Tämän kauden Liverpoolia on ollut vaikea tunnistaa siitä joukkueesta, joka keräsi Valioliigassa pisteitä mestaruustahtiin tammikuusta 2013 kevääseen 2014. Elokuussa kauteen valmistavassa viimeistelyottelussa Liverpool pyyhkäisi Borussia Dortmundin Anfieldin nurmen rakoon. Elokuun lopussa Liverpool kävi murskaamassa Tottenhamin 0-3 peliesityksellä, joka enteili top 4 -sijoitusta. Maanantai-illan Swansea -otteluun Liverpool lähtee sijalta 10. Mitä on tapahtunut? Katsotaan asiaa mediassakin paljon esiintyneiden, enemmän tai vähemmän populististen väittämien kautta.
"Liverpool on keskikastia ilman Luis Suarezia"
Näin totesi mm. Gustavo Poyet viime kaudella, ja pääsi pätemään lausahduksellaan hiljattain, kun Liverpool pelasi maalittoman tasapelin Sunderlandin kanssa. Asiantuntijat ympäri maailman ovat käyttäneet kohtuuttoman määrän työtunteja pitkin jalkapallokautta korostaakseen sitä faktaa, että Luis Suarez ei enää pelaa Liverpoolissa.
Olennaisempaa olisi pohtia edelleen Liverpoolia edustavan Daniel Sturridgen merkitystä joukkueelleen. Sturridge on sekä joukkueen paras pelaaja, että pelitavallisesti keskeinen palanen. Sturridgen merkitys Liverpoolille on paljon muutakin kuin maaleja. Hän on erinomainen prässipelaaja, pelote puolustuksen selustaan, taitava linjojen välissä ja hyvä osa viime kauden niin tehokasta kolmiopelaamista.
On selvää, että Mario Balotelli ja Rickie Lambert eivät ole onnistuneet, eivätkä ole ihanteellisia vaihtoehtoja jatkossakaan. Tosiasiassa Liverpoolilla oli Suarezin korvaajat riveissään jo omasta takaa - Sturridge ja Raheem Sterling. Ensimmäisen loukkaantumisen merkitystä on vaikea arvioida sarjapisteillä, mutta se lienee erittäin suuri.
"Jos käyttää 100 miljoonaa rahaa, pitäisi voittaa mestaruus"
Liverpool hankki kesällä yhdeksän pelaajaa ja myi seitsemän. Ostojen ja myyntien kautta nettokulutus oli noin 35 miljoonaa puntaa, eli varsin merkittävä summa rahaa. Nettokulutuksessa Liverpool jäi naapurinsa Manchester Unitedin taakse lähes 100 miljoonan verran.
Brittimedia osaa populismin ja kärjistämisen taidon. Suomalainen media puolestaan osaa suomentaa englantilaisia lehtiä ja tehdä niistä "uutisia". Liverpoolin netto-ostovoima Valioliigassa on Chelsean, Manchesterilaisten ja Arsenalin jälkeen viidenneksi vahvin. Tämä on taloudellinen realiteetti, josta Liverpool haastaa varakkaampia seuroja.
"Liverpoolin hankinnat ovat flopanneet"
Lambert, Lallana, Balotelli, Can, Moreno, Manquillo, Origi, Lovren ja Markovic. Siinä kesän yhdeksän hankintaa, joista Origi lainattiin välittömästi Lilleen. Kuinka kauan pelaajalla kestää sopeutua uuteen seuraan? Se on yksilökohtaista.
Ihannetilanne olisi, että 2-3 uutta hankintaa voitaisiin ajaa sisään osana voittavaa kokonaisuutta. Tällöin työrauha olisi parempi ja julkinen paine pienempi. Tähän tilanteeseen ei huonojen tulosten takia olla päästy, ja jokainen hankinta on vuorollaan joutunut yhä kriittisemmän tarkastelun kohteeksi.
Can, Moreno, Manquillo ja Markovic ovat tulevaisuuden hankintoja. Jokaisen kohdalla on nähtävissä lupaavia ennusmerkkejä, mutta tämän kauden top 4 -sijaa ajatellen kontribuutio on valitettavan vähäinen. Kulmakivihankinnat Lovren ja Balotelli ovat kiistatta epäonnistuneet. Miksi käyttää 20 miljoonaa vasempaan toppariin, kun joukkueessa oli jo Agger ja Sakho? Miksi korvata Luis Suarez huomattavasti staattisemmalla ja täysin eri tyyppisellä pelaajalla?
"Rodgers ei osaa organisoida joukkueen puolustusta"
Olen kateellinen John Terrylle. En siksi, että hänet on valittu vuoden isäksi. En siksi, että hän tienaa enemmän kuin minä, tai että hän on parempi jalkapalloilija kuin minä. Olen kateellinen hänelle siksi, että Terryä ympäröivät sellaiset suojaavat pelaajat kuten Courtois, Azpilicueta, Cahill, Ivanovic, Matic ja Mikel. John Terryn sanotaan pelaavan uransa parasta kautta, vaikka hän ei yksilötasolla ole enää parhaiden päiviensä tasolla. Mistä se johtuu?
Liverpoolin puolustuslinjan turbulenssi on ollut ongelma jo pitkään. Vain virhealtis Martin Skrtel on ollut vakiovalinta kokoonpanoon. Missään vaiheessa Rodgersin aikakautta ei ole voinut nimetä selkeää puolustusnelikkoa ja sitä suojaavaa 1-2 keskikenttäpelaajaa. Tämä ei ole optimaalinen tilanne kenellekään vuorollaan kritiikkiä saavalle pelaajalle.
Puolustuslinjassa ei ole pelaajien välillä vallitsevaa yhteisymmärrystä ja luottamusta. Se puuttuu myös maalivahdin ja puolustajien väliltä, mikä näkyy sekavana erikoistilannepuolustamisena.
Tällä kaudella pahiten on pettänyt se osa-alue, jonne ei oikeastaan edes hankittu pelaajia - eli keskikentän keskusta. Jos vertaa Liverpoolin keskikentän kykyä suojata puolustuslinjaa vaikkapa Southamptonin tai Tottenhamin vastaavaan, ero on selkeä. Puhumattakaan Valioliigaa hallitsevista joukkueista.
Ei ole ihanteellinen tilanne, että vuodenvaihteessa 2015 Liverpoolin avauksessa vaikuttavat edelleen virhealttiit Martin Skrtel ja Lucas Leiva.
"Steven Gerrardin aika on ohi"
Steven Gerrard rakensi uskomattoman uransa pitkälti juoksuvoimansa sekä syöttö- ja potkuvalikoimansa varaan. Tuloksena oli parhaillaan dominoivaa, mutta aina taktisesti enemmän tai vähemmän kuritonta pelaamista. Tuo taktinen kurittomuus on aina näkynyt puutteellisena ymmärryksenä pelipaikkakohtaisessa puolustamisessa sekä pakottavana tarpeena kannatella yksin joukkuetta. Gerrard on kuin pohjoisamerikkalainen Franchise -pelaaja, joka on siirretty eurooppalaiseen jalkapalloiluun.
Keskikentän pohjapelaajana Gerrard ei nykyisellä liikkeellään kykene edes auttavasti suojaamaan puolustuslinjaa. Olisi Liverpoolin tulevaisuuden kannalta parempi, jos keskikentän pohja rakennettaisiin jatkossa erilaisten pelaajien varaan. Gerrardin aika Liverpoolissa ei ole ohi, mutta tulevaisuudessa hänen tulisi olla francescotottimaisena hyökkäävänä vaihtoehtona keskikentän hyökkäävämmille pelipaikoille.
"Brendan Rodgersin pitäisi saada potkut"
Tämä masinoitu keskustelunaihe kertoo paljon siitä, missä jalkapallokeskustelu kulkee tänä päivänä. Puoli vuotta sitten Euroopan puhutuin valmentaja, nyt "potku-uhan alaisena". Jos joukkue menettää Luis Suarezin kaltaisen pelaajan ja lisäksi Daniel Sturridge viettää syyskauden sairastuvalla, on täysin selvää, että joukkueen suoritustaso putoaa merkittävästi.
Rodgers on tehnyt Liverpoolissa virheitä. Yksi raskaimmista on epäonnistuminen löytää puolustukseen ja tolppien väliin pelillisiä luotettavia kulmakiviä. Myöskään Steven Gerrardin vierelle ei ole löytynyt riittävän hyvää urheilullista ja monipuolista keskikenttäpelaajaa. Kun joukkueen selkäranka muodostuu pelaajista kuten Mignolet, Skrtel ja Lucas, on luotettavaa suorittamista vaikea saavuttaa.
Mutta. Liverpool on seura, joka yrittää voittaa mestaruuden. Tämä siitä huolimatta, että taloudellisten realiteettien perusteella se ei ole todennäköistä. Chelsea, Manchester City ja Manchester United pelaavat taloudellisesti aivan eri peliä, kuin muut valioliigaseurat. Lisäksi Arsenal on taloudelliselta voimaltaan Liverpoolia selvästi edellä.
Miten tällaisessa tilanteessa voi saavuttaa kilpailuedun? Rafael Benitezin aikana sitä yritettiin rakentamalla joukkue kokeneiden ja taktisesti kurinalaisten pelaajien varaan ja peluuttamalla huomattavasti reaktiivisempaa jalkapalloa. Virheitä syntyi vähemmän ja maaleja päästettiin vähemmän. Tuloksena oli pari yli 80 pisteen kautta, jolloin jäätiin kuitenkin reilusti mestaruudesta. Jos Liverpool perustaisi toimintansa edelleen kokeneiden pelaajien hankkimiseen, se jäisi vielä varmemmin kärkiseurojen jälkeen. Liverpool ei pysty hankkimaan Diego Costaa, Karim Benzemaa, Nemanja Maticia tai Cesc Fabregasia parhaassa peli-iässään, koska pelimerkit eivät siihen riitä.
Kun Liverpool valitsi valmentajakseen Brendan Rodgersin, seura valitsi samalla proaktiivisemman linjan. Rodgers lähti ennakkoluulottomasti ajamaan sisään nopeampien ja taitavampien pelaajien varaan rakennettua pelitapaa. Ensimmäiset puoli vuotta olivat laihoja, mutta Philipp Coutinhon ja Daniel Sturridgen hankintojen jälkeen Liverpool oli Valioliigan eliittiä puolentoista kauden ajan.
Koska Liverpool ei pysty hankkimaan valmiita maailmanluokan pelaajia, on hankittava nuorempia maailmanluokan potentiaalin omaavia pelaajia, jotka sopivat ja sopeutuvat aktiiviseen pelitapaan. Se vaatii rahan lisäksi aikaa. Tämä yhdistelmä ei tunnu sopivan nykyjalkapalloon.
Rodgers ja Liverpool ovat osoittaneet, että tällä linjalla Liverpool pystyy haastamaan ja jopa voittamaan taloudellisesti vahvemmat seurat pitkässä juoksussa. Joka kausi siinä ei voi onnistua. Ei varsinkaan silloin, jos menettää avainpelaajiaan. Puheet Rodgersin erottamisesta ovat järjettömiä.
"Liverpool ottaa askeleen taakse, jotta voi astua kaksi askelta eteen"
Tämä Urheilusanomien kirjoittajan Eero Laurilan toteamus on osuvin kiteytys Liverpoolin tilanteesta, mitä olen koko kauden aikana lukenut.
maanantai 29. joulukuuta 2014
lauantai 5. tammikuuta 2013
Port Vale FC from Burslem, Stoke-on-Trent
Heti uuden vuoden kärkeen putosin jälleen kolme sarjaporrasta alemmas kun ohjelmassa oli Port Valen ja Fleetwood Townin välinen ottelu Kakkosliigassa. Paikallinen kaveri oli jo pitemmän aikaa houkutellut Valen kotimatsiin ja nyt siihen tarjoutui vihdoin mahdollisuus.
Port Vale sijaitsee Stoke-on-Trentin kaupungissa, muutaman tunnin junamatkan päässä Lontoosta pohjoiseen. Vuosi alkoikin melko väsyneissä merkeissä, kun uudenvuodenpäivänä klo 8 pintaan piti lähteä kohti Eustonin juna-asemaa Lontoossa.
Stoke-on-Trentiin pääseminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun lipunmyyjä halusi aivan välttämättä myydä lipun Stockportiin. Noin kahdeksannella yrityksellä "Stoke-on-Trent" tuli ilmeisesti lausuttua riittävän hyvin ja sain lipun oikeaan kohteeseen.
Näissä kirjoituksissa on ollut tapana jakaa tribuutteja vähän sinne sun tänne, joten jatketaan huonoksi todetulla linjalla. Tribuutit tällä kertaa National Rail-yhtiön suuntaan, paikallinen VR siis kyseessä. Lipunmyyjä tarjosi matkaa varten kahta vaihtoehtoa: kakkosluokan avoin lippu mihin tahansa Lontoon ja Stoke-on-Trentin väliseen junayhteyteen uudenvuodenpäivänä á 60 puntaa, tai ykkösluokan lippu klo 10.20 lähtevään junaan ykkösluokassa, hinta 30 puntaa. Vähän aikaa pohdin valintaani ja päädyin jälkimmäiseen. Haluatko Miljonääriksi -ohjelman tyyliin myyjä vielä tenttasi, olenko aivan varma valinnastani. Näillä mennään!
Port Vale Football Club
Otetaan nopea katsaus Port Valen pitkään historiaan.
Port Vale eli The Valiants on seura, joka omaa vähintäänkin mielenkiintoisen historian. Seura on perustettu vuonna 1876 - vai onko sittenkään? Nimittäin viimeisimmät historiantutkimukset väittävät perustamisvuodeksi 1879. Seuran vaakunassa lukee kuitenkin 1876. Seura perustettiin Burslemin kaupungissa. Vuonna 1925 muodostettiin kuuden kaupungin liitoksella Stoke-on-Trentin kaupunki, joka siis nykyään on Valiantsin kotikaupunki. Stadion Vale Park sijaitsee kuitenkin edelleen Burslemin townissa.
Melko karu maisema Vale Parkin ulkopuolella.
Port Vale on suosittu seura brittiläisessä futisvisailussa nimensä takia. Nimittäin Englannin "Football Leaguessa" eli neljällä ylimmällä sarjatasolla pelaa ainoastaan kolme seuraa, joiden nimi ei liity mihinkään paikkaan. Port Vale on yksi näistä seuroista. Tiettävästi nimi juontaa juurensa Burslemin sijainnista Mersey-joen ja Trent-joen välillä kulkevan kanavan salmessa. (Mitkä ovat kaksi muuta seuraa? Vastaus kirjoituksen lopussa.)
Port Vale on korkeimmillaan pelannut viime vuosikymmeninä Champinshipissa, mutta taloudelliset vaikeudet ovat pudottaneet seuran Kakkosliigaan. Seura on 10 vuoden aikana ollut kahdesti selvitystilassa, mutta nykyisen uuden omistajan johdolla suunta näyttää jälleen ylöspäin ja Port Vale on tällä hetkellä Kakkosliigassa toisella sijalla.
John Rudge
Port Valen lähihistorian suuin menestys koettiin John Rudgen toimiessa seuran managerina 1983-1999. Tuona aikana Port Vale pelasi parhaimmillaan useita vuosia Championshipissa (tai vanhassa kakkosdivisioonassa), siis toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Legendaarisen Championship Manager-pelin ystävät saattavat muistaa vielä 1990-luvulla pelatun Anglo-Italian Cupin, jossa Italian ja Englannin divarijoukkueet mittelivät cup-voitosta. Cup pelattiin viimeistä kertaa kaudella 95-96 ja tuolloin Port Vale selvisi loppuotteluun kaatamalla matkan varrella mm. Perugian ja Ipswichin.Wembleyllä pelatussa finaalissa italialainen suurseura Genoa oli kuitenkin parempi maalein 5-2. Muuan Vincenzo Montella maalasi ottelussa Genoalle.
Port Vale vs. Stoke City, the Potteries derby
Kun ajattelee Stoke-on-Trentin jalkapalloa, useimmille tulee varmasti mieleen valioliigassa pelaava Stoke City. Port Valen ja Stoke Cityn välillä on varmasti yksi britteinsaarten kiivaimmista paikalliskilpailuista. Edellisestä derbystä on valitettavasti vain ehtinyt vierähtää jo 10 vuotta aikaa, kun joukkueet ovat pelanneet eri sarjatasoilla. Huolimatta joukkueiden välillä olevasta kahden sarjatason kuilusta molempien joukkueiden kannattajat kokevat toisensa edelleen suurimmaksi vihollisekseen. Kilpailu on ollut myös aika tasaista: Football Leaguessa pelatuista 44 derbystä Stoke on voittanut 16 ja Vale 13. Port Valella on derbyjen osalta itseasiassa menossa 6 derbyn tappioton putki!
Derbyn nimi tulee muuten paikallisille aikoinaan tärkeästä keramiikkateollisuudesta. Myös Stoken lempinimi, Potters, viittaa samaan asiaan.
5. maaliskuuta 2001 pelattiin yksi kuumimmista derbyistä joukkueiden välillä, kun Stoke ja Vale kohtasivat Football League Trophy-cupin puolivälierässä. Kyseessä on siis Ykkösliigan ja Kakkosliigan joukkueiden välinen cup-kilpailu. Molemmat joukkueet pelasivat tuolloin Ykkösliigassa. Port Vale voitti matsin 1-2 ja eteni lopulta koko cupin voittoon. Tunnelmia oheisista linkeistä.
Road to Millenium Stadium: http://www.youtube.com/watch?v=bmbzouF80f4
The Final: http://www.youtube.com/watch?v=bmbzouF80f4
Viimeisin derby pelattiin 10. helmikuuta 2002 Britannia Stadiumilla. Ottelu päättyi Port Valen 0-1 voittoon. Voittomaali Stoken verkkoon syntyi vähintäänkin ironisesti pitkän sivurajaheiton jälkeen. Ottelukooste löytyy linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=i0FhSU1W8to
1. tammikuuta: Port Vale vs. Fleetwood Town
New Years Dayn ottelussa vastaan asettui niin ikään sarjanousua tavoitteleva Fleetwood. Vale Parkilla tunnelmaa riitti huomattavasti enemmän kuin Kingsmeadow'lla. Katsojia oli reilu 6000 ja Valen kannattajat ottivat heti homman haltuun. Noin 100-henkinen klacken oli ryhmittynyt pitkän sivustan kulmaukseen.
Nykyään Port Valea manageroi Mickey Adams, joka oli luotsata Valen sarjanousuun jo edellisellä kaudella. Kesken kauden Adams värvättiin kuitenkin Sheffield Unitedin manageriksi.Sen seurauksena Valen loppukausi meni penkin alle ja nousu jäi haaveeksi. Tilalle tullut manageri sai kenkää tapeltuaan vieraspelimatkalla apulaismanagerin kanssa - true story. Valen onneksi Adams sai viime kesänä kenkää Sheffield Unitedista ja palasi välittömästi takaisin Port Valen manageriksi.
Ennen matsia stadionin kovaäänisistä tuli Robbie Williamsin Feel-kappale. Take That-ikoni on kova Vale-kannattaja ja omistaa osan myös seurasta. Port Valen pelaajat vetivät alkulämmittelyssä syöttödrillejä. Stoken pelaajat vetävät kuulemma hoof-balleja alkulämmittelyksi. Ainakin jos Vale-faneja on uskominen.
Alkulämmittelyn aikana huomio kiinnittyi Fleetwoodin massiiviseen pelaajaan. Ikää oli arviolta 40 ja saman verran myös ylipainoa. Valitettavasti herraa ei kentällä nähty, liekö ollut sittenkin valmentaja. Massiivinen pettymys.
Juuri kun frendin kanssa pohdittiin, missä Fleetwood mahtaa sijaita, Valen klacken antoi vastauksen kuin tilauksesta: "You're just a small town in Blackpool". "Your support is really shit", kuului toiset terveiset Fleetwoodin ehkä 50 kannattajalle päädyssä.
Valen klacken ja Fleetwoodin travellin' fans.
Vale Park on Kakkosliigaan erinomainen stadion ja olisi totta puhuen hyvä stadion vielä Championship-tason joukkueelle. Stadion vetää noin 20000 katsojaa, mutta laajennustyöt ovat myös velkauttaneet seuraa, mistä talousvaikeudet osittain johtuivat.
Pääkatsomo, "The Stand", jolta puuttuu sponsori ja puolet paikoistakin on jäänyt rakentamatta
Hetken aikaa tuli naureskeltua The Standille ja pohdittiin, että A Stand olisi osuva nimi toiselle sivukatsomolle. Toinen pääty voisi olla The Other Stand ja olisiko neljäs sitten The Last Stand? Sen verran mukava stadion ja hieno seura, että toivon mukaan oma visiitti ei ollut vain One Night Stand.
Ennen peliä kyselin Valen parhaista pelaajista ja kuulemma kärjestä löytyisi kaveri nimeltään Tom Pope, joka kantaa vaatimatonta lempinimeä "The Pope", eli Paavi. The Pope johtaa myös koko Kakkosliigan maalipörssiä. Huhujen mukaan Vatikaanissa nousee valkoinen savu jokaisen Paavin maalin kunniaksi.
Ennen matsia tuli myös nautittua paikallisten suurta herkkua, Sausage Rollia, eli pasteijan sisään piilotettua nakkia. Ei voi kehua kovin hyväksi, mutta kyllä sillä fiilikseen pääsi!
Itse ottelu meni valitettavasti Valen osalta täysin penkin alle. Matsin alku oli kovaa Valen painostusta, mutta edes Paavi ei osunut tolppien väliin. Valen peli meni pelkäksi keskittelyksi ja Fleetwood pääsi iskemään vastahyökkäyksillä avausjaksolla 0-2 -johtoon. Fleetwoodin kunniaksi on sanottava, että joukkue pelasi todella hyvää futista odotuksiin nähden. Vale ei onnistunut maalinteossa edes rankkarista. Harmittavasti Valen heikko esitys vaikutti myös tunnelmaan. Mäen päällä sijainnut stadion oli myös erittäin tuulinen, joten olosuhteet olivat lähes hyytävät.
Valelle pilkku tunnin pelin jälkeen, suoraan päin veskaria.
Matsi meni siis harmittavasti puihin, Fleetwood otti 0-2 -voiton. Kaveri ja tämän veli pahoittelivatkin Valen surkeaa esitystä. Lupasin tulla uudestaan, jotta pääsee todistamaan voittomatsiakin. Fiilikset Valesta on kuitenkin erittäin positiiviset. Vale vaikuttaa aivan liian suurelta seuralta Kakkosliigaan.
Yleisesti ottaen nähtyjen Kakkosliigamatsien perusteella voisi arvioida joukkueiden olevan Suomen ykkös-kakkosdivarin tasoisia joukkueita. Esimerkiksi Valen keskikentällä ja puolustuksessa oli muutama aivan totaalinen puujalka, ja tämä siis sarjan huippujoukkueessa. Pelityyli on juuri sitä mitä voisi olettaa. Erittäin suoraviivaista ja jatkuvia keskitysralleja. Kenttien kuntokin oli aika huono, joten mitään tiki-takaa ei kannattanutkaan pelata.
Seuraavana päivänä olisi ohjelmassa vielä lyhyt junamatka hyvinkin tuttuun mestaan eli Liverpooliin. Ohjelmassa reissun viimeinen matsi, Liverpool-Sunderland.
Kreditit tyylikkäästä otteluohjelmasta.
(Niin ja tietovisakysymyksen vastaus? Port Valen lisäksi Arsenal ei liity minkään paikan nimeen. Kolmatta ei valitettavasti pystytty keksimään vaikka kuinka mietittiin, mutta kolme niitä kuulemma on.)
Port Vale sijaitsee Stoke-on-Trentin kaupungissa, muutaman tunnin junamatkan päässä Lontoosta pohjoiseen. Vuosi alkoikin melko väsyneissä merkeissä, kun uudenvuodenpäivänä klo 8 pintaan piti lähteä kohti Eustonin juna-asemaa Lontoossa.
Stoke-on-Trentiin pääseminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun lipunmyyjä halusi aivan välttämättä myydä lipun Stockportiin. Noin kahdeksannella yrityksellä "Stoke-on-Trent" tuli ilmeisesti lausuttua riittävän hyvin ja sain lipun oikeaan kohteeseen.
Näissä kirjoituksissa on ollut tapana jakaa tribuutteja vähän sinne sun tänne, joten jatketaan huonoksi todetulla linjalla. Tribuutit tällä kertaa National Rail-yhtiön suuntaan, paikallinen VR siis kyseessä. Lipunmyyjä tarjosi matkaa varten kahta vaihtoehtoa: kakkosluokan avoin lippu mihin tahansa Lontoon ja Stoke-on-Trentin väliseen junayhteyteen uudenvuodenpäivänä á 60 puntaa, tai ykkösluokan lippu klo 10.20 lähtevään junaan ykkösluokassa, hinta 30 puntaa. Vähän aikaa pohdin valintaani ja päädyin jälkimmäiseen. Haluatko Miljonääriksi -ohjelman tyyliin myyjä vielä tenttasi, olenko aivan varma valinnastani. Näillä mennään!
Port Vale Football Club
Otetaan nopea katsaus Port Valen pitkään historiaan.
Port Vale eli The Valiants on seura, joka omaa vähintäänkin mielenkiintoisen historian. Seura on perustettu vuonna 1876 - vai onko sittenkään? Nimittäin viimeisimmät historiantutkimukset väittävät perustamisvuodeksi 1879. Seuran vaakunassa lukee kuitenkin 1876. Seura perustettiin Burslemin kaupungissa. Vuonna 1925 muodostettiin kuuden kaupungin liitoksella Stoke-on-Trentin kaupunki, joka siis nykyään on Valiantsin kotikaupunki. Stadion Vale Park sijaitsee kuitenkin edelleen Burslemin townissa.
Port Vale on suosittu seura brittiläisessä futisvisailussa nimensä takia. Nimittäin Englannin "Football Leaguessa" eli neljällä ylimmällä sarjatasolla pelaa ainoastaan kolme seuraa, joiden nimi ei liity mihinkään paikkaan. Port Vale on yksi näistä seuroista. Tiettävästi nimi juontaa juurensa Burslemin sijainnista Mersey-joen ja Trent-joen välillä kulkevan kanavan salmessa. (Mitkä ovat kaksi muuta seuraa? Vastaus kirjoituksen lopussa.)
Port Vale on korkeimmillaan pelannut viime vuosikymmeninä Champinshipissa, mutta taloudelliset vaikeudet ovat pudottaneet seuran Kakkosliigaan. Seura on 10 vuoden aikana ollut kahdesti selvitystilassa, mutta nykyisen uuden omistajan johdolla suunta näyttää jälleen ylöspäin ja Port Vale on tällä hetkellä Kakkosliigassa toisella sijalla.
John Rudge
Port Valen lähihistorian suuin menestys koettiin John Rudgen toimiessa seuran managerina 1983-1999. Tuona aikana Port Vale pelasi parhaimmillaan useita vuosia Championshipissa (tai vanhassa kakkosdivisioonassa), siis toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Legendaarisen Championship Manager-pelin ystävät saattavat muistaa vielä 1990-luvulla pelatun Anglo-Italian Cupin, jossa Italian ja Englannin divarijoukkueet mittelivät cup-voitosta. Cup pelattiin viimeistä kertaa kaudella 95-96 ja tuolloin Port Vale selvisi loppuotteluun kaatamalla matkan varrella mm. Perugian ja Ipswichin.Wembleyllä pelatussa finaalissa italialainen suurseura Genoa oli kuitenkin parempi maalein 5-2. Muuan Vincenzo Montella maalasi ottelussa Genoalle.
Port Vale vs. Stoke City, the Potteries derby
Kun ajattelee Stoke-on-Trentin jalkapalloa, useimmille tulee varmasti mieleen valioliigassa pelaava Stoke City. Port Valen ja Stoke Cityn välillä on varmasti yksi britteinsaarten kiivaimmista paikalliskilpailuista. Edellisestä derbystä on valitettavasti vain ehtinyt vierähtää jo 10 vuotta aikaa, kun joukkueet ovat pelanneet eri sarjatasoilla. Huolimatta joukkueiden välillä olevasta kahden sarjatason kuilusta molempien joukkueiden kannattajat kokevat toisensa edelleen suurimmaksi vihollisekseen. Kilpailu on ollut myös aika tasaista: Football Leaguessa pelatuista 44 derbystä Stoke on voittanut 16 ja Vale 13. Port Valella on derbyjen osalta itseasiassa menossa 6 derbyn tappioton putki!
Derbyn nimi tulee muuten paikallisille aikoinaan tärkeästä keramiikkateollisuudesta. Myös Stoken lempinimi, Potters, viittaa samaan asiaan.
5. maaliskuuta 2001 pelattiin yksi kuumimmista derbyistä joukkueiden välillä, kun Stoke ja Vale kohtasivat Football League Trophy-cupin puolivälierässä. Kyseessä on siis Ykkösliigan ja Kakkosliigan joukkueiden välinen cup-kilpailu. Molemmat joukkueet pelasivat tuolloin Ykkösliigassa. Port Vale voitti matsin 1-2 ja eteni lopulta koko cupin voittoon. Tunnelmia oheisista linkeistä.
Road to Millenium Stadium: http://www.youtube.com/watch?v=bmbzouF80f4
The Final: http://www.youtube.com/watch?v=bmbzouF80f4
Viimeisin derby pelattiin 10. helmikuuta 2002 Britannia Stadiumilla. Ottelu päättyi Port Valen 0-1 voittoon. Voittomaali Stoken verkkoon syntyi vähintäänkin ironisesti pitkän sivurajaheiton jälkeen. Ottelukooste löytyy linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=i0FhSU1W8to
1. tammikuuta: Port Vale vs. Fleetwood Town
New Years Dayn ottelussa vastaan asettui niin ikään sarjanousua tavoitteleva Fleetwood. Vale Parkilla tunnelmaa riitti huomattavasti enemmän kuin Kingsmeadow'lla. Katsojia oli reilu 6000 ja Valen kannattajat ottivat heti homman haltuun. Noin 100-henkinen klacken oli ryhmittynyt pitkän sivustan kulmaukseen.
Nykyään Port Valea manageroi Mickey Adams, joka oli luotsata Valen sarjanousuun jo edellisellä kaudella. Kesken kauden Adams värvättiin kuitenkin Sheffield Unitedin manageriksi.Sen seurauksena Valen loppukausi meni penkin alle ja nousu jäi haaveeksi. Tilalle tullut manageri sai kenkää tapeltuaan vieraspelimatkalla apulaismanagerin kanssa - true story. Valen onneksi Adams sai viime kesänä kenkää Sheffield Unitedista ja palasi välittömästi takaisin Port Valen manageriksi.
Ennen matsia stadionin kovaäänisistä tuli Robbie Williamsin Feel-kappale. Take That-ikoni on kova Vale-kannattaja ja omistaa osan myös seurasta. Port Valen pelaajat vetivät alkulämmittelyssä syöttödrillejä. Stoken pelaajat vetävät kuulemma hoof-balleja alkulämmittelyksi. Ainakin jos Vale-faneja on uskominen.
Alkulämmittelyn aikana huomio kiinnittyi Fleetwoodin massiiviseen pelaajaan. Ikää oli arviolta 40 ja saman verran myös ylipainoa. Valitettavasti herraa ei kentällä nähty, liekö ollut sittenkin valmentaja. Massiivinen pettymys.
Juuri kun frendin kanssa pohdittiin, missä Fleetwood mahtaa sijaita, Valen klacken antoi vastauksen kuin tilauksesta: "You're just a small town in Blackpool". "Your support is really shit", kuului toiset terveiset Fleetwoodin ehkä 50 kannattajalle päädyssä.
Vale Park on Kakkosliigaan erinomainen stadion ja olisi totta puhuen hyvä stadion vielä Championship-tason joukkueelle. Stadion vetää noin 20000 katsojaa, mutta laajennustyöt ovat myös velkauttaneet seuraa, mistä talousvaikeudet osittain johtuivat.
Hetken aikaa tuli naureskeltua The Standille ja pohdittiin, että A Stand olisi osuva nimi toiselle sivukatsomolle. Toinen pääty voisi olla The Other Stand ja olisiko neljäs sitten The Last Stand? Sen verran mukava stadion ja hieno seura, että toivon mukaan oma visiitti ei ollut vain One Night Stand.
Ennen peliä kyselin Valen parhaista pelaajista ja kuulemma kärjestä löytyisi kaveri nimeltään Tom Pope, joka kantaa vaatimatonta lempinimeä "The Pope", eli Paavi. The Pope johtaa myös koko Kakkosliigan maalipörssiä. Huhujen mukaan Vatikaanissa nousee valkoinen savu jokaisen Paavin maalin kunniaksi.
Ennen matsia tuli myös nautittua paikallisten suurta herkkua, Sausage Rollia, eli pasteijan sisään piilotettua nakkia. Ei voi kehua kovin hyväksi, mutta kyllä sillä fiilikseen pääsi!
Itse ottelu meni valitettavasti Valen osalta täysin penkin alle. Matsin alku oli kovaa Valen painostusta, mutta edes Paavi ei osunut tolppien väliin. Valen peli meni pelkäksi keskittelyksi ja Fleetwood pääsi iskemään vastahyökkäyksillä avausjaksolla 0-2 -johtoon. Fleetwoodin kunniaksi on sanottava, että joukkue pelasi todella hyvää futista odotuksiin nähden. Vale ei onnistunut maalinteossa edes rankkarista. Harmittavasti Valen heikko esitys vaikutti myös tunnelmaan. Mäen päällä sijainnut stadion oli myös erittäin tuulinen, joten olosuhteet olivat lähes hyytävät.
Matsi meni siis harmittavasti puihin, Fleetwood otti 0-2 -voiton. Kaveri ja tämän veli pahoittelivatkin Valen surkeaa esitystä. Lupasin tulla uudestaan, jotta pääsee todistamaan voittomatsiakin. Fiilikset Valesta on kuitenkin erittäin positiiviset. Vale vaikuttaa aivan liian suurelta seuralta Kakkosliigaan.
Yleisesti ottaen nähtyjen Kakkosliigamatsien perusteella voisi arvioida joukkueiden olevan Suomen ykkös-kakkosdivarin tasoisia joukkueita. Esimerkiksi Valen keskikentällä ja puolustuksessa oli muutama aivan totaalinen puujalka, ja tämä siis sarjan huippujoukkueessa. Pelityyli on juuri sitä mitä voisi olettaa. Erittäin suoraviivaista ja jatkuvia keskitysralleja. Kenttien kuntokin oli aika huono, joten mitään tiki-takaa ei kannattanutkaan pelata.
Seuraavana päivänä olisi ohjelmassa vielä lyhyt junamatka hyvinkin tuttuun mestaan eli Liverpooliin. Ohjelmassa reissun viimeinen matsi, Liverpool-Sunderland.
Seuran ex-pelaajan patsas - brittifutista symboloiden palloa ei kuljeteta, sitä pusketaan! When a stereotype becomes a fact!
(Niin ja tietovisakysymyksen vastaus? Port Valen lisäksi Arsenal ei liity minkään paikan nimeen. Kolmatta ei valitettavasti pystytty keksimään vaikka kuinka mietittiin, mutta kolme niitä kuulemma on.)
maanantai 31. joulukuuta 2012
Kaupallista Valioliigaa koko rahalla
Another football day!
Myös sunnuntaina oli ohjelmassa jalkapallon seuraamista paikan päällä. AFC Wimbledonin ja Oxfordin matsin jälkeen hypättiin kolme sarjatasoa ylemmäs, kun Loftus Roadilla kohtasivat Queens Park Rangers ja Liverpool. Hieman nolottaa olla turistina katsomassa ylikaupallista sarjaa, ja vielä "väärän" joukkueen kannattajien keskellä, mutta minkäs teet.
Ensimmäiset tribuutit on tässä vaiheessa jaettava Royal Mailin eli saarivaltakunnan postin suuntaan. Onnistuin saamaan neljä lippua matsiin kolmisen viikkoa sitten, mutta tuo kolme viikkoa ei aivan riittänyt postittamaan lippuja kotiosoitteeseeni. Onneksi QPR:n asiakaspalvelu toimi erinomaisesti ja liput oli noudettavissa stadionin lipunmyyntipisteestä.
Pääsylipulla oli hintaa komeat 50 puntaa. Tässä vaiheessa ei voi olla ajattelematta niitä paikallisia kannattajia, jotka joutuvat pulittamaan tuollaisen hinnan joka toinen viikko. Nopealla laskutoimituksella 19 kotiottelua sisältävän kausikortin hinnaksi tulee melko lähelle 1000 puntaa. Siihen päälle vieraspelit ja matkat, joten ihan halvalla ei suosikkijoukkuettaan voi Valioliigassa seurata.
Pari tuntia ennen matsia bongattiin stadionia lähestynyt kohtalaisen tyylikäs Lamborghini-merkkinen urheiluauto. Varmaan joku pelaaja? Siihenkin saatiin vastaus, kun päästiin stadikan kulmalle. QPR:n hyökkääjä ja Liverpoolissakin pelannut Djibril Cissé käveli pelaajien parkkipaikalta kohti pelaajien sisääntulo-ovea. Olikohan Cissé Lamborghinin ratissa? Mitä muutakaan autoa Cissé ajaisi? Niinpä.
Cisséllä ei ollut kiire, vaan mies jakelikin nimikirjoituksia ja suostui valokuviin kannattajien kanssa. Hieno homma, että staralta löytyy aikaa kannattajille.
Djibril Cissé - OK pelaaja, hieno mies
Toiset tribuutit jaetaan QPR:n stadionille, Loftus Roadille. Vuonna 1904 pystytetty stadion huokuu juuri sitä henkeä, mitä futis tarvitsee. Onhan uudet megastadionit omalla tavallaan hienoja, mutta parhaat fiilikset kokee yleensä juuri tämäntyyppisillä stadioneilla.
Ennen matsia suunnattiin kaverin kanssa Loftus Roadilta noin kilometrin päässä sijaitsevaan Walkabout-pubiin, johon kuulemma Pool-kannattajilla on tapana kokoontua QPR-visiittien yhteydessä. Muutama sata scouseria olikin ahtautunut Walkaboutiin eikä matsifiilistä ollut kovin vaikea löytää. Scouserit, sen lisäksi että ymmärtävät futiksen päälle, ovat erittäin huumorintajuista ja leppoisaa porukkaa. Kirjoituksen kolmannet tribuutit sinne!
Matsin suhteen jännitti lähinnä se, kuinka huono Liverpool onnistuu tänään olemaan. Onneksi tänään oli kuitenkin hyvän matsin vuoro. Suarez ja Agger pistivät taululle 0-3 johonkin 25 minuuttiin ja peli oli ohi. Tämän jälkeen matsi oli 70 minuuttia tapahtumaköyhää surffailua, mutta se ei suuremmin haitannut. Kolme pinnaa ja voitto, kelpaa. QPR:n peliä katsoessa olisi luullut, että sarjataso olisi vieläkin League Two. Kaverin sanoja mukaillen kotijoukkue oli suunnilleen Rovaniemen Palloseuran tasoa, mutta se saattaa olla hieman epäkunnioittava vertaus RoPSia kohtaan.
Omat istumapaikat sijaitsivat Ellerslie Road Standin sivussa eli aivan Liverpool-kannattajien päädyn läheisyydessä. Toiveissa oli, että ympärillä olisi vähän neutraalimpaa porukkaa eikä aivan fanaattisimpia QPR-faneja, mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Matsin aikana joutui pitämään suhteellisen matalaa profiilia eikä Poolin maaleja kauheasti viitsinyt tuulettaa.
Neljännet tribuutit annetaan edessä istuneelle, noin 60-vuotiaalle herrasmiehelle. Tunnetta ei puuttunut kun tämä herrasmies haukkui ensin oman joukkueensa (täysin ansaitusti, QPR oli surkea) ja huuteli koko toisen puoliajan scousereille toinen toistaan mielikuvituksellisempia solvauksia.
Kuten joku ehkä saattaakin tietää, niin Liverpool on meikäläisen suosikkijoukkue ulkomailla. Nykyään sitä joutuu enemmänkin selittelemään, miksi kannattaa niin "kliseistä" seuraa. Olen tavallaan jopa iloinen Liverpoolin vaikeuksista näinä aikoina, kun jalkapallon kaupallisuus on karannut lopullisesti lapasesta. PSG, Chelsea, Man City, Anzhi... Malaga, Portsmouth, Leeds, Birmingham... Esimerkkejä löytyy laidasta laitaan, mitä "sugar daddyt" voivat jalkapalloseuralle aiheuttaa.
Liverpoolilla on ollut omat vaikeutensa totaalisen osaamattomien tai jalkapalloilullisesti täysin kujalla olevien amerikkalaisomistajien kanssa. Edelliset omistajat Tom Hicks ja George Gillett saivat Liverpoolin lähes konkurssin partaalle muutamassa vuodessa. Nykyisten omistajien, Fenway Sports Groupin ja sen johtajien mielestä 35 miljoonaa puntaa Andy Carrollista ja 20 miljoonaa puntaa Jordan Hendersonista olivat hyviä investointeja ja pelaajahankintoja. Pelaajat kannatti skoutata keskitystilastojen perusteella.
Mutta se mitä Liverpool nyt yrittää tehdä, se miellyttää. Brendan Rodgersin johdolla Liverpool yrittää olla taitavampi kuin muut joukkueet, hallita palloa. Hankkia nuoria, nopeita ja teknisiä pelaajia ja kasvattaa niistä huippupelaajia. Kun rahalla ei pysty kilpailemaan, pitää tehdä asiat viisaammin ja paremmin kuin muut. Esimerkiksi viimeisen 5 vuoden aikana Stoke on käyttänyt enemmän rahaa siirtomarkkinoilla kuin Liverpool. Liverpool on sarjassa jossain kymmennenen sijan paikkeilla. Ehkä ensi kaudella vähän korkeammalla?
Uuden vuoden päivänä vuorossa jälleen League Two-matsi, Stoke-on-Trentissä, Port Vale-Fleetwood Town. Don't ask me why.
Sunnuntain Topit ja Flopit:
Top 3:
-Steven Gerrard
-Djibril Cissé ja Lamborghini
-Kannattajat ylipäätään
Flop 3
-Valioliigan kalliit hinnat fanien kustannuksella
-QPR:n pelillinen taso, anteeksi RoPS
-Metroruuhkat
Travellin' Kopilla oli hauskaa, tulostaulu kertoo kaiken.
Stevie G
Restricted view seat - syykin selvisi lopulta
Myös sunnuntaina oli ohjelmassa jalkapallon seuraamista paikan päällä. AFC Wimbledonin ja Oxfordin matsin jälkeen hypättiin kolme sarjatasoa ylemmäs, kun Loftus Roadilla kohtasivat Queens Park Rangers ja Liverpool. Hieman nolottaa olla turistina katsomassa ylikaupallista sarjaa, ja vielä "väärän" joukkueen kannattajien keskellä, mutta minkäs teet.
Ensimmäiset tribuutit on tässä vaiheessa jaettava Royal Mailin eli saarivaltakunnan postin suuntaan. Onnistuin saamaan neljä lippua matsiin kolmisen viikkoa sitten, mutta tuo kolme viikkoa ei aivan riittänyt postittamaan lippuja kotiosoitteeseeni. Onneksi QPR:n asiakaspalvelu toimi erinomaisesti ja liput oli noudettavissa stadionin lipunmyyntipisteestä.
Pääsylipulla oli hintaa komeat 50 puntaa. Tässä vaiheessa ei voi olla ajattelematta niitä paikallisia kannattajia, jotka joutuvat pulittamaan tuollaisen hinnan joka toinen viikko. Nopealla laskutoimituksella 19 kotiottelua sisältävän kausikortin hinnaksi tulee melko lähelle 1000 puntaa. Siihen päälle vieraspelit ja matkat, joten ihan halvalla ei suosikkijoukkuettaan voi Valioliigassa seurata.
Pari tuntia ennen matsia bongattiin stadionia lähestynyt kohtalaisen tyylikäs Lamborghini-merkkinen urheiluauto. Varmaan joku pelaaja? Siihenkin saatiin vastaus, kun päästiin stadikan kulmalle. QPR:n hyökkääjä ja Liverpoolissakin pelannut Djibril Cissé käveli pelaajien parkkipaikalta kohti pelaajien sisääntulo-ovea. Olikohan Cissé Lamborghinin ratissa? Mitä muutakaan autoa Cissé ajaisi? Niinpä.
Cisséllä ei ollut kiire, vaan mies jakelikin nimikirjoituksia ja suostui valokuviin kannattajien kanssa. Hieno homma, että staralta löytyy aikaa kannattajille.
Toiset tribuutit jaetaan QPR:n stadionille, Loftus Roadille. Vuonna 1904 pystytetty stadion huokuu juuri sitä henkeä, mitä futis tarvitsee. Onhan uudet megastadionit omalla tavallaan hienoja, mutta parhaat fiilikset kokee yleensä juuri tämäntyyppisillä stadioneilla.
Ennen matsia suunnattiin kaverin kanssa Loftus Roadilta noin kilometrin päässä sijaitsevaan Walkabout-pubiin, johon kuulemma Pool-kannattajilla on tapana kokoontua QPR-visiittien yhteydessä. Muutama sata scouseria olikin ahtautunut Walkaboutiin eikä matsifiilistä ollut kovin vaikea löytää. Scouserit, sen lisäksi että ymmärtävät futiksen päälle, ovat erittäin huumorintajuista ja leppoisaa porukkaa. Kirjoituksen kolmannet tribuutit sinne!
Matsin suhteen jännitti lähinnä se, kuinka huono Liverpool onnistuu tänään olemaan. Onneksi tänään oli kuitenkin hyvän matsin vuoro. Suarez ja Agger pistivät taululle 0-3 johonkin 25 minuuttiin ja peli oli ohi. Tämän jälkeen matsi oli 70 minuuttia tapahtumaköyhää surffailua, mutta se ei suuremmin haitannut. Kolme pinnaa ja voitto, kelpaa. QPR:n peliä katsoessa olisi luullut, että sarjataso olisi vieläkin League Two. Kaverin sanoja mukaillen kotijoukkue oli suunnilleen Rovaniemen Palloseuran tasoa, mutta se saattaa olla hieman epäkunnioittava vertaus RoPSia kohtaan.
Omat istumapaikat sijaitsivat Ellerslie Road Standin sivussa eli aivan Liverpool-kannattajien päädyn läheisyydessä. Toiveissa oli, että ympärillä olisi vähän neutraalimpaa porukkaa eikä aivan fanaattisimpia QPR-faneja, mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Matsin aikana joutui pitämään suhteellisen matalaa profiilia eikä Poolin maaleja kauheasti viitsinyt tuulettaa.
Neljännet tribuutit annetaan edessä istuneelle, noin 60-vuotiaalle herrasmiehelle. Tunnetta ei puuttunut kun tämä herrasmies haukkui ensin oman joukkueensa (täysin ansaitusti, QPR oli surkea) ja huuteli koko toisen puoliajan scousereille toinen toistaan mielikuvituksellisempia solvauksia.
Kuten joku ehkä saattaakin tietää, niin Liverpool on meikäläisen suosikkijoukkue ulkomailla. Nykyään sitä joutuu enemmänkin selittelemään, miksi kannattaa niin "kliseistä" seuraa. Olen tavallaan jopa iloinen Liverpoolin vaikeuksista näinä aikoina, kun jalkapallon kaupallisuus on karannut lopullisesti lapasesta. PSG, Chelsea, Man City, Anzhi... Malaga, Portsmouth, Leeds, Birmingham... Esimerkkejä löytyy laidasta laitaan, mitä "sugar daddyt" voivat jalkapalloseuralle aiheuttaa.
Liverpoolilla on ollut omat vaikeutensa totaalisen osaamattomien tai jalkapalloilullisesti täysin kujalla olevien amerikkalaisomistajien kanssa. Edelliset omistajat Tom Hicks ja George Gillett saivat Liverpoolin lähes konkurssin partaalle muutamassa vuodessa. Nykyisten omistajien, Fenway Sports Groupin ja sen johtajien mielestä 35 miljoonaa puntaa Andy Carrollista ja 20 miljoonaa puntaa Jordan Hendersonista olivat hyviä investointeja ja pelaajahankintoja. Pelaajat kannatti skoutata keskitystilastojen perusteella.
Mutta se mitä Liverpool nyt yrittää tehdä, se miellyttää. Brendan Rodgersin johdolla Liverpool yrittää olla taitavampi kuin muut joukkueet, hallita palloa. Hankkia nuoria, nopeita ja teknisiä pelaajia ja kasvattaa niistä huippupelaajia. Kun rahalla ei pysty kilpailemaan, pitää tehdä asiat viisaammin ja paremmin kuin muut. Esimerkiksi viimeisen 5 vuoden aikana Stoke on käyttänyt enemmän rahaa siirtomarkkinoilla kuin Liverpool. Liverpool on sarjassa jossain kymmennenen sijan paikkeilla. Ehkä ensi kaudella vähän korkeammalla?
Uuden vuoden päivänä vuorossa jälleen League Two-matsi, Stoke-on-Trentissä, Port Vale-Fleetwood Town. Don't ask me why.
Sunnuntain Topit ja Flopit:
Top 3:
-Steven Gerrard
-Djibril Cissé ja Lamborghini
-Kannattajat ylipäätään
Flop 3
-Valioliigan kalliit hinnat fanien kustannuksella
-QPR:n pelillinen taso, anteeksi RoPS
-Metroruuhkat
lauantai 29. joulukuuta 2012
Come on ye Wombles!
Reissu saarille käynnistyi perjantaina, kun Finnairin kone laskeutui Heathrowille aikataulun mukaisesti. Metrolakon (?) takia matka frendin kämpille Wimbledoniin venähti ennätyspitkäksi - paikallinen bussiliikenne on farssi. Pyytämättä ja täytenä yllätyksenä (respect to Anneli Jäätteenmäki) tuli myös bussin reitti, joka kulki suoraan Stamford Bridgen vierestä joen suuntaan. "Fhockh off ye bloody chelski c*nts!" tavailin mielessäni, skoussiaksentilla, ja saatoinpa jopa huomaamatta heilauttaa v-merkkiä stadionin suuntaan. Rauhallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä valmistautua reissun ensimmäiseen futiselämykseen.
Lauantai: AFC Wimbledon-Oxford United
10 vuotta sitten fanien perustama AFC Wimbledon on vuosien varrella ehtinyt kivuta jo Kakkosliigaan eli maan neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Tämä sarjataso on kuitenkin osoittautunut "Womblesille" aika kovaksi. AFC majaili ennen matsia sarjassa sijalla 23 - siis toiseksi viimeisenä. Vierasjoukkue Oxford, tuo Lontoon Lahti, on maineikkaampiakin päiviä pitkän historiansa saatossa nähnyt. Tällä hetkellä joukkue majailee Kakkosliigan keskikastissa.
Lyhyt historiikki niille, joille AFC Wimbledon on uusi tuttavuus. AFC:n edeltäjä Wimbledon FC pelasi pitkään Englannin korkeimmalla sarjatasolla, kunnes uusi omistaja päätti siirtää seuran 2000-luvun alussa Milton Keynesin kaupunkiin 60 mailin päähän Wimbledonin todellisesta kodista, Etelä-Lontoosta. Kannattajien näkemys oli se, että heidän seuraa ei enää ollut olemassa, joten tilalle perustettiin uusi seura, AFC. AFC Wimbledon aloitti taipaleensa alimmalta eli yhdeksänneltä sarjatasolta loppukesällä 2002. Joukkue koottiin avointen harjoitusten perusteella noin 50 ehdokkaan joukosta. 10 vuotta on siis tuottanut 6 sarjanousua ja ammattilaisseuran statuksen - hatunnoston paikka! Futis on muutakin kuin kaupallista viihdettä.
Itselleni kyseessä oli toinen AFC:n matsi, jonka näen paikan päällä. Edellinen oli pari vuotta sitten uuden vuoden päivänä, jolloin AFC pelasi vielä Konferenssissa eli sarjatasoa alempana. Matsipäivän aamuna pientä jännitystä nostatti se, pelataanko ottelua ylipäätään. AFC:n kotimatsi tapaninpäivänä oli jouduttu perumaan rankkasateiden takia. Aamupäivä tulikin klikkailtua F5-nappia AFC Wimbledonin nettisivuilla. Lopulta etusivulle ilmestyi vapauttava päivitys: "Game On!"
AFC pelaa matsinsa Cherry Red Records -stadionilla tai tutummin Kingsmeadow'lla eteläisessä Lontoossa, Kingstonissa. Itseasiassa niin etelässä, että se taitaa sijaita jo Lontoon virallisten rajojen ulkopuolella. Matka stadikalle taittui mukavasti, mutta hitaasti jälleen bussin kyydissä. Noin 5 mailin (reilu 7 km) matka kesti hieman vajaan tunnin. AFC jakaa stadionin alasarjajoukkue Kingstonianin kanssa.
Matsitunnelmia tuli nostatettua fanien kuppilassa, joka sijaitsi stadionin yhteydessä. Cheeseburger and chips stadikan viereisestä kojusta toimi päivän ravitsevana lounaana.
Otteluohjelmaa selaillessa tuli bongattua pari aika kovaa legendaa. AFC:n kokoonpanosta löytyi 42 vuoden ikään ehtinyt maalivahtilegenda Neil Sullivan, joka pelasi Wimbledonin riveissä jo 90-luvulla Valioliigassa. Vierasjoukkueen riveistä löytyi puolestaan Championship Managerin ystäville tuttu Michael Duberry, entinen Chelsea-lupaus. Toiveet oli korkealla molempien pelaamisen suhteen.
Sullivan aloittikin AFC:n maalilla. Fanien suosikkipelaaja, se kävi nopeasti selväksi. Duberry oli Oxfordin penkillä. Oxford oli pelillisesti selvästi parempi joukkue. Avausjakso tahkottiin lähinnä yhteen maaliin. Oxford hyökkäsi Wombles-fanipäätyyn, jossa myös oma mesta sijaitsi. Oxford iski kahdesti puolen tunnin pelin jälkeen eikä tunnelma kohonnut kovinkaan korkealle. Matsin 4401 katsojasta metelistä vastasi lähinnä noin 700 Oxfordin kannattajaa, jotka oli sijoitettu vastakkaiseen kulmaukseen.
Neil "Sully" Sullivanilla riitti hommia
"Only the boys in blue, eh Ref?" "What about the team in yellow?"
Kotijoukkueen kannattajat turhautuivat myös tuomarilinjaan. Perinteistä brittifutista ei päästy taklauspelin osalta näkemään ottelun tuomarin puuttuessa peliin jatkuvasti. Suurin osa vapaapotkuista vihellettiin vierasjoukkueelle. Ansaitusti tosin.
Puoliajalle Oxfordin johtaessa 0-2 ja vierasjoukkueen kannattajilla oli hauskaa: "I wanna go home, I wanna go home, This is a shithole, I wanna go home".
Puoliajalla oli aika nauttia juustohampurilainen pekonilla. Yhdistelmä, joka harvemmin pettää.
Toiselle jaksolle AFC tuli aivan eri asenteella ja hyökkäsi kannattajapäädyn maaliin päättäväisesti. Armoton keskitysralli tuotti useita hyviä hässäköitä Oxfordin maalille, mutta ylärimaa lähemmäs kotijoukkue ei päässyt. Kesken kotijoukkueen vahvan hallinnan Oxfordin kärkipelaaja Craddock rokotti pallonriiston jälkeen kolmannen kerran. "At least we had ten good minutes lads!"
Tässä vaiheessa on pakko antaa tribuuttia Oxfordin kärkipelaajalle, Tom Craddockille. Kaverin liikkumista kentällä on vaikea tunnistaa juoksuksi, sen verran kulmikasta miehen meno on. Silti paha kaveri pideltäväksi ja Oxford-fanien chanteista päätellen jonkin sortin kulttipelaajasta on kyse.
Viimeinen puolituntinen meni pelailuksi. Kohokohdaksi muodostuikin Duberryn vaihtaminen kentälle. Pari legendaa tuli siis nähtyä livenä. "Sully" Sullivanin peli toi mieleen Sean Conneryn viimeiset Bondit - karisma oli tallella, ketteryys ei. Kotijoukkueen osalta ilonaiheet jäivät aika vähiin. AFC:n laitapelaaja Ajala tarjosi tosin eräänlaisen hattutempun - kolme liukutaklausta 10 sekunnissa. Eipä ollut vastaavaa tullut ennen nähtyä.
Kreditit AFC:lle ja sen kannattajille! AFC putosi tappion myötä sarjajumboksi kun Bristol Rovers voitti oman pelinsä. AFC:n kausi tuo paljolti mieleen Helsingin IFK:n viime kauden Ykkösessä. Halua ja spirittiä on, mutta ammattiurheilun tuomat realiteetit, toisin sanottuna raha, tulee vastaan. Toivotaan, että AFC säilyttää paikkansa Kakkosliigassa.
Futiksen suhteen välipäivää ei ole luvassa. Katseet siirtyy vähitellen kohti sunnuntaista QPR-Liverpool matsia.
"Car for Club and Country"
Lauantai: AFC Wimbledon-Oxford United
10 vuotta sitten fanien perustama AFC Wimbledon on vuosien varrella ehtinyt kivuta jo Kakkosliigaan eli maan neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Tämä sarjataso on kuitenkin osoittautunut "Womblesille" aika kovaksi. AFC majaili ennen matsia sarjassa sijalla 23 - siis toiseksi viimeisenä. Vierasjoukkue Oxford, tuo Lontoon Lahti, on maineikkaampiakin päiviä pitkän historiansa saatossa nähnyt. Tällä hetkellä joukkue majailee Kakkosliigan keskikastissa.
Lyhyt historiikki niille, joille AFC Wimbledon on uusi tuttavuus. AFC:n edeltäjä Wimbledon FC pelasi pitkään Englannin korkeimmalla sarjatasolla, kunnes uusi omistaja päätti siirtää seuran 2000-luvun alussa Milton Keynesin kaupunkiin 60 mailin päähän Wimbledonin todellisesta kodista, Etelä-Lontoosta. Kannattajien näkemys oli se, että heidän seuraa ei enää ollut olemassa, joten tilalle perustettiin uusi seura, AFC. AFC Wimbledon aloitti taipaleensa alimmalta eli yhdeksänneltä sarjatasolta loppukesällä 2002. Joukkue koottiin avointen harjoitusten perusteella noin 50 ehdokkaan joukosta. 10 vuotta on siis tuottanut 6 sarjanousua ja ammattilaisseuran statuksen - hatunnoston paikka! Futis on muutakin kuin kaupallista viihdettä.
Itselleni kyseessä oli toinen AFC:n matsi, jonka näen paikan päällä. Edellinen oli pari vuotta sitten uuden vuoden päivänä, jolloin AFC pelasi vielä Konferenssissa eli sarjatasoa alempana. Matsipäivän aamuna pientä jännitystä nostatti se, pelataanko ottelua ylipäätään. AFC:n kotimatsi tapaninpäivänä oli jouduttu perumaan rankkasateiden takia. Aamupäivä tulikin klikkailtua F5-nappia AFC Wimbledonin nettisivuilla. Lopulta etusivulle ilmestyi vapauttava päivitys: "Game On!"
AFC pelaa matsinsa Cherry Red Records -stadionilla tai tutummin Kingsmeadow'lla eteläisessä Lontoossa, Kingstonissa. Itseasiassa niin etelässä, että se taitaa sijaita jo Lontoon virallisten rajojen ulkopuolella. Matka stadikalle taittui mukavasti, mutta hitaasti jälleen bussin kyydissä. Noin 5 mailin (reilu 7 km) matka kesti hieman vajaan tunnin. AFC jakaa stadionin alasarjajoukkue Kingstonianin kanssa.
Matsitunnelmia tuli nostatettua fanien kuppilassa, joka sijaitsi stadionin yhteydessä. Cheeseburger and chips stadikan viereisestä kojusta toimi päivän ravitsevana lounaana.
Otteluohjelmaa selaillessa tuli bongattua pari aika kovaa legendaa. AFC:n kokoonpanosta löytyi 42 vuoden ikään ehtinyt maalivahtilegenda Neil Sullivan, joka pelasi Wimbledonin riveissä jo 90-luvulla Valioliigassa. Vierasjoukkueen riveistä löytyi puolestaan Championship Managerin ystäville tuttu Michael Duberry, entinen Chelsea-lupaus. Toiveet oli korkealla molempien pelaamisen suhteen.
Sullivan aloittikin AFC:n maalilla. Fanien suosikkipelaaja, se kävi nopeasti selväksi. Duberry oli Oxfordin penkillä. Oxford oli pelillisesti selvästi parempi joukkue. Avausjakso tahkottiin lähinnä yhteen maaliin. Oxford hyökkäsi Wombles-fanipäätyyn, jossa myös oma mesta sijaitsi. Oxford iski kahdesti puolen tunnin pelin jälkeen eikä tunnelma kohonnut kovinkaan korkealle. Matsin 4401 katsojasta metelistä vastasi lähinnä noin 700 Oxfordin kannattajaa, jotka oli sijoitettu vastakkaiseen kulmaukseen.
"Only the boys in blue, eh Ref?" "What about the team in yellow?"
Kotijoukkueen kannattajat turhautuivat myös tuomarilinjaan. Perinteistä brittifutista ei päästy taklauspelin osalta näkemään ottelun tuomarin puuttuessa peliin jatkuvasti. Suurin osa vapaapotkuista vihellettiin vierasjoukkueelle. Ansaitusti tosin.
Puoliajalle Oxfordin johtaessa 0-2 ja vierasjoukkueen kannattajilla oli hauskaa: "I wanna go home, I wanna go home, This is a shithole, I wanna go home".
Puoliajalla oli aika nauttia juustohampurilainen pekonilla. Yhdistelmä, joka harvemmin pettää.
Toiselle jaksolle AFC tuli aivan eri asenteella ja hyökkäsi kannattajapäädyn maaliin päättäväisesti. Armoton keskitysralli tuotti useita hyviä hässäköitä Oxfordin maalille, mutta ylärimaa lähemmäs kotijoukkue ei päässyt. Kesken kotijoukkueen vahvan hallinnan Oxfordin kärkipelaaja Craddock rokotti pallonriiston jälkeen kolmannen kerran. "At least we had ten good minutes lads!"
Tässä vaiheessa on pakko antaa tribuuttia Oxfordin kärkipelaajalle, Tom Craddockille. Kaverin liikkumista kentällä on vaikea tunnistaa juoksuksi, sen verran kulmikasta miehen meno on. Silti paha kaveri pideltäväksi ja Oxford-fanien chanteista päätellen jonkin sortin kulttipelaajasta on kyse.
Viimeinen puolituntinen meni pelailuksi. Kohokohdaksi muodostuikin Duberryn vaihtaminen kentälle. Pari legendaa tuli siis nähtyä livenä. "Sully" Sullivanin peli toi mieleen Sean Conneryn viimeiset Bondit - karisma oli tallella, ketteryys ei. Kotijoukkueen osalta ilonaiheet jäivät aika vähiin. AFC:n laitapelaaja Ajala tarjosi tosin eräänlaisen hattutempun - kolme liukutaklausta 10 sekunnissa. Eipä ollut vastaavaa tullut ennen nähtyä.
Kreditit AFC:lle ja sen kannattajille! AFC putosi tappion myötä sarjajumboksi kun Bristol Rovers voitti oman pelinsä. AFC:n kausi tuo paljolti mieleen Helsingin IFK:n viime kauden Ykkösessä. Halua ja spirittiä on, mutta ammattiurheilun tuomat realiteetit, toisin sanottuna raha, tulee vastaan. Toivotaan, että AFC säilyttää paikkansa Kakkosliigassa.
Futiksen suhteen välipäivää ei ole luvassa. Katseet siirtyy vähitellen kohti sunnuntaista QPR-Liverpool matsia.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Tylsä, tylsempi, Espanja?
Ennalta-arvattava, kaavamainen, tylsä... Näitä adjektiiveja on saanut kuulla viime päivinä EM-kisojen yhteydessä. Sellaisiakin joukkueita kisoista löytyy. Vaikea on kuitenkin uskoa, että näitä termejä on liitetty Espanjan joukkueeseen. Maailman- ja euroopanmestariin, joka pelaa tällä hetkellä ylivoimaisesti taitavinta, näyttävintä ja tulosten perusteella myös menestyksekkäintä jalkapalloa maajoukkuetasolla.
En ollut uskoa korviani, kun katselin eilen Yleisradion kisalähetystä ja sen puoliaika-analyysiä ottelusta Espanja-Irlanti. Studiossa entinen maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen analysoi, kuinka Espanjan pitäisi pelata enemmän pitkillä ja suoraviivaisilla syötöillä. Muurinen kritisoi myös Espanjan laitapelaajia tehottomista ratkaisuista - Iniesta ja Silva haastavat, mutta pelaavatkin sitten keskustaan, eikä peli etene ja tilanteita ei synny. Monivuotinen maajoukkuepelaaja Juha Reini nyökytteli vieressä.
Annettakoon anteeksi Muuriselle. Hän ei ole koskaan ollut pelitapaideologi, joka on uskonut viimeiseen asti johonkin tiettyyn pelitapaan ja filosofiaan. Hän on aina muutellut pelitapoja ja käyttänyt erilaisia pelaajatyyppejä. Silti on outoa kuulla tällaista noin meritoituneen valmentajan suusta.
Ennalta-arvattava?
Miksi Espanjan pitäisi hyökätä suoraviivaisemmin? Miksi heidän pitäisi pelata enemmän pitkää syöttöä? Miksi heidän pitäisi laukoa enemmän kaukaa? Nyt tullaan Espanjan pelin perusasioihin.
Espanja rakentaa hyökkäyksiään lyhyillä syötöillä. Syöttösuuntia löytyy, koska pelaajien väliset etäisyydet ovat lyhyitä ja joukkueen peli on taktisesti huippuunsa organisoitua. Espanja ei pyri luomaan maalipaikkaa mahdollisimman nopeasti, kuten jotkut joukkueet. Espanja ei pyri luomaan millaista tahansa maalipaikkaa. Se pyrkii pelaamaan erittäin rakenteellisesti rangaistusalueen lähelle ja luomaan tietyn tyyppisiä maalipaikkoja. Joskus olisi kenties mahdollista käyttää paikka kaukolaukaukseen. Joskus voisi vetää pitkän pallon kärkipelaajalle, joka kenties pääsisi yksin läpi. Mutta Espanjalla on pelitapa. Pelitapa, johon sen pelaajat ovat kasvaneet ja johon he uskovat.
Kaavamaisuus on termi, joka usein mainitaan negatiivisessa sävyssä. Olen sen suhteen eri mieltä. Jalkapallojoukkueen nimen omaan pitää olla kaavamainen. Joukkueella pitää olla äärimmäisen selkeä ja organisoitu pelitapa, jota pelaajat toteuttavat tarkasti ja kurinalaisesti. Usein tällainen peli mielletään osaksi puolustuspelaamista, mutta modernissa jalkapallossa se on keskeinen osa myös hyökkäyspelaamista. Pallollisen pelin suhteen Espanja on äärimmäisen kurinalainen, organisoitu ja tietyllä tapaa kaavamainen. Se rakentelee hyökkäyksensä ja tilanteensa tietyllä tavalla, joka on heille ominaista. Aivan kuten mikä tahansa muukin joukkue.
Kaavamainen?
Tämä ei tarkoita sitä, että pallo pitäisi kuljettaa maaliin. Se ei tarkoita sitä myöskään Espanjan kohdalla. Eiliset Fernando Torresin maalit osoittavat, että Espanja pelaa ja tekee maaleja monipuolisemmin, kuin mitä esimerkiksi Antti Muurinen huomaa.
Jalkapallomaailma ei tunne montaa vuosien 2008-2012 Espanjan tasoista maajoukkuetta. Mikään joukkue ei ole pystynyt kolmeen peräkkäiseen arvokisavoittoon. Mutta nyt kun katsoo Espanjan peliä, on vaikea nähdä minkään estävän kolmatta peräkkäistä voittoa. Saksalla ja Ranskalla on tähän varmasti sanansa sanottavana, mutta tällä hetkellä Espanja on se joukkue, joka on määrittänyt huipputason ja siihen muut pyrkivät.
Ja vaikka Espanjan pelaajat ovat yksilötaidoiltaan huippuluokkaa, he tarvitsevat pelisysteemiä. Espanjan pelaajat muodostavat kollektiivin, missä jokainen pelaaja pystyy pelaamaan omalla huipputasollaan. Tämä ei toteudu esimerkiksi Hollannin kohdalla. Sen huippuyksilöt alisuorittavat, koska pelisysteemi ontuu.
Tylsä?
Jalkapalloa ei ole tarkoitettu pelattavan millään tietyllä tavalla. Voittaminen on yhtä hienoa tavalla kuin tavalla ja huippujalkapallossa tähdätään voittamiseen. Jokaisella on omat mieltymyksensä "oikeanlaisen" jalkapallon suhteen, ja niin pitää ollakin.
Espanja saattaa voittaa EM-kultaa, tai sitten ei. Se on tietyllä tapaa sivuseikka näin melko objektiiviselle katsojalle. Mutta kun Espanja seuraavan kerran pelaa, kannattaa istua alas, katsoa ja nauttia. Tuollaista jalkapalloa ei nimittäin kovin usein pääse seuraamaan.
En ollut uskoa korviani, kun katselin eilen Yleisradion kisalähetystä ja sen puoliaika-analyysiä ottelusta Espanja-Irlanti. Studiossa entinen maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen analysoi, kuinka Espanjan pitäisi pelata enemmän pitkillä ja suoraviivaisilla syötöillä. Muurinen kritisoi myös Espanjan laitapelaajia tehottomista ratkaisuista - Iniesta ja Silva haastavat, mutta pelaavatkin sitten keskustaan, eikä peli etene ja tilanteita ei synny. Monivuotinen maajoukkuepelaaja Juha Reini nyökytteli vieressä.
Annettakoon anteeksi Muuriselle. Hän ei ole koskaan ollut pelitapaideologi, joka on uskonut viimeiseen asti johonkin tiettyyn pelitapaan ja filosofiaan. Hän on aina muutellut pelitapoja ja käyttänyt erilaisia pelaajatyyppejä. Silti on outoa kuulla tällaista noin meritoituneen valmentajan suusta.
Miksi Espanjan pitäisi hyökätä suoraviivaisemmin? Miksi heidän pitäisi pelata enemmän pitkää syöttöä? Miksi heidän pitäisi laukoa enemmän kaukaa? Nyt tullaan Espanjan pelin perusasioihin.
Espanja rakentaa hyökkäyksiään lyhyillä syötöillä. Syöttösuuntia löytyy, koska pelaajien väliset etäisyydet ovat lyhyitä ja joukkueen peli on taktisesti huippuunsa organisoitua. Espanja ei pyri luomaan maalipaikkaa mahdollisimman nopeasti, kuten jotkut joukkueet. Espanja ei pyri luomaan millaista tahansa maalipaikkaa. Se pyrkii pelaamaan erittäin rakenteellisesti rangaistusalueen lähelle ja luomaan tietyn tyyppisiä maalipaikkoja. Joskus olisi kenties mahdollista käyttää paikka kaukolaukaukseen. Joskus voisi vetää pitkän pallon kärkipelaajalle, joka kenties pääsisi yksin läpi. Mutta Espanjalla on pelitapa. Pelitapa, johon sen pelaajat ovat kasvaneet ja johon he uskovat.
Kaavamaisuus on termi, joka usein mainitaan negatiivisessa sävyssä. Olen sen suhteen eri mieltä. Jalkapallojoukkueen nimen omaan pitää olla kaavamainen. Joukkueella pitää olla äärimmäisen selkeä ja organisoitu pelitapa, jota pelaajat toteuttavat tarkasti ja kurinalaisesti. Usein tällainen peli mielletään osaksi puolustuspelaamista, mutta modernissa jalkapallossa se on keskeinen osa myös hyökkäyspelaamista. Pallollisen pelin suhteen Espanja on äärimmäisen kurinalainen, organisoitu ja tietyllä tapaa kaavamainen. Se rakentelee hyökkäyksensä ja tilanteensa tietyllä tavalla, joka on heille ominaista. Aivan kuten mikä tahansa muukin joukkue.
Tämä ei tarkoita sitä, että pallo pitäisi kuljettaa maaliin. Se ei tarkoita sitä myöskään Espanjan kohdalla. Eiliset Fernando Torresin maalit osoittavat, että Espanja pelaa ja tekee maaleja monipuolisemmin, kuin mitä esimerkiksi Antti Muurinen huomaa.
Jalkapallomaailma ei tunne montaa vuosien 2008-2012 Espanjan tasoista maajoukkuetta. Mikään joukkue ei ole pystynyt kolmeen peräkkäiseen arvokisavoittoon. Mutta nyt kun katsoo Espanjan peliä, on vaikea nähdä minkään estävän kolmatta peräkkäistä voittoa. Saksalla ja Ranskalla on tähän varmasti sanansa sanottavana, mutta tällä hetkellä Espanja on se joukkue, joka on määrittänyt huipputason ja siihen muut pyrkivät.
Ja vaikka Espanjan pelaajat ovat yksilötaidoiltaan huippuluokkaa, he tarvitsevat pelisysteemiä. Espanjan pelaajat muodostavat kollektiivin, missä jokainen pelaaja pystyy pelaamaan omalla huipputasollaan. Tämä ei toteudu esimerkiksi Hollannin kohdalla. Sen huippuyksilöt alisuorittavat, koska pelisysteemi ontuu.
Jalkapalloa ei ole tarkoitettu pelattavan millään tietyllä tavalla. Voittaminen on yhtä hienoa tavalla kuin tavalla ja huippujalkapallossa tähdätään voittamiseen. Jokaisella on omat mieltymyksensä "oikeanlaisen" jalkapallon suhteen, ja niin pitää ollakin.
Espanja saattaa voittaa EM-kultaa, tai sitten ei. Se on tietyllä tapaa sivuseikka näin melko objektiiviselle katsojalle. Mutta kun Espanja seuraavan kerran pelaa, kannattaa istua alas, katsoa ja nauttia. Tuollaista jalkapalloa ei nimittäin kovin usein pääse seuraamaan.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Miltä näyttää Brendan Rodgersin Liverpool?
Liverpool rekrytoi uudeksi managerikseen siis Swansea Cityssä erinomaista työtä tehneen Brendan Rodgersin. Joku saattaa tässä vaiheessa pohtia, kuka on Brendan Rodgers? Mitkä ovat hänen meriittinsä? Mitä suurseuroja hän on valmentanut?
Todettakoon lyhyesti, että Brendan Rodgers sai Swansean näyttämään hetkittäin Barcelonalta.
Liverpool värväsi managerin pelilliset asiat etusijalla. Ei haettu nimeä, meriittejä, pokaaleja, mainetekoja - vaan oikeaa johtajaa ja pelitapaa. Tätä ei Liverpoolissa ole tapahtunut vuosikymmeniin. Liverpool on tähän päivään saakka ollut tempoileva organisaatio, joka on aina hakenut niin valmennukseen kuin pelaajistoon isoa, säväyttävää nimeä, jolla on kovia meriittejä.
Mitä siinä sitten on väärin? Ei varsinaisesti mitään. Liverpool on aina ollut seura, jota on ohjannut voittaminen. Pitkään se voittikin, mutta vuonna 2012 Liverpool on ollut vanhanaikainen seura vailla todellista suuntaa. Liverpoolin managerit viimeisen 20 vuoden ajalta ovat Kenny Dalglish, Graeme Souness, Roy Evans, Gerard Houllier, Rafael Benitez, Roy Hodgson ja Kenny Dalglish uudestaan. Kun tuota listaa lukee, on vaikea löytää minkäänlaista pelillistä linjaa, jonka mukaan valmentajia on hankittu.
Se on näkynyt myös kentällä. Vaikka Liverpool on aina ollut yksi jalkapallomaailman merkittävimpiä instituutioita, sillä ei ole koskaan ollut pelitapaa, josta Liverpool tunnettaisiin. Ei edes Rafael Benitezin aikana, jolloin Liverpool pelasi "kameleonttijalkapalloa", muuttaen pelitapaansa ja kokoonpanoaan vastustajan mukaan.
