MM-kisat ovat edenneet alkulohkovaiheen ratkaisuun asti. Viimeiset jatkopaikat jaetaan päätöskierroksen otteluissa, joista panoksia ei juuri puutu. Tämän päivän F-lohkon ratkaisuottelussa kohtasivat kisoissa taapertanut Italia ja tulokas Slovakia.
Italiaa ei ollut uskoa puolustavaksi maailmanmestariksi, kun nimetön Slovakia pyöritti peliä taidolla, nopeudella ja paremmalla organisoinnilla ensimmäiset 45 minuuttia. Italian surkea avausjakso huipentui joukkueen avainpelaajan, Daniele de Rossin harhasyöttöön, minkä vastahyökkäyksen Slovakian karismaattinen kärkipelaaja Vittek päätti maaliin.
Vasta Andrea Pirlon vaihto kentälle toi Italian peliin jotain tolkkua, mutta silti on käsittämätöntä, miten Italia onnistui olemaan niin vaisu. Sekä Slovakia-ottelussa että koko turnauksessa, mikä Italian osalta muodostui yllättävän lyhyeksi.
Valmentaja on ammatti, missä sankarin ja konnan välinen raja on hiuksenhieno. Voi olla yhdestä tilanteesta kiinni, palvotaanko valmentajaa taktisena nerona, vai pidetäänkö häntä häviävänä valmentajana. Neljä vuotta takaperin Marcello Lippi sai nauttia koko jalkapalloilevan maailman palvonnasta. Vuoden 2006 MM-kisoissa Lippin Italia marssi vakuuttavasti maailmanmestariksi, minkä taustalla oli merkittävänä tekijänä Lippin loistava peluutus ja taktinen organisointi. 2006 kisoissa Lippin Italia pelasi 4-4-2 pohjaisella muodostelmalla kärkiparinaan Francesco Totti - Luca Toni, mutta usein pelin edetessä muodostelma vaihtui enemmän laitapeliä suosivaan 4-3-3 muotoon. Juuri näillä taktisilla variaatioilla Italia onnistui saamaan yliotteen erityisesti pudotuspelivaiheessa. Lippi oli tuon turnauksen jälkeen maailman eliittivalmentajista.
Pitkään Lippi tuolla maineellaan ratsastikin. Tuskin moni muistaa, että Lippin ura seurajoukkuevalmentajana oli päättynyt epäonnistumiseen Interin peräsimessä ja miehen ura näytti olevan vahvasti laskusuunnassa. Etelä-Afrikan MM-kisat 2010 paljastivat sen, että aika on ajanut Lippin ohi. Sen sijaan, että Lippi olisi uudistanut Italian joukkuetta modernin jalkapallon suosimien linjausten mukaan, hän luotti vanhoihin kaavamaisiin ajatuksiinsa. Italia oli hidas, kömpelö, ennalta-arvattava ja mielikuvitukseton.
Mutta miksi? Tätä sitä voi tiedustella vaikkapa herroilta Cassano, Totti, Pazzini, Balotelli, Aquilani, Perrotta, Toni, Inzaghi, Del Piero. Herroja, jotka ovat kaikki kevyesti maajoukkuetasoa ja vieläpä rautaista sellaista. Näistä ainoastaan Sampdorian maalitykki Pazzini mahtui kisakoneeseen, mutta siellä rooliksi jäi toimia vaihtopelaajana muun muassa Alberto Gilardinolle ja Vincenzo Iaquintalle.
Cassanon ja Pazzinin yhteensä 45 maalin unelmakausi Sampdoriassa ei painanut riittävästi vaakakupissa, kun Lippi päätti luottaa urallaan pahasti laskussa oleviin Gilardinoon ja Iaquintaan, joista jälkimmäisen maajoukkueuran maalimäärä näyttää lukua 4. Keskikentän luovuus jäi täysin loukkaantuneen Andrea Pirlon varaan, kun Totti, Aquilani ja Perrotta seurasivat kisoja kotisohvalta.
Lippin pelaajavalinnat eivät olleet ainoa Italian joukkueen heikkous. Aika on ajanut pahasti herrojen Cannavaro, Zambrotta, Gattuso ohi. Italian puolustus oli kisojen aikana suurissa vaikeuksissa varsin nimettömiä joukkueita vastaan.
Jalkapallo on pelaajien peli, joka tarvitsee myös valmentajan. Valmentajan tehtävä on tarjota joukkueelle ne taktiset eväät, joilla menestystä saavutetaan. Marcello Lippi epäonnistui tässä tehtävässä pahan kerran. Aika on ajanut Lippin ohi. Niin käy jokaiselle huippuvalmentajalle ennemmin tai myöhemmin. Marcello Lippi muistetaan Italiassa sankarina vuodelta 2006. Italian maajoukkueessa on kuitenkin uusien tuulien aika.
torstai 24. kesäkuuta 2010
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Kuusankoski Dreamin'
Jalkapallon MM-kisat ovat edenneet jo neljänteen päivään. Day 3 tarjosi yhden mielenkiintoisimmista otteluista tähän mennessä. Serbia ja Ghana pelasivat jatkopaikan kannalta äärimmäisen tärkeän ottelun. Tuskin kovin moni uskoi Ghanan mahdollisuuksiin sen jälkeen, kun kapteeni Michael Essien joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia. Ghanan nuori joukkue pystyi kuitenkin yllättäen voittoon ja näin kisojen "kuolemanlohko" sai heti alkuun yllättävän suunnan. Serbian pitää käytännössä voittaa Saksa päästäkseen jatkoon.
Vaikka jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä, kuningaspelistä voi nauttia myös muissa yhteyksissä. Samaan aikaan kun Serbia ja Ghana potkaisivat pelin käyntiin Etelä-Afrikassa, suuntasin autolla Kuusankoskelle noin 128 kilometriä itään Helsingistä, missä Kakkosen A-lohkon ottelussa kohtasivat paikallinen FC Kuusankoski ja Helsingin IFK. MM-kisahuumasta ei ollut tietoakaan Kuusankosken urheilupuistossa pelatussa ottelussa, mitä seurasi paikan päällä noin 150 katsojaa, joista noin 60 oli Helsingistä matkanneita vierasjoukkueen kannattajia. Turvatoimet vieraskannattajien osalta olivat vähintäänkin maailmanmestaruustasoa päätellen järjestysmiesten määrästä ja häkillä eristetystä vieraskatsomosta. Jos edessä ei olisi ollut jalkapallokenttä, olisin luullut olevani octagonissa.
Myös veikkausliigassa pelattiin ottelukierros sunnuntaina ja yleisömäärät olivat tuhansittain pienemmät kuin normaalisti. Kuusankoskelaista ilta-aurinkoa ja kakkosdivisioonan jalkapalloa seuratessani innostuin samalla pohtimaan suomalaista jalkapallokulttuuria - tuota suurta tuntematonta minkä olemassaolon moni kyseenalaistaa. Suomalaiset kyllä seuraavat jalkapalloa aktiivisesti ja tietävät siitä erittäin paljon, mutta jokin asia mättää.
Jos kysyt keneltä tahansa suomalaiselta jalkapallofanilta, mitä seuraa kannatat, saat vastaukseksi todennäköisesti jonkin ulkomaisen seuran nimen. Jos puolestaan aloitat keskustelun vaikkapa veikkausliigasta, saatat helposti saada vähätteleviä, jopa pilkkaavia vastauksia kotimaisen jalkapallon tasosta. Suomessa on trendikästä seurata jotain coolia ulkomaista jalkapallojoukkuetta ja liigaa. Vielä coolimpaa on matkustaa paikan päälle seuraamaan tuon joukkueen otteita kuten paikallinen kannattaja. Mitä väärää siinä on? No ei tietenkään mitään.
Silti ihmetyttää, mistä suomalaisten jalkapalloihmisten väheksyvä asenne kotimaista jalkapalloa kohtaan johtuu. Mielestäni pelin tasolla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, kannatetaanko kotipaikkakunnan joukkuetta vai ei. Jääkiekossa suomalaiset kyllä kasvavat kannattamaan omaa paikallista joukkuetta, mutta jalkapallossa tai missään muussakaan lajissa tätä ilmiötä ei esiinny.
Tässä vaiheessa on pakko siteerata suomalaista urheiluvaikuttajaa Risto Niemistä: "Suomi ei ole urheilukansa, vaan menestyskansa". Tämä tuntuu suuren yleisön osalta pitävän paikkansa. Jalkapallon ongelma on kansainvälisen menestyksen puute niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Parhaat pelaajat viedään veikkausliigasta isompiin sarjoihin. Suomen kohtalo arvokisakarsinnoissa on usein hävitä kunniakkaasti Saksan, Venäjän, Hollannin ja Tsekin kaltaisille maille ja karsiutua niukasti. Tämä ei vaativalle suomalaisyleisölle kelpaa - kotimaisesta jalkapallosta taidetaan kokea jonkinlaista alemmuudentunnetta.
Suomalainen jalkapalloyleisö on aktiivista ja riittävän runsaslukuista. Tästä esimerkkinä maajoukkueen yleisömäärät kotiotteluissa. Lähihistoriasta löytyy myös HJK:n mestarien liiga-ottelut, jolloin Klubi houkutteli Helsingin olympiastadionille noin 20000 katsojaa per ottelu. Tässä maassa jopa curling voi hetkellisesti olla koko kansan suosituin puheenaihe, kuten vuonna 2006 huomattiin. Suomalaiselta jalkapallolta puuttuu valitettavasti se menestys, millä suuren yleisön kiinnostus saadaan taattua.
Mikä sitten neuvoksi? Tämä on varmasti kysymys, mikä esitetään säännöllisesti niin Palloliiton, Veikkausliigan kuin kaikkien suomalaisten jalkapalloseurojen toimistoilla. Jollain keinolla suomalaiset jalkapalloihmiset pitäisi saada tuntemaan ylpeyttä omasta paikallisesta seurastaan ja ymmärtämään, että oman jengin kannattaminen on tärkeämpää kuin kentällä nähtävän pelin taso verrattuna Valioliigaan tai MM-kisoihin. Jotenkin tuntuu, että tämä ei tapahdu ihan hetkessä.
Palaan vielä alussa esittämääni kysymykseen, onko Suomessa jalkapallokulttuuria? Onhan sitä ja kehitys on lupaavaa. Vaikka kotimaisen jalkapallon yleisömäärät polkevat paikoillaan, aktiivisten ja äänekkäiden kannattajaryhmien määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Mielestäni se on vähintään yhtä tärkeää kuin yleisömäärien kasvu yleisesti. Eikä se pelin taso missään nimessä huonoa ole. Jos verrataan vaikka länsinaapurin Allsvenskaniin, suurin ero ei ole pelissä ja pelaajissa, vaan puitteissa ja tunnelmassa. Ruotsissa pelataan hyvillä stadioneilla isolle yleisölle - kun keskimääräisessä Veikkausliigaottelussa on noin 2000 katsojaa paikallisessa urheilupuistossa yhdellä sivukatsomolla. Olosuhteiden kehittäminen onkin yksi tärkeimmistä haasteista suomalaiselle jalkapalloväelle.
Niin mitä siellä Kuusankoskella oikein tapahtui? Kentällä nähtiin kaksi joukkuetta, jotka pelaavat jalkapalloa harrastuksena siksi, että se on mukavaa. Pelaajat opiskelevat, käyvät töissä, elävät normaalia elämää, ja siinä sivussa uhraavat ison siivun vapaa-ajastaan harrastukselleen jalkapallolle. Pelaajat eivät ole julkkiksia edes paikallisen Alepan kassalla. Tulevia maajoukkuetähtiä kentällä ei nähty eikä nähdä vastaisuudessakaan. Ottelu päättyi vierasjoukkue IFK:n 0-2 voittoon. Paikalla 150 katsojaa, jotka tulivat seuraamaan "meidän jengin" otteita. Pelin päätyttyä IFK:n joukkue kiitti paikalle matkanneita 60 vierasjoukkueen kannattajaa. Jokaisen, niin pelaajien kuin kannattajien kasvoilla oli leveä hymy. Parempaa kuin MM-kisat? No todellakin.
Jäädään odottelemaan sitä päivää, kun tuo 150 katsojaa vaihtuu 15 tuhanneksi. Ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
MM-kisat, Day 4. Seuraa näitä:
-Puolustava maailmanmestari Italia avaa kisansa
-Samuel Eto'on Kamerun
-Englantilainen media
Vaikka jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä, kuningaspelistä voi nauttia myös muissa yhteyksissä. Samaan aikaan kun Serbia ja Ghana potkaisivat pelin käyntiin Etelä-Afrikassa, suuntasin autolla Kuusankoskelle noin 128 kilometriä itään Helsingistä, missä Kakkosen A-lohkon ottelussa kohtasivat paikallinen FC Kuusankoski ja Helsingin IFK. MM-kisahuumasta ei ollut tietoakaan Kuusankosken urheilupuistossa pelatussa ottelussa, mitä seurasi paikan päällä noin 150 katsojaa, joista noin 60 oli Helsingistä matkanneita vierasjoukkueen kannattajia. Turvatoimet vieraskannattajien osalta olivat vähintäänkin maailmanmestaruustasoa päätellen järjestysmiesten määrästä ja häkillä eristetystä vieraskatsomosta. Jos edessä ei olisi ollut jalkapallokenttä, olisin luullut olevani octagonissa.
Myös veikkausliigassa pelattiin ottelukierros sunnuntaina ja yleisömäärät olivat tuhansittain pienemmät kuin normaalisti. Kuusankoskelaista ilta-aurinkoa ja kakkosdivisioonan jalkapalloa seuratessani innostuin samalla pohtimaan suomalaista jalkapallokulttuuria - tuota suurta tuntematonta minkä olemassaolon moni kyseenalaistaa. Suomalaiset kyllä seuraavat jalkapalloa aktiivisesti ja tietävät siitä erittäin paljon, mutta jokin asia mättää.
Jos kysyt keneltä tahansa suomalaiselta jalkapallofanilta, mitä seuraa kannatat, saat vastaukseksi todennäköisesti jonkin ulkomaisen seuran nimen. Jos puolestaan aloitat keskustelun vaikkapa veikkausliigasta, saatat helposti saada vähätteleviä, jopa pilkkaavia vastauksia kotimaisen jalkapallon tasosta. Suomessa on trendikästä seurata jotain coolia ulkomaista jalkapallojoukkuetta ja liigaa. Vielä coolimpaa on matkustaa paikan päälle seuraamaan tuon joukkueen otteita kuten paikallinen kannattaja. Mitä väärää siinä on? No ei tietenkään mitään.
Silti ihmetyttää, mistä suomalaisten jalkapalloihmisten väheksyvä asenne kotimaista jalkapalloa kohtaan johtuu. Mielestäni pelin tasolla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, kannatetaanko kotipaikkakunnan joukkuetta vai ei. Jääkiekossa suomalaiset kyllä kasvavat kannattamaan omaa paikallista joukkuetta, mutta jalkapallossa tai missään muussakaan lajissa tätä ilmiötä ei esiinny.
Tässä vaiheessa on pakko siteerata suomalaista urheiluvaikuttajaa Risto Niemistä: "Suomi ei ole urheilukansa, vaan menestyskansa". Tämä tuntuu suuren yleisön osalta pitävän paikkansa. Jalkapallon ongelma on kansainvälisen menestyksen puute niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Parhaat pelaajat viedään veikkausliigasta isompiin sarjoihin. Suomen kohtalo arvokisakarsinnoissa on usein hävitä kunniakkaasti Saksan, Venäjän, Hollannin ja Tsekin kaltaisille maille ja karsiutua niukasti. Tämä ei vaativalle suomalaisyleisölle kelpaa - kotimaisesta jalkapallosta taidetaan kokea jonkinlaista alemmuudentunnetta.
Suomalainen jalkapalloyleisö on aktiivista ja riittävän runsaslukuista. Tästä esimerkkinä maajoukkueen yleisömäärät kotiotteluissa. Lähihistoriasta löytyy myös HJK:n mestarien liiga-ottelut, jolloin Klubi houkutteli Helsingin olympiastadionille noin 20000 katsojaa per ottelu. Tässä maassa jopa curling voi hetkellisesti olla koko kansan suosituin puheenaihe, kuten vuonna 2006 huomattiin. Suomalaiselta jalkapallolta puuttuu valitettavasti se menestys, millä suuren yleisön kiinnostus saadaan taattua.
Mikä sitten neuvoksi? Tämä on varmasti kysymys, mikä esitetään säännöllisesti niin Palloliiton, Veikkausliigan kuin kaikkien suomalaisten jalkapalloseurojen toimistoilla. Jollain keinolla suomalaiset jalkapalloihmiset pitäisi saada tuntemaan ylpeyttä omasta paikallisesta seurastaan ja ymmärtämään, että oman jengin kannattaminen on tärkeämpää kuin kentällä nähtävän pelin taso verrattuna Valioliigaan tai MM-kisoihin. Jotenkin tuntuu, että tämä ei tapahdu ihan hetkessä.
Palaan vielä alussa esittämääni kysymykseen, onko Suomessa jalkapallokulttuuria? Onhan sitä ja kehitys on lupaavaa. Vaikka kotimaisen jalkapallon yleisömäärät polkevat paikoillaan, aktiivisten ja äänekkäiden kannattajaryhmien määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Mielestäni se on vähintään yhtä tärkeää kuin yleisömäärien kasvu yleisesti. Eikä se pelin taso missään nimessä huonoa ole. Jos verrataan vaikka länsinaapurin Allsvenskaniin, suurin ero ei ole pelissä ja pelaajissa, vaan puitteissa ja tunnelmassa. Ruotsissa pelataan hyvillä stadioneilla isolle yleisölle - kun keskimääräisessä Veikkausliigaottelussa on noin 2000 katsojaa paikallisessa urheilupuistossa yhdellä sivukatsomolla. Olosuhteiden kehittäminen onkin yksi tärkeimmistä haasteista suomalaiselle jalkapalloväelle.
Niin mitä siellä Kuusankoskella oikein tapahtui? Kentällä nähtiin kaksi joukkuetta, jotka pelaavat jalkapalloa harrastuksena siksi, että se on mukavaa. Pelaajat opiskelevat, käyvät töissä, elävät normaalia elämää, ja siinä sivussa uhraavat ison siivun vapaa-ajastaan harrastukselleen jalkapallolle. Pelaajat eivät ole julkkiksia edes paikallisen Alepan kassalla. Tulevia maajoukkuetähtiä kentällä ei nähty eikä nähdä vastaisuudessakaan. Ottelu päättyi vierasjoukkue IFK:n 0-2 voittoon. Paikalla 150 katsojaa, jotka tulivat seuraamaan "meidän jengin" otteita. Pelin päätyttyä IFK:n joukkue kiitti paikalle matkanneita 60 vierasjoukkueen kannattajaa. Jokaisen, niin pelaajien kuin kannattajien kasvoilla oli leveä hymy. Parempaa kuin MM-kisat? No todellakin.
Jäädään odottelemaan sitä päivää, kun tuo 150 katsojaa vaihtuu 15 tuhanneksi. Ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
MM-kisat, Day 4. Seuraa näitä:
-Puolustava maailmanmestari Italia avaa kisansa
-Samuel Eto'on Kamerun
-Englantilainen media
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Hand of Clod
Hand of Clod - tumpelon käsi.
Green gift stuns England.
England blunder hands USA tie.
Calamity!
New part for catalogue of English goalkeeper gaffes.
Howler.
Tässä vain muutama otsikko brittimediasta, kun saarivaltakunta yrittää toipua eilisestä katastrofista. Tässä vaiheessa epäilemättä kaikki tietää, mistä on kyse. Englannin maalivahti Robert Green on uusi luku englantilaisten maalivahtien erheisiin.
Englannin historia sen maalivahtien suhteen on pitkä ja maineikas. Nimet Banks, Clemence ja Shilton ovat osa kunniakasta Englannin maajoukkueen historiikkia. Lähihistoria ei kuitenkaan ole yhtä valoisa. 2000-luku on tarjonnut englantilaisille toinen toistaan suurempia pettymyksiä ja usein maalivahti on ollut kaiken keskipisteessä.
David Seaman, David James, Paul Robinson, Scott Carson ja viimeisimpänä Robert Green ovat saaneet kyseenalaisen kunnian olla vuorollaan koko saarivaltakunnan suurin syntipukki. Englanti on kansa, joka rakastaa voittajia ja vihaa häviäjiä. Englannin jalkapallojoukkue Three Lions on englantilaisille pyhääkin pyhempi. Joukkuetta kannatetaan intohimolla. Tappion hetkellä syntipukki etsitään vaikka väkisin ja toimitetaan tykinruoaksi.
Englantilaisen lehdistön reaktio Greenin virheeseen kuvastaa hyvin niitä paineita, minkä keskellä Englannin joukkue joutuu pelaamaan. Niin kauan kun voittoja tulee, lehdistö tukee joukkuetta. Heti ensimmäisten vastoinkäymisten koitettua laulun sävel vaihtuu.
Pelaajat ovat raudanlujia ammattilaisia, mutta voiko tällainen huomio ja painostus olla vaikuttamatta joukkueen ilmapiiriin? Arvokisoissa hyvä alku ja sen tuoma noste on usein ollut menestyksen salaisuus. Nyt Englanti joutuu pelaamaan jokaisen ottelun lehdistön ja kannattajien veitsi kurkullaan.
Miksi sitten englantilaiset maalivahdit epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen? Syitä voidaan etsiä Englannin Valioliigasta. Tehdäänpä nopea katsaus parhaiden joukkueiden maalivahteihin. Chelsea: Petr Cech, Tsekki. Manchester United: Edwin van der Sar, Hollanti. Liverpool: Jose Reina, Espanja. Arsenal: Manuel Almunia, Espanja. Tottenham: Heurelio Gomes, Brasilia. Manchester City: Shay Given, Irlanti. Everton: Tim Howard, Yhdysvallat. Fulham: Mark Schwarzer, Australia. Aston Villa: Brad Friedel, Yhdysvallat.
Missä ne englantilaiset maalivahdit sitten ovat? Robert Green pelaa West Hamissa, David James liigajumbo Portsmouthissa ja Joe Hart Birminghamissa. Valioliigassa on vain kourallinen englantilaisia ykkösmaalivahteja. Maalivahti on joukkueen yksi kriittisimmistä pelipaikoista, missä virheisiin ei ole varaa. Globalisaatio on iskenyt myös jalkapalloon - rikkaat valioliigaseurat voivat ostaa kokeneita huippumaalivahteja ulkomailta edullisesti. Riskiä nuoren maalivahdin kanssa ei olla valmiita ottamaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö englantilaisille maalivahdeille olisi annettua mahdollisuuksia jopa suurseuroissa. Chris Kirkland, Scott Carson, Ben Foster, Richard Wright ovat kaikki vuorollaan saaneet mahdollisuuden suurissa seuroissa, mutta ensimmäisten virheiden jälkeen tie avaukseen on ollut tukossa. Lupaavat maalivahdit on leimattu epäonnistujiksi jo parikymppisinä, ja tie on vienyt pikkuseuroihin.
Maalivahti on usein parhaimmillaan vasta 30 ikävuoden jälkeen. Kokemus ja rauhallisuus on kaikki kaikessa maalivahdille. Nämä ominaisuudet tulevat ainoastaan pelaamalla otteluita. Mutta kokemus tulee usein myös virheiden kautta ja niistä oppimalla. Valioliigassa tätä oppimisen mahdollisuutta ei usein haluta antaa - on helpompaa tuoda uusi maalivahti tilalle. Seurat pelaavat sarjasijoituksista, valmentajat työpaikoistaan. Riskejä ei ole varaa ottaa.
Robert Green ei ole enää nuori poika, hän on 30-vuotias. Greenin kommentit epäonnistumisen jälkeen olivat harvinaisen kypsiä. On mielenkiintoista nähdä, luottaako Fabio Capello vielä Greeniin. Ensimmäisestä virheestä tuomittiin ainoastaan Green. Seuraavasta Greenin virheestä syyttävät sormet osoittavat valmentaja Capelloon ja hänen työpaikkaansa.
Englannilla on riveissään yksi potentiaalinen tulevaisuuden suurvahti. Joe Hart. Hän pelasi erinomaisen kauden Birminghamissa - jonne hänet ironisesti oli lainattu Manchester Citysta, joka halusi kalliin ja kokeneen Shay Givenin ykkösvahdikseen. Hart tarttui kuitenkin pienemmässä seurassa tilaisuuteensa ja nousi yllättäen maajoukkueeseen. Hänen henkiset ominaisuutensa vaikuttavat poikkeuksellisen kovilta. Moni varmasti muistaa Joe Hartin psyykkaukset viime kesän U21-ikäisten EM-kisoista, missä Englanti kohtasi Ruotsin rangaistuspotkukilpailussa. Jos ei satu muistamaan, tapauksen voi katsoa alla olevasta linkistä.
http://www.youtube.com/watch?v=4qtj7prFutA
Englannilla on pitkä viikko edessään, kun se odottaa seuraavaa otteluaan, missä tarjoutuu tilaisuus korjata ensimmäisen ottelun harha-askel. Algerialle on helppo ennustaa tuskaista iltapuhdetta, kun se kohtaa suuttuneet leijonat kesäkuun 18. päivä. Sitä odotellessa voimme tutustua vaikkapa Englannin lähihistorian pahimpiin epäonnistumisiin alla olevassa artikkelissa:
http://www.goal.com/en/news/1863/world-cup-2010/2010/06/13/1973762/top-five-england-goalkeeping-howlers
Toisen kisapäivän topit:
-Diego Maradonan energisyys vaihtopenkillä
-Yhdysvaltain joukkueen taistelu
-Etelä-Korean loistava esitys
Flopit:
-Robert Green
-Kreikka
-Englantilainen media
-Pelintekijä
Green gift stuns England.
England blunder hands USA tie.
Calamity!
New part for catalogue of English goalkeeper gaffes.
Howler.
Tässä vain muutama otsikko brittimediasta, kun saarivaltakunta yrittää toipua eilisestä katastrofista. Tässä vaiheessa epäilemättä kaikki tietää, mistä on kyse. Englannin maalivahti Robert Green on uusi luku englantilaisten maalivahtien erheisiin.
Englannin historia sen maalivahtien suhteen on pitkä ja maineikas. Nimet Banks, Clemence ja Shilton ovat osa kunniakasta Englannin maajoukkueen historiikkia. Lähihistoria ei kuitenkaan ole yhtä valoisa. 2000-luku on tarjonnut englantilaisille toinen toistaan suurempia pettymyksiä ja usein maalivahti on ollut kaiken keskipisteessä.
David Seaman, David James, Paul Robinson, Scott Carson ja viimeisimpänä Robert Green ovat saaneet kyseenalaisen kunnian olla vuorollaan koko saarivaltakunnan suurin syntipukki. Englanti on kansa, joka rakastaa voittajia ja vihaa häviäjiä. Englannin jalkapallojoukkue Three Lions on englantilaisille pyhääkin pyhempi. Joukkuetta kannatetaan intohimolla. Tappion hetkellä syntipukki etsitään vaikka väkisin ja toimitetaan tykinruoaksi.
Englantilaisen lehdistön reaktio Greenin virheeseen kuvastaa hyvin niitä paineita, minkä keskellä Englannin joukkue joutuu pelaamaan. Niin kauan kun voittoja tulee, lehdistö tukee joukkuetta. Heti ensimmäisten vastoinkäymisten koitettua laulun sävel vaihtuu.
Pelaajat ovat raudanlujia ammattilaisia, mutta voiko tällainen huomio ja painostus olla vaikuttamatta joukkueen ilmapiiriin? Arvokisoissa hyvä alku ja sen tuoma noste on usein ollut menestyksen salaisuus. Nyt Englanti joutuu pelaamaan jokaisen ottelun lehdistön ja kannattajien veitsi kurkullaan.
Miksi sitten englantilaiset maalivahdit epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen? Syitä voidaan etsiä Englannin Valioliigasta. Tehdäänpä nopea katsaus parhaiden joukkueiden maalivahteihin. Chelsea: Petr Cech, Tsekki. Manchester United: Edwin van der Sar, Hollanti. Liverpool: Jose Reina, Espanja. Arsenal: Manuel Almunia, Espanja. Tottenham: Heurelio Gomes, Brasilia. Manchester City: Shay Given, Irlanti. Everton: Tim Howard, Yhdysvallat. Fulham: Mark Schwarzer, Australia. Aston Villa: Brad Friedel, Yhdysvallat.
Missä ne englantilaiset maalivahdit sitten ovat? Robert Green pelaa West Hamissa, David James liigajumbo Portsmouthissa ja Joe Hart Birminghamissa. Valioliigassa on vain kourallinen englantilaisia ykkösmaalivahteja. Maalivahti on joukkueen yksi kriittisimmistä pelipaikoista, missä virheisiin ei ole varaa. Globalisaatio on iskenyt myös jalkapalloon - rikkaat valioliigaseurat voivat ostaa kokeneita huippumaalivahteja ulkomailta edullisesti. Riskiä nuoren maalivahdin kanssa ei olla valmiita ottamaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö englantilaisille maalivahdeille olisi annettua mahdollisuuksia jopa suurseuroissa. Chris Kirkland, Scott Carson, Ben Foster, Richard Wright ovat kaikki vuorollaan saaneet mahdollisuuden suurissa seuroissa, mutta ensimmäisten virheiden jälkeen tie avaukseen on ollut tukossa. Lupaavat maalivahdit on leimattu epäonnistujiksi jo parikymppisinä, ja tie on vienyt pikkuseuroihin.
Maalivahti on usein parhaimmillaan vasta 30 ikävuoden jälkeen. Kokemus ja rauhallisuus on kaikki kaikessa maalivahdille. Nämä ominaisuudet tulevat ainoastaan pelaamalla otteluita. Mutta kokemus tulee usein myös virheiden kautta ja niistä oppimalla. Valioliigassa tätä oppimisen mahdollisuutta ei usein haluta antaa - on helpompaa tuoda uusi maalivahti tilalle. Seurat pelaavat sarjasijoituksista, valmentajat työpaikoistaan. Riskejä ei ole varaa ottaa.
Robert Green ei ole enää nuori poika, hän on 30-vuotias. Greenin kommentit epäonnistumisen jälkeen olivat harvinaisen kypsiä. On mielenkiintoista nähdä, luottaako Fabio Capello vielä Greeniin. Ensimmäisestä virheestä tuomittiin ainoastaan Green. Seuraavasta Greenin virheestä syyttävät sormet osoittavat valmentaja Capelloon ja hänen työpaikkaansa.
Englannilla on riveissään yksi potentiaalinen tulevaisuuden suurvahti. Joe Hart. Hän pelasi erinomaisen kauden Birminghamissa - jonne hänet ironisesti oli lainattu Manchester Citysta, joka halusi kalliin ja kokeneen Shay Givenin ykkösvahdikseen. Hart tarttui kuitenkin pienemmässä seurassa tilaisuuteensa ja nousi yllättäen maajoukkueeseen. Hänen henkiset ominaisuutensa vaikuttavat poikkeuksellisen kovilta. Moni varmasti muistaa Joe Hartin psyykkaukset viime kesän U21-ikäisten EM-kisoista, missä Englanti kohtasi Ruotsin rangaistuspotkukilpailussa. Jos ei satu muistamaan, tapauksen voi katsoa alla olevasta linkistä.
http://www.youtube.com/watch?v=4qtj7prFutA
Englannilla on pitkä viikko edessään, kun se odottaa seuraavaa otteluaan, missä tarjoutuu tilaisuus korjata ensimmäisen ottelun harha-askel. Algerialle on helppo ennustaa tuskaista iltapuhdetta, kun se kohtaa suuttuneet leijonat kesäkuun 18. päivä. Sitä odotellessa voimme tutustua vaikkapa Englannin lähihistorian pahimpiin epäonnistumisiin alla olevassa artikkelissa:
http://www.goal.com/en/news/1863/world-cup-2010/2010/06/13/1973762/top-five-england-goalkeeping-howlers
Toisen kisapäivän topit:
-Diego Maradonan energisyys vaihtopenkillä
-Yhdysvaltain joukkueen taistelu
-Etelä-Korean loistava esitys
Flopit:
-Robert Green
-Kreikka
-Englantilainen media
-Pelintekijä
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Argentiina ja Englanti avaavat kisansa
2 down and 62 to go.
Puhutaan luonnollisesti katsotuista ja vielä tulossa olevista otteluista näissä MM-kisoissa. Urakka on melkoinen, mutta valituksen sanoja tuskin kuuluu.
Toinen päivä tarjoaa jalkapallon ystäville kolme ottelua: Kreikka-Etelä-Korea, Argentiina-Nigeria ja Englanti-USA. Yhtään Etelä-Koreaa ja Kreikkaa väheksymättä, keskitytään tässä kirjoituksessa kuitenkin kahteen mielenkiintoisempaan otteluun. Eipä Kreikkaa voisikaan väheksyä, onhan siellä jo meidän suomalaisten turistien rahat valmiiksi odottamassa!
Argentiina-Nigeria
Iltapäivän ottelussa alkaen klo 17.00 kohtaavat suuren hypetyksen kohteena oleva Argentiina ja afrikkalainen kestomenestyjä Nigeria. Argentiina on materiaaliltaan täyttä timanttia, ja sitä onkin povattu kisojen suursuosikiksi. Puhutaan jopa kaikkien aikojen Argentiinasta, niin kova materiaali sillä on. Siitä huolimatta, että Juan Roman Riquelme, Javier Zanetti ja Esteban Cambiasso katselevat tätä ottelua kotisohvalta. Argentiina on oikeastaan lähes täydellinen joukkue - se on täynnä voittavia pelaajia, jotka ovat avainroolissa Euroopan parhaimmissa seurajoukkueissa. Se on täynnä huippuhyökkääjiä, joista lähes kenet vain voi marssittaa kentälle. Onko joukkueessa mitään heikkouksia? No yksi tulee mieleen.
El Diego. Diego Armando Maradona. Pelaajista kenties se suurin ja kaunein. Mutta entä valmentajana? Voiko Maradonaa edes nimittää valmentajaksi? El Diego on ehtinyt valmentaa nyt pari vuotta Argentiinan joukkuetta, ja tässä ajassa hän on käyttänyt ringissä yli 100 eri pelaajaa - tilasto mikä hakee vertaistaan. Argentiinan peliä Maradonan alaisuudessa on kuvailtu jopa jalkapalloanarkiaksi. Tuskin kukaan tietää aivan täysin, mitä odottaa Argentiinalta näissä kisoissa.
Riquelmen, Zanettin ja Cambiasson kustannuksella tiensä kisakoneeseen selvitti yksi melkoinen mysteeri. 30-vuotias puolustaja Ariel Garce. Garce pääsi vuosituhannen alussa kokeilemaan Argentiinan maajoukkueeseen muutamaksi otteluksi, mutta jälki ei ilmeisesti vakuuttanut, sillä tämän jälkeen Garce oli pitkät 7 vuotta maajoukkuekuvioiden ulkopuolella. Kunnes koitti kevät 2010, ja Diego Maradona kutsui Garcen maajoukkueeseen kaikkien yllätykseksi. Huhut kertovat Maradonan nähneen unessa Garcen johtavan joukkueen maailmanmestaruuteen. On sitä vähemmilläkin perusteilla valittu maajoukkueeseen - ainakin Raymond Domenechin toimesta!
Sen ohella, että seuraamme Maradonan ottamuksia joukkueen valmentajana, on syytä kiinnittää huomio loistaviin pelaajiin. Lio Messin johdolla Argentiinan joukkue on varmasti yksi turnauksen väriläiskistä.
Nigeria on MM-kisojen vakio-osallistuja. Myös Nigerian kisamenestys on aina ollut vakio - pirteitä esityksiä alkulohkossa, hyvää hyökkäyspeliä, jatkoon, ja laulukuoroon heti ensimmäisen kurinalaisen eurooppalaisjoukkueen käsittelyssä. Nyt Nigeriaa valmentaa Lars Lagerbäck, pitkäaikainen Ruotsin maajoukkueen valmentaja, joka taatusti osaa organisoida joukkueen puolustuksen.
Nigerian joukkue olisi todennäköisesti nauttinut altavastaajan asemasta tässä kovassa lohkossa, mutta Nigerian presidentti Goodluck Jonathan piti huolen siitä, että joukkue ei pääse turnaukseen matalalla profiililla. Presidentti Jonathan ilmoitti odottavansa joukkueen tuovan maailmanmestaruuden Nigeriaan. Koska Suomessa? Enää pitäisi tietää, toivottiko Herra Presidentti hyvää onnea joukkueelle turnaukseen.
En ole ennustaja, joten en lähde myöskään tulosta veikkaamaan. Keskitytään kuitenkin seuraamaan kahden mielenkiintoisen joukkueen koostumusta kentällä ja luonnollisesti myös hyviä yksilöitä!
Englanti-USA
Turnauksen toinen suursuosikki Englanti aloittaa urakkansa sen entistä pikkuveljeään Yhdysvaltoja vastaan. Nykyään poliittisesti asetelma on kääntynyt, mutta jalkapalloilullisesti Yhdysvallat on toki edelleen pikkuveljen asemassa. Tätä ottelua on Yhdysvalloissa markkinoitu kaikkien aikojen otteluksi. Myös Englantilaiset taitavat oman joukkueensa hypettämisen. Jännitystä ja latausta ei puutu tästä ottelusta.
Englannin valmentaja Fabio Capello on valmentanut joukkuettaan nyt kaksi vuotta. Siinä ajassa Capello on tehnyt Englannista varteenotettavan maailmanmestariehdokkaan. Englannin paras kokoonpano on huippuluokkaa, mutta suurimmat kysymysmerkit joukkueen ympärillä liittyvät terveystilanteeseen. Lähes koko Englannin puolustus on parsittu kokoon rikkonaisen seurajoukkuekauden jälkeen. Keskikentällä tärkeän tasapainottavan pelaajan Gareth Barryn pelikunto on täysi arvoitus. Pikkuvaivoista on kärsinyt myös kapteeni Steven Gerrard ja Wayne Rooney.
Toinen kysymys Englannin joukkueen ympärillä liittyy hyökkäykseen. Kuka on Rooneyn kärkipari? Heskey - mies joka tekee vähemmän maaleja kuin keskuspuolustaja - lienee fyysisyytensä vuoksi lopulta Capellon valinta avaukseen Rooneyn rinnalle.
Kolmas ongelmakohta liittyy valioliigan raskauteen. MM-kisoissa on ennenkin kovat joukkueet hyytyneet väsymykseen, ja Euroopan huippusarjoista valioliiga on epäilemättä kaikkein rankin pelaajalle fyysisesti. Myös Englannin joukkueen loukkaantumismäärät puhuvat tämän puolesta. Onko Englanti fyysisesti valmis voittamaan ja menestymään tässä turnauksessa?
Arpaonni suosi Englantia ja se pääsee aloittamaan turnauksensa helpohkossa lohkossa. Yhdysvallat on kuitenkin yllätysvalmis vastustaja. Jos ennustaisin tuloksia, veikkaisin Englannin vähämaalista voittoa.
Seuraa näitä, Day 2
-Argentiinan kokoonpano ja roolitus - kuinka monta hyökkääjää on mahdollista laittaa kentälle samaan aikaan?
-Diego Maradona - onko homma hallussa vai ei?
-Englannin iskukyky - itseluottamusta on, mutta miten homma toimii kentällä?
-Vuvuzela, tuo kaunis soitin
-Pelintekijä
Puhutaan luonnollisesti katsotuista ja vielä tulossa olevista otteluista näissä MM-kisoissa. Urakka on melkoinen, mutta valituksen sanoja tuskin kuuluu.
Toinen päivä tarjoaa jalkapallon ystäville kolme ottelua: Kreikka-Etelä-Korea, Argentiina-Nigeria ja Englanti-USA. Yhtään Etelä-Koreaa ja Kreikkaa väheksymättä, keskitytään tässä kirjoituksessa kuitenkin kahteen mielenkiintoisempaan otteluun. Eipä Kreikkaa voisikaan väheksyä, onhan siellä jo meidän suomalaisten turistien rahat valmiiksi odottamassa!
Argentiina-Nigeria
Iltapäivän ottelussa alkaen klo 17.00 kohtaavat suuren hypetyksen kohteena oleva Argentiina ja afrikkalainen kestomenestyjä Nigeria. Argentiina on materiaaliltaan täyttä timanttia, ja sitä onkin povattu kisojen suursuosikiksi. Puhutaan jopa kaikkien aikojen Argentiinasta, niin kova materiaali sillä on. Siitä huolimatta, että Juan Roman Riquelme, Javier Zanetti ja Esteban Cambiasso katselevat tätä ottelua kotisohvalta. Argentiina on oikeastaan lähes täydellinen joukkue - se on täynnä voittavia pelaajia, jotka ovat avainroolissa Euroopan parhaimmissa seurajoukkueissa. Se on täynnä huippuhyökkääjiä, joista lähes kenet vain voi marssittaa kentälle. Onko joukkueessa mitään heikkouksia? No yksi tulee mieleen.
El Diego. Diego Armando Maradona. Pelaajista kenties se suurin ja kaunein. Mutta entä valmentajana? Voiko Maradonaa edes nimittää valmentajaksi? El Diego on ehtinyt valmentaa nyt pari vuotta Argentiinan joukkuetta, ja tässä ajassa hän on käyttänyt ringissä yli 100 eri pelaajaa - tilasto mikä hakee vertaistaan. Argentiinan peliä Maradonan alaisuudessa on kuvailtu jopa jalkapalloanarkiaksi. Tuskin kukaan tietää aivan täysin, mitä odottaa Argentiinalta näissä kisoissa.
Riquelmen, Zanettin ja Cambiasson kustannuksella tiensä kisakoneeseen selvitti yksi melkoinen mysteeri. 30-vuotias puolustaja Ariel Garce. Garce pääsi vuosituhannen alussa kokeilemaan Argentiinan maajoukkueeseen muutamaksi otteluksi, mutta jälki ei ilmeisesti vakuuttanut, sillä tämän jälkeen Garce oli pitkät 7 vuotta maajoukkuekuvioiden ulkopuolella. Kunnes koitti kevät 2010, ja Diego Maradona kutsui Garcen maajoukkueeseen kaikkien yllätykseksi. Huhut kertovat Maradonan nähneen unessa Garcen johtavan joukkueen maailmanmestaruuteen. On sitä vähemmilläkin perusteilla valittu maajoukkueeseen - ainakin Raymond Domenechin toimesta!
Sen ohella, että seuraamme Maradonan ottamuksia joukkueen valmentajana, on syytä kiinnittää huomio loistaviin pelaajiin. Lio Messin johdolla Argentiinan joukkue on varmasti yksi turnauksen väriläiskistä.
Nigeria on MM-kisojen vakio-osallistuja. Myös Nigerian kisamenestys on aina ollut vakio - pirteitä esityksiä alkulohkossa, hyvää hyökkäyspeliä, jatkoon, ja laulukuoroon heti ensimmäisen kurinalaisen eurooppalaisjoukkueen käsittelyssä. Nyt Nigeriaa valmentaa Lars Lagerbäck, pitkäaikainen Ruotsin maajoukkueen valmentaja, joka taatusti osaa organisoida joukkueen puolustuksen.
Nigerian joukkue olisi todennäköisesti nauttinut altavastaajan asemasta tässä kovassa lohkossa, mutta Nigerian presidentti Goodluck Jonathan piti huolen siitä, että joukkue ei pääse turnaukseen matalalla profiililla. Presidentti Jonathan ilmoitti odottavansa joukkueen tuovan maailmanmestaruuden Nigeriaan. Koska Suomessa? Enää pitäisi tietää, toivottiko Herra Presidentti hyvää onnea joukkueelle turnaukseen.
En ole ennustaja, joten en lähde myöskään tulosta veikkaamaan. Keskitytään kuitenkin seuraamaan kahden mielenkiintoisen joukkueen koostumusta kentällä ja luonnollisesti myös hyviä yksilöitä!
Englanti-USA
Turnauksen toinen suursuosikki Englanti aloittaa urakkansa sen entistä pikkuveljeään Yhdysvaltoja vastaan. Nykyään poliittisesti asetelma on kääntynyt, mutta jalkapalloilullisesti Yhdysvallat on toki edelleen pikkuveljen asemassa. Tätä ottelua on Yhdysvalloissa markkinoitu kaikkien aikojen otteluksi. Myös Englantilaiset taitavat oman joukkueensa hypettämisen. Jännitystä ja latausta ei puutu tästä ottelusta.
Englannin valmentaja Fabio Capello on valmentanut joukkuettaan nyt kaksi vuotta. Siinä ajassa Capello on tehnyt Englannista varteenotettavan maailmanmestariehdokkaan. Englannin paras kokoonpano on huippuluokkaa, mutta suurimmat kysymysmerkit joukkueen ympärillä liittyvät terveystilanteeseen. Lähes koko Englannin puolustus on parsittu kokoon rikkonaisen seurajoukkuekauden jälkeen. Keskikentällä tärkeän tasapainottavan pelaajan Gareth Barryn pelikunto on täysi arvoitus. Pikkuvaivoista on kärsinyt myös kapteeni Steven Gerrard ja Wayne Rooney.
Toinen kysymys Englannin joukkueen ympärillä liittyy hyökkäykseen. Kuka on Rooneyn kärkipari? Heskey - mies joka tekee vähemmän maaleja kuin keskuspuolustaja - lienee fyysisyytensä vuoksi lopulta Capellon valinta avaukseen Rooneyn rinnalle.
Kolmas ongelmakohta liittyy valioliigan raskauteen. MM-kisoissa on ennenkin kovat joukkueet hyytyneet väsymykseen, ja Euroopan huippusarjoista valioliiga on epäilemättä kaikkein rankin pelaajalle fyysisesti. Myös Englannin joukkueen loukkaantumismäärät puhuvat tämän puolesta. Onko Englanti fyysisesti valmis voittamaan ja menestymään tässä turnauksessa?
Arpaonni suosi Englantia ja se pääsee aloittamaan turnauksensa helpohkossa lohkossa. Yhdysvallat on kuitenkin yllätysvalmis vastustaja. Jos ennustaisin tuloksia, veikkaisin Englannin vähämaalista voittoa.
Seuraa näitä, Day 2
-Argentiinan kokoonpano ja roolitus - kuinka monta hyökkääjää on mahdollista laittaa kentälle samaan aikaan?
-Diego Maradona - onko homma hallussa vai ei?
-Englannin iskukyky - itseluottamusta on, mutta miten homma toimii kentällä?
-Vuvuzela, tuo kaunis soitin
-Pelintekijä
MM-kisat alkoi - A-lohkosta tulossa mielenkiintoinen
Neljän vuoden odotus sitten vihdoin päättyi, kun kuningas jalkapallon maailmanmestaruuskisat saatiin käyntiin. A-lohkon avauskierroksen otteluissa tarjottiin katsojille mielenkiintoista nähtävää. Kentällä nähtiin neljä hyvinkin erilaista, mutta mielenkiintoista joukkuetta.
Avausottelussa kohtasivat romanttiseen pallonhallintaan uskova Meksiko ja kurinalaiseen prässiin ja vastahyökkäyksiin pelinsä perustava isäntämaa Etelä-Afrikka. Näinkin erilaisten joukkueiden kohtaamisesta tuli juuri niin mielenkiintoinen kuin olettaa saattaa. Taitoylivoima oli selvästi Meksikon puolella, mutta Etelä-Afrikan 4-5-1 muodostelmaan puettu tiivis pakka teki pelaamisesta hyvin vaikeaa Meksikolle.
Avausjaksolla Meksikon laadukas hyökkäyskolmikko Franco-Vela-Dos Santos aiheutti suuria vaikeuksia Etelä-Afrikan joukkueelle, mutta ottelun edetessä kurinalaisemmin pelannut isäntäjoukkue otti hallintaa itselleen. Näkisin tämän perustuneen erinomaiseen keskikentän prässiin. Yleensä jalkapallo-ottelussa korkeaa prässiä jaksaa pitää yllä vain noin 30 minuuttia jakson alusta, mutta vaikuttaa siltä, että Etelä-Afrikan joukkue pystyy vieläkin parempaan. Erityisesti toisella jaksolla pallonriistojen määrä keskikentällä kasvoi, ja pelinkäännöt nopeisiin vastahyökkäyksiin oli hienoa katseltavaa. Etelä-Afrikka saikin parhaan mahdollisen kiitoksen pelitavalleen sen tehtyä upean avausmaalin näille MM-kisoille - toivottavasti tuosta maalista näytetään maalikoosteissa muutakin kuin vain viimeistely! Maali oli kuin suoraan valmentaja Carlos Alberto Parreiran taktiikkakirjasta: keskikentän prässi, pallonriisto, nopea pelinkääntö muutamalla yhden kosketuksen syötöllä vastustajan puolustuksen selustaan ja maali.
Tämä on se tapa, millä Etelä-Afrikka voi aiheuttaa suuria yllätyksiä näissä kisoissa jatkossakin. Myöskään isäntämaan automaattisesti saaman ylimääräisen tunnelatauksen merkitystä ei ole syytä aliarvioida.
Meksikolle ei voi luvata menestyksekästä MM-turnausta nähdyn perusteella. Joukkueen pallonmenetysten määrä oli suuri ja epävarmuustekijöitä näkyy joka puolella kenttää. Hyökkäyspelissä on mukava katsoa nuorten Carlos Velan ja Giovani Dos Santosin taidokasta peliä, mutta täytyy muistaa, että nämäkin pelaajat ovat seurajoukkueissaan sivuraiteella. Meksikon aika tulee myöhemmin, mutta ei vielä näissä kisoissa.
Ranska ja Uruguay tarjosivat huomattavasti kurinalaisempaa jalkapalloviihdettä. Ottelussa kohtasivat kaksi joukkuetta, jotka perustavat mahdollisen kisamenestyksen puolustuspelaamiselle. Erityisesti Ranskan materiaali riittäisi kyllä muuhunkin, mutta astrologi Raymond Domenechin pelisuunnitelma tuli selväksi jo 4 vuotta sitten, kun Ranska raivasi puolustamalla tiensä yhden Zidanen head-buttauksen päähän maailmanmestaruudesta.
Tähtitieteilijä Domenech on kiistanalainen persoona, jonka väitetään valitsevan pelaajia jopa horoskooppien ja astrologisten ennustusten perusteella kokoonpanoon. Ranskan joukkueen valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen lehdistön mehusteltua joukkueen sisäisiä ristiriitoja. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Ranska on kisojen todennäköisin epäonnistuja suurmaiden joukosta, mutta ei pidä tehdä kuitenkaan liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Domenech ansaitsee kehuja ja tunnustusta viisaasti rakennellusta kokoonpanosta. Thierry Henry on penkitetty kenttätasapainon parantamisen kustannuksella. Loistavasti pelannut puolustava keskikenttäpelaaja Jeremy Toulalan on näillä otteilla kisojen ehdotonta eliittiä. Myös Abou Diabyn esitys Ranskan keskikentän ytimessä oli todella vakuuttava. Fakta on se, että MM-kisoissa hyvällä puolustuksella edetään usein pitkälle ja tämä osa-alue on Ranskalla kunnossa pitkälti erinomaisen puolustavan keskikentän ansiosta. Riberyn ja Maloudan (kunhan ristiriidat valmentajan kanssa selviävät) myötä Ranskalla on laitapeli kunnossa. Ranskan menestys kulminoituu lopulta Anelkan ja Gourcouffin onnistumiseen viimeisellä kenttäkolmanneksella. Ranska tarvitsee maaleja ykköstykiltään Anelkalta. Myös nuori Joann Gourcouff on valtavan näyttöpaikan edessä - vai muistuuko mieleen edellinen Ranskan maajoukkueen kymppipaikan pelaaja? Joka tapauksessa Ranskalla on jalkeilla mielenkiintoinen joukkue.
Parannettavaa Ranskalle jäi erityisesti hyökkäyspelin osalta. Ranskan hyökkäyspelisuunnitelma jäi ainakin itselleni hämärän peittoon - nähtiinkö kahta samanlaista hyökkäystä koko ottelun aikana? Palloa pelattiin Nicolas Anelkalle puolustuksen selustaan, mutta Anelka huomasi usein olevansa pallollisena täysin yksin, vastassa pelkkiä vaaleansinisiä Uruguayn pelaajia. Gourcouff jäi täysin anonyymiksi tiiviin Uruguay-puolustuksen keskellä. Ranskan keskikentältä nähtiin lukematon määrä kaukolaukauksia ja summittaisia pystysyöttöjä. Nähdyn perusteella neljän vuoden takainen MM-finaalipaikka jää haaveeksi Ranskalta tällä kertaa, vaikka materiaalin laatua ei kukaan voi kiistää.
Uruguay teki vaikutuksen ensimmäisellä esiintymisellään. Vaikka Uruguayn koostumus piirretään muotoon 3-5-2, käytännössä tämä puolustaessa muuttui usein jopa 5-4-1 -muotoon. On selvää, että myös Uruguayn peli perustuu täysin tiiviiseen puolustukseen. Loistavien hyökkäävien pelaajien Gonzalesin, Forlanin ja Suarezin ansiosta Uruguaylla on kuitenkin riittävästi pallollista taitoa kontrolloida pelivälinettä ja pelata monipuolista pallollista peliä. Uruguay ei missään nimessä ole pelkkä vastahyökkäysjoukkue.
Diego Forlan ansaitsee avauspäivän "player of the day"-palkinnon. Forlanin kokonaisvaltainen esitys Uruguayn joukkueen kärjessä hakee vertaistaan. Mies juoksi kenkänsä puhki, puolusti, rakenteli, oli päättämässä hyökkäyksiä. Vain maali jäi puuttumaan, mutta voisi olettaa, että Meksikoa ja Etelä-Afrikkaa vastaan nähdään tämän Atletico Madrid -kärjen onnistumisia. Diego Forlan on tällä hetkellä maailman eliittiä jalkapalloilijana. Kerrassaan hieno pelaaja!
Mitä sitten jatkossa? Kahden tasapelin myötä A-lohkosta on tulossa erittäin jännittävä. Tässä vaiheessa yksikään joukkue ei vaikuta selvältä jatkoonmenijältä, vaikkakin Ranska ja Uruguay lienevät lohkon vahvimmat joukkueet pelillisesti. Toisen ottelukierroksen kohtaamiset antavat jo parempaa suuntaa, kun Meksiko kohtaa Ranskan ja Etelä-Afrikka Uruguayn.
Itse siirrän A-lohkon osalta katseita jo osittain viimeisen kierroksen otteluun Etelä-Afrikka-Ranska. Piileekö tässä ottelussa MM-kisojen superyllätys? Ranskan epätasapainoinen hyökkäyspeli voi antaa Etelä-Afrikalle kultaisen mahdollisuuden yllätykseen sen hyvän vastahyökkäyspelaamisen ansiosta. Jäädään odottelemaan mielenkiinnolla!
Avauspäivän topit:
-MM-kisat alkoi!
-Uruguay ja Diego Forlan
-Etelä-Afrikan esitys
Avauspäivän flopit:
-Vuvuzela - vai onko televisiovastaanottimessani jotain vikaa? Miksei tuo rasittava surina lopu?
-Pelintekijä
Avausottelussa kohtasivat romanttiseen pallonhallintaan uskova Meksiko ja kurinalaiseen prässiin ja vastahyökkäyksiin pelinsä perustava isäntämaa Etelä-Afrikka. Näinkin erilaisten joukkueiden kohtaamisesta tuli juuri niin mielenkiintoinen kuin olettaa saattaa. Taitoylivoima oli selvästi Meksikon puolella, mutta Etelä-Afrikan 4-5-1 muodostelmaan puettu tiivis pakka teki pelaamisesta hyvin vaikeaa Meksikolle.
Avausjaksolla Meksikon laadukas hyökkäyskolmikko Franco-Vela-Dos Santos aiheutti suuria vaikeuksia Etelä-Afrikan joukkueelle, mutta ottelun edetessä kurinalaisemmin pelannut isäntäjoukkue otti hallintaa itselleen. Näkisin tämän perustuneen erinomaiseen keskikentän prässiin. Yleensä jalkapallo-ottelussa korkeaa prässiä jaksaa pitää yllä vain noin 30 minuuttia jakson alusta, mutta vaikuttaa siltä, että Etelä-Afrikan joukkue pystyy vieläkin parempaan. Erityisesti toisella jaksolla pallonriistojen määrä keskikentällä kasvoi, ja pelinkäännöt nopeisiin vastahyökkäyksiin oli hienoa katseltavaa. Etelä-Afrikka saikin parhaan mahdollisen kiitoksen pelitavalleen sen tehtyä upean avausmaalin näille MM-kisoille - toivottavasti tuosta maalista näytetään maalikoosteissa muutakin kuin vain viimeistely! Maali oli kuin suoraan valmentaja Carlos Alberto Parreiran taktiikkakirjasta: keskikentän prässi, pallonriisto, nopea pelinkääntö muutamalla yhden kosketuksen syötöllä vastustajan puolustuksen selustaan ja maali.
Tämä on se tapa, millä Etelä-Afrikka voi aiheuttaa suuria yllätyksiä näissä kisoissa jatkossakin. Myöskään isäntämaan automaattisesti saaman ylimääräisen tunnelatauksen merkitystä ei ole syytä aliarvioida.
Meksikolle ei voi luvata menestyksekästä MM-turnausta nähdyn perusteella. Joukkueen pallonmenetysten määrä oli suuri ja epävarmuustekijöitä näkyy joka puolella kenttää. Hyökkäyspelissä on mukava katsoa nuorten Carlos Velan ja Giovani Dos Santosin taidokasta peliä, mutta täytyy muistaa, että nämäkin pelaajat ovat seurajoukkueissaan sivuraiteella. Meksikon aika tulee myöhemmin, mutta ei vielä näissä kisoissa.
Ranska ja Uruguay tarjosivat huomattavasti kurinalaisempaa jalkapalloviihdettä. Ottelussa kohtasivat kaksi joukkuetta, jotka perustavat mahdollisen kisamenestyksen puolustuspelaamiselle. Erityisesti Ranskan materiaali riittäisi kyllä muuhunkin, mutta astrologi Raymond Domenechin pelisuunnitelma tuli selväksi jo 4 vuotta sitten, kun Ranska raivasi puolustamalla tiensä yhden Zidanen head-buttauksen päähän maailmanmestaruudesta.
Tähtitieteilijä Domenech on kiistanalainen persoona, jonka väitetään valitsevan pelaajia jopa horoskooppien ja astrologisten ennustusten perusteella kokoonpanoon. Ranskan joukkueen valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen lehdistön mehusteltua joukkueen sisäisiä ristiriitoja. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että Ranska on kisojen todennäköisin epäonnistuja suurmaiden joukosta, mutta ei pidä tehdä kuitenkaan liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Domenech ansaitsee kehuja ja tunnustusta viisaasti rakennellusta kokoonpanosta. Thierry Henry on penkitetty kenttätasapainon parantamisen kustannuksella. Loistavasti pelannut puolustava keskikenttäpelaaja Jeremy Toulalan on näillä otteilla kisojen ehdotonta eliittiä. Myös Abou Diabyn esitys Ranskan keskikentän ytimessä oli todella vakuuttava. Fakta on se, että MM-kisoissa hyvällä puolustuksella edetään usein pitkälle ja tämä osa-alue on Ranskalla kunnossa pitkälti erinomaisen puolustavan keskikentän ansiosta. Riberyn ja Maloudan (kunhan ristiriidat valmentajan kanssa selviävät) myötä Ranskalla on laitapeli kunnossa. Ranskan menestys kulminoituu lopulta Anelkan ja Gourcouffin onnistumiseen viimeisellä kenttäkolmanneksella. Ranska tarvitsee maaleja ykköstykiltään Anelkalta. Myös nuori Joann Gourcouff on valtavan näyttöpaikan edessä - vai muistuuko mieleen edellinen Ranskan maajoukkueen kymppipaikan pelaaja? Joka tapauksessa Ranskalla on jalkeilla mielenkiintoinen joukkue.
Parannettavaa Ranskalle jäi erityisesti hyökkäyspelin osalta. Ranskan hyökkäyspelisuunnitelma jäi ainakin itselleni hämärän peittoon - nähtiinkö kahta samanlaista hyökkäystä koko ottelun aikana? Palloa pelattiin Nicolas Anelkalle puolustuksen selustaan, mutta Anelka huomasi usein olevansa pallollisena täysin yksin, vastassa pelkkiä vaaleansinisiä Uruguayn pelaajia. Gourcouff jäi täysin anonyymiksi tiiviin Uruguay-puolustuksen keskellä. Ranskan keskikentältä nähtiin lukematon määrä kaukolaukauksia ja summittaisia pystysyöttöjä. Nähdyn perusteella neljän vuoden takainen MM-finaalipaikka jää haaveeksi Ranskalta tällä kertaa, vaikka materiaalin laatua ei kukaan voi kiistää.
Uruguay teki vaikutuksen ensimmäisellä esiintymisellään. Vaikka Uruguayn koostumus piirretään muotoon 3-5-2, käytännössä tämä puolustaessa muuttui usein jopa 5-4-1 -muotoon. On selvää, että myös Uruguayn peli perustuu täysin tiiviiseen puolustukseen. Loistavien hyökkäävien pelaajien Gonzalesin, Forlanin ja Suarezin ansiosta Uruguaylla on kuitenkin riittävästi pallollista taitoa kontrolloida pelivälinettä ja pelata monipuolista pallollista peliä. Uruguay ei missään nimessä ole pelkkä vastahyökkäysjoukkue.
Diego Forlan ansaitsee avauspäivän "player of the day"-palkinnon. Forlanin kokonaisvaltainen esitys Uruguayn joukkueen kärjessä hakee vertaistaan. Mies juoksi kenkänsä puhki, puolusti, rakenteli, oli päättämässä hyökkäyksiä. Vain maali jäi puuttumaan, mutta voisi olettaa, että Meksikoa ja Etelä-Afrikkaa vastaan nähdään tämän Atletico Madrid -kärjen onnistumisia. Diego Forlan on tällä hetkellä maailman eliittiä jalkapalloilijana. Kerrassaan hieno pelaaja!
Mitä sitten jatkossa? Kahden tasapelin myötä A-lohkosta on tulossa erittäin jännittävä. Tässä vaiheessa yksikään joukkue ei vaikuta selvältä jatkoonmenijältä, vaikkakin Ranska ja Uruguay lienevät lohkon vahvimmat joukkueet pelillisesti. Toisen ottelukierroksen kohtaamiset antavat jo parempaa suuntaa, kun Meksiko kohtaa Ranskan ja Etelä-Afrikka Uruguayn.
Itse siirrän A-lohkon osalta katseita jo osittain viimeisen kierroksen otteluun Etelä-Afrikka-Ranska. Piileekö tässä ottelussa MM-kisojen superyllätys? Ranskan epätasapainoinen hyökkäyspeli voi antaa Etelä-Afrikalle kultaisen mahdollisuuden yllätykseen sen hyvän vastahyökkäyspelaamisen ansiosta. Jäädään odottelemaan mielenkiinnolla!
Avauspäivän topit:
-MM-kisat alkoi!
-Uruguay ja Diego Forlan
-Etelä-Afrikan esitys
Avauspäivän flopit:
-Vuvuzela - vai onko televisiovastaanottimessani jotain vikaa? Miksei tuo rasittava surina lopu?
-Pelintekijä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)