tuomat realiteetit, toisin sanottuna raha, tulee vastaan. Toivotaan, että AFC säilyttää paikkansa Kakkosliigassa.
Futiksen suhteen välipäivää ei ole luvassa. Katseet siirtyy vähitellen kohti sunnuntaista QPR-Liverpool matsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti