Kuusankoski Dreamin'

Jalkapallon MM-kisat ovat edenneet jo neljänteen päivään. Day 3 tarjosi yhden mielenkiintoisimmista otteluista tähän mennessä. Serbia ja Ghana pelasivat jatkopaikan kannalta äärimmäisen tärkeän ottelun. Tuskin kovin moni uskoi Ghanan mahdollisuuksiin sen jälkeen, kun kapteeni Michael Essien joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia. Ghanan nuori joukkue pystyi kuitenkin yllättäen voittoon ja näin kisojen "kuolemanlohko" sai heti alkuun yllättävän suunnan. Serbian pitää käytännössä voittaa Saksa päästäkseen jatkoon.

Vaikka jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä, kuningaspelistä voi nauttia myös muissa yhteyksissä. Samaan aikaan kun Serbia ja Ghana potkaisivat pelin käyntiin Etelä-Afrikassa, suuntasin autolla Kuusankoskelle noin 128 kilometriä itään Helsingistä, missä Kakkosen A-lohkon ottelussa kohtasivat paikallinen FC Kuusankoski ja Helsingin IFK. MM-kisahuumasta ei ollut tietoakaan Kuusankosken urheilupuistossa pelatussa ottelussa, mitä seurasi paikan päällä noin 150 katsojaa, joista noin 60 oli Helsingistä matkanneita vierasjoukkueen kannattajia. Turvatoimet vieraskannattajien osalta olivat vähintäänkin maailmanmestaruustasoa päätellen järjestysmiesten määrästä ja häkillä eristetystä vieraskatsomosta. Jos edessä ei olisi ollut jalkapallokenttä, olisin luullut olevani octagonissa.

Myös veikkausliigassa pelattiin ottelukierros sunnuntaina ja yleisömäärät olivat tuhansittain pienemmät kuin normaalisti. Kuusankoskelaista ilta-aurinkoa ja kakkosdivisioonan jalkapalloa seuratessani innostuin samalla pohtimaan suomalaista jalkapallokulttuuria - tuota suurta tuntematonta minkä olemassaolon moni kyseenalaistaa. Suomalaiset kyllä seuraavat jalkapalloa aktiivisesti ja tietävät siitä erittäin paljon, mutta jokin asia mättää.

Jos kysyt keneltä tahansa suomalaiselta jalkapallofanilta, mitä seuraa kannatat, saat vastaukseksi todennäköisesti jonkin ulkomaisen seuran nimen. Jos puolestaan aloitat keskustelun vaikkapa veikkausliigasta, saatat helposti saada vähätteleviä, jopa pilkkaavia vastauksia kotimaisen jalkapallon tasosta. Suomessa on trendikästä seurata jotain coolia ulkomaista jalkapallojoukkuetta ja liigaa. Vielä coolimpaa on matkustaa paikan päälle seuraamaan tuon joukkueen otteita kuten paikallinen kannattaja. Mitä väärää siinä on? No ei tietenkään mitään.

Silti ihmetyttää, mistä suomalaisten jalkapalloihmisten väheksyvä asenne kotimaista jalkapalloa kohtaan johtuu. Mielestäni pelin tasolla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, kannatetaanko kotipaikkakunnan joukkuetta vai ei. Jääkiekossa suomalaiset kyllä kasvavat kannattamaan omaa paikallista joukkuetta, mutta jalkapallossa tai missään muussakaan lajissa tätä ilmiötä ei esiinny.

Tässä vaiheessa on pakko siteerata suomalaista urheiluvaikuttajaa Risto Niemistä: "Suomi ei ole urheilukansa, vaan menestyskansa". Tämä tuntuu suuren yleisön osalta pitävän paikkansa. Jalkapallon ongelma on kansainvälisen menestyksen puute niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Parhaat pelaajat viedään veikkausliigasta isompiin sarjoihin. Suomen kohtalo arvokisakarsinnoissa on usein hävitä kunniakkaasti Saksan, Venäjän, Hollannin ja Tsekin kaltaisille maille ja karsiutua niukasti. Tämä ei vaativalle suomalaisyleisölle kelpaa - kotimaisesta jalkapallosta taidetaan kokea jonkinlaista alemmuudentunnetta.

Suomalainen jalkapalloyleisö on aktiivista ja riittävän runsaslukuista. Tästä esimerkkinä maajoukkueen yleisömäärät kotiotteluissa. Lähihistoriasta löytyy myös HJK:n mestarien liiga-ottelut, jolloin Klubi houkutteli Helsingin olympiastadionille noin 20000 katsojaa per ottelu. Tässä maassa jopa curling voi hetkellisesti olla koko kansan suosituin puheenaihe, kuten vuonna 2006 huomattiin. Suomalaiselta jalkapallolta puuttuu valitettavasti se menestys, millä suuren yleisön kiinnostus saadaan taattua.

Mikä sitten neuvoksi? Tämä on varmasti kysymys, mikä esitetään säännöllisesti niin Palloliiton, Veikkausliigan kuin kaikkien suomalaisten jalkapalloseurojen toimistoilla. Jollain keinolla suomalaiset jalkapalloihmiset pitäisi saada tuntemaan ylpeyttä omasta paikallisesta seurastaan ja ymmärtämään, että oman jengin kannattaminen on tärkeämpää kuin kentällä nähtävän pelin taso verrattuna Valioliigaan tai MM-kisoihin. Jotenkin tuntuu, että tämä ei tapahdu ihan hetkessä.

Palaan vielä alussa esittämääni kysymykseen, onko Suomessa jalkapallokulttuuria? Onhan sitä ja kehitys on lupaavaa. Vaikka kotimaisen jalkapallon yleisömäärät polkevat paikoillaan, aktiivisten ja äänekkäiden kannattajaryhmien määrä on ollut kasvussa jo pitkään. Mielestäni se on vähintään yhtä tärkeää kuin yleisömäärien kasvu yleisesti. Eikä se pelin taso missään nimessä huonoa ole. Jos verrataan vaikka länsinaapurin Allsvenskaniin, suurin ero ei ole pelissä ja pelaajissa, vaan puitteissa ja tunnelmassa. Ruotsissa pelataan hyvillä stadioneilla isolle yleisölle - kun keskimääräisessä Veikkausliigaottelussa on noin 2000 katsojaa paikallisessa urheilupuistossa yhdellä sivukatsomolla. Olosuhteiden kehittäminen onkin yksi tärkeimmistä haasteista suomalaiselle jalkapalloväelle.

Niin mitä siellä Kuusankoskella oikein tapahtui? Kentällä nähtiin kaksi joukkuetta, jotka pelaavat jalkapalloa harrastuksena siksi, että se on mukavaa. Pelaajat opiskelevat, käyvät töissä, elävät normaalia elämää, ja siinä sivussa uhraavat ison siivun vapaa-ajastaan harrastukselleen jalkapallolle. Pelaajat eivät ole julkkiksia edes paikallisen Alepan kassalla. Tulevia maajoukkuetähtiä kentällä ei nähty eikä nähdä vastaisuudessakaan. Ottelu päättyi vierasjoukkue IFK:n 0-2 voittoon. Paikalla 150 katsojaa, jotka tulivat seuraamaan "meidän jengin" otteita. Pelin päätyttyä IFK:n joukkue kiitti paikalle matkanneita 60 vierasjoukkueen kannattajaa. Jokaisen, niin pelaajien kuin kannattajien kasvoilla oli leveä hymy. Parempaa kuin MM-kisat? No todellakin.

Jäädään odottelemaan sitä päivää, kun tuo 150 katsojaa vaihtuu 15 tuhanneksi. Ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.

MM-kisat, Day 4. Seuraa näitä:

-Puolustava maailmanmestari Italia avaa kisansa
-Samuel Eto'on Kamerun
-Englantilainen media