1. kesäkuuta 2012 on tietyllä tapaa Liverpoolin uuden ajanlaskun alku. Brendan Rodgers tuo Liverpoolille pelitavan ja pelillisen identiteetin.
Brendan Rodgersin Liverpool
Rodgersin pelifilosofia perustuu pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin. Pelaajamateriaalin suhteen siis syöttötaito on keskeinen ominaisuus. Rodgers pääsee sikäli hyvästä lähtökohdasta liikkeelle, että Liverpoolin pelaajamateriaali on suhteellisen taitava.
Rodgersin Swansea pelasi 4-3-3 -pohjaisella muodostelmalla, missä keskikentän keskustan pallollinen osaaminen oli huippuluokkaa ja laitahyökkääjät erittäin nopeita ja aikaansaavia. Nämä ydinpelipaikat ovat varmasti niitä, joihin vahvistuksia tullaan hankkimaan. Lisäksi Rodgersin pitää ratkaista hyökkääjätilanne tavalla tai toisella - riittääkö Andy Carrollin taso? Onko Luis Suarez kärkipelaaja vai laidalle vedetty hyökkääjä?
Liverpoolin riveissä on myös pelaajia, joille ei voi ennustaa pitkää tulevaisuutta Rodgersin joukkueessa. Hidasjalkainen laituri Dirk Kuyt vaihtoi jo maisemaa. Charlie Adam ja Jay Spearing tuskin täyttävät vaatimuksia keskikentän keskustan pelipaikoille. Isolla rahalla hankitut Stewart Downing, Andy Carroll ja Jordan Henderson ovat vedenjakajalla.
Millaisen joukkueen Rodgers sitten saa käsiinsä?
Rodgersin pelitavassa maalivahti on eräänlainen libero, jolta vaaditaan osallistumista myös pallolliseen peliin. Jose Reina on jalalla erinomainen maalivahti, joten tämä osa-alue joukkueessa on kunnossa. Sama pätee puolustuslinjaan. Laitapuolustajat ovat juoksuvoimaisia ja Agger-Skrtel pystyy parivaljakkona pelaamaan korkean prässitason edellyttämää jalkapalloa. Rodgersin pelitavalle keskeistä on prässätä korkealta ja päästä pallonriistoihin lähellä vastustajan maalia. Puolustajien suhteen tämä tarkoittaa sitä, että 1 vs. 1-pelaaminen, nopeat jalat ja pallollinen varmuus ovat tärkeitä ominaisuuksia.
Keskikentän keskustassa Lucas miehittää puolustavan pelaajan roolin. Swanseassa tätä paikkaa miehitti Leon Britton, jonka tehtävänä oli jakaa palloa kovalla tempolla ja korkeilla syöttömäärillä omille. Ei välttämättä aina ylöspäin vaan paljon poikittaissuunnassa. Juuri tämä on Lucasille ominaista. Lisäksi Lucas on erinomainen pallonvoittaja ja tasapainottaja, joten on helppo ennustaa Lucasille isoa roolia Rodgersin joukkueessa.
Muilta osin keskikentän keskusta jättää ilmoille kysymysmerkkejä. Liverpoolilta puuttuu selkeä pelintekijä. Jordan Hendersonin rahkeet eivät vielä siihen ole riittäneet. Alberto Aquilani kuuluu edelleen Liverpoolin pelaajistoon, mutta hänen halukkuus pelata Liverpoolissa on kysymysmerkki. On helppo ennustaa, että keskikentän keskustaan hankitaan pelintekijä.
Steven Gerrard on mielenkiintoinen tapaus. Gerrard on pelaajana enemmänkin luonnonlapsimainen huippulahjakkuus kuin hyvin valmennettu, älykäs pelaaja. Gerrardin rahkeet pelinrakentelun suhteen eivät riitä, joten ainoaksi mahdolliseksi pelipaikaksi jää hyökkäävän keskikenttäpelaajan paikka. Tällöin Gerrard voi keskittyä hyökkäysten tukemiseen, maalintekoon ja läpisyöttöjen antamiseen, mitkä kuuluvat hänen vahvuuksiinsa. Gerrardin kohdalla iän tuomat fyysiset rajoitteet alkavat tulla pikkuhiljaa vastaan. Ei kannata yllättyä, jos Rodgers hankkii Gerrardille kirittäjän - Swanseastakin tutun Gylfi Sigurdssonin.
Liverpoolilla ei ole tällä hetkellä ainuttakaan huippuluokan laituria riveissään. Itseasiassa ei ole ollut sitten Steve McManamanin ja John Barnesin päivien. Rodgers hankkii laidoille 1-2 pelaajaa, jotka ovat taatusti nopeita ja taitavia. Craig Bellamy ja nuori Raheem Sterling lienevät rotaatiossa mukana.
Elokuuta odotellessa
Rodgers on haastatteluissa puhunut 3-4 hankinnasta. Ennustaminen on tunnetusti vaikea laji, mutta tässä allekirjoittaneen näkemys siitä, miltä Liverpool saattaa kesän lopussa näyttää.
In: Gylfi Sigurdsson, Javi Martinez, Ibrahim Afellay, Luuk de Jong
Out: Dirk Kuyt, Charlie Adam, Stewart Downing
Siqurdsson tarjoaa kilpailua ja vaihtoehdon Gerrardille. Martinez voi täyttää puolustavan keskikenttäpelaajan roolin tai pelata myös yhtäaikaa Lucasin kanssa hieman hyökkäävämmässä roolissa. Ibrahim Afellay on maalintekoon pystyvä laitapelaaja, joka on jumiutunut penkille Barcelonassa. Twenten Luuk de Jong on tyypillinen hollantilainen kärkipelaaja, joka viimeistelyn ohella kykenee osallistumaan myös pelinrakenteluun. Suarez on mielestäni parhaimmillaan tilanteita järjestelevänä hyökkääjänä, tässä tapauksessa laidalle vedetyssä roolissa.
Penkki: Coates, Carragher, Aquilani/Henderson, Sigurdsson, Bellamy, Sterling, Carroll
Todettakoon lyhyesti, että Brendan Rodgers sai Swansean näyttämään hetkittäin Barcelonalta.
Liverpool värväsi managerin pelilliset asiat etusijalla. Ei haettu nimeä, meriittejä, pokaaleja, mainetekoja - vaan oikeaa johtajaa ja pelitapaa. Tätä ei Liverpoolissa ole tapahtunut vuosikymmeniin. Liverpool on tähän päivään saakka ollut tempoileva organisaatio, joka on aina hakenut niin valmennukseen kuin pelaajistoon isoa, säväyttävää nimeä, jolla on kovia meriittejä.
Mitä siinä sitten on väärin? Ei varsinaisesti mitään. Liverpool on aina ollut seura, jota on ohjannut voittaminen. Pitkään se voittikin, mutta vuonna 2012 Liverpool on ollut vanhanaikainen seura vailla todellista suuntaa. Liverpoolin managerit viimeisen 20 vuoden ajalta ovat Kenny Dalglish, Graeme Souness, Roy Evans, Gerard Houllier, Rafael Benitez, Roy Hodgson ja Kenny Dalglish uudestaan. Kun tuota listaa lukee, on vaikea löytää minkäänlaista pelillistä linjaa, jonka mukaan valmentajia on hankittu.
Se on näkynyt myös kentällä. Vaikka Liverpool on aina ollut yksi jalkapallomaailman merkittävimpiä instituutioita, sillä ei ole koskaan ollut pelitapaa, josta Liverpool tunnettaisiin. Ei edes Rafael Benitezin aikana, jolloin Liverpool pelasi "kameleonttijalkapalloa", muuttaen pelitapaansa ja kokoonpanoaan vastustajan mukaan.
1. kesäkuuta 2012 on tietyllä tapaa Liverpoolin uuden ajanlaskun alku. Brendan Rodgers tuo Liverpoolille pelitavan ja pelillisen identiteetin.
Brendan Rodgersin Liverpool
Rodgersin pelifilosofia perustuu pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin. Pelaajamateriaalin suhteen siis syöttötaito on keskeinen ominaisuus. Rodgers pääsee sikäli hyvästä lähtökohdasta liikkeelle, että Liverpoolin pelaajamateriaali on suhteellisen taitava.
Rodgersin Swansea pelasi 4-3-3 -pohjaisella muodostelmalla, missä keskikentän keskustan pallollinen osaaminen oli huippuluokkaa ja laitahyökkääjät erittäin nopeita ja aikaansaavia. Nämä ydinpelipaikat ovat varmasti niitä, joihin vahvistuksia tullaan hankkimaan. Lisäksi Rodgersin pitää ratkaista hyökkääjätilanne tavalla tai toisella - riittääkö Andy Carrollin taso? Onko Luis Suarez kärkipelaaja vai laidalle vedetty hyökkääjä?
Liverpoolin riveissä on myös pelaajia, joille ei voi ennustaa pitkää tulevaisuutta Rodgersin joukkueessa. Hidasjalkainen laituri Dirk Kuyt vaihtoi jo maisemaa. Charlie Adam ja Jay Spearing tuskin täyttävät vaatimuksia keskikentän keskustan pelipaikoille. Isolla rahalla hankitut Stewart Downing, Andy Carroll ja Jordan Henderson ovat vedenjakajalla.
Millaisen joukkueen Rodgers sitten saa käsiinsä?
Rodgersin pelitavassa maalivahti on eräänlainen libero, jolta vaaditaan osallistumista myös pallolliseen peliin. Jose Reina on jalalla erinomainen maalivahti, joten tämä osa-alue joukkueessa on kunnossa. Sama pätee puolustuslinjaan. Laitapuolustajat ovat juoksuvoimaisia ja Agger-Skrtel pystyy parivaljakkona pelaamaan korkean prässitason edellyttämää jalkapalloa. Rodgersin pelitavalle keskeistä on prässätä korkealta ja päästä pallonriistoihin lähellä vastustajan maalia. Puolustajien suhteen tämä tarkoittaa sitä, että 1 vs. 1-pelaaminen, nopeat jalat ja pallollinen varmuus ovat tärkeitä ominaisuuksia.
Keskikentän keskustassa Lucas miehittää puolustavan pelaajan roolin. Swanseassa tätä paikkaa miehitti Leon Britton, jonka tehtävänä oli jakaa palloa kovalla tempolla ja korkeilla syöttömäärillä omille. Ei välttämättä aina ylöspäin vaan paljon poikittaissuunnassa. Juuri tämä on Lucasille ominaista. Lisäksi Lucas on erinomainen pallonvoittaja ja tasapainottaja, joten on helppo ennustaa Lucasille isoa roolia Rodgersin joukkueessa.
Muilta osin keskikentän keskusta jättää ilmoille kysymysmerkkejä. Liverpoolilta puuttuu selkeä pelintekijä. Jordan Hendersonin rahkeet eivät vielä siihen ole riittäneet. Alberto Aquilani kuuluu edelleen Liverpoolin pelaajistoon, mutta hänen halukkuus pelata Liverpoolissa on kysymysmerkki. On helppo ennustaa, että keskikentän keskustaan hankitaan pelintekijä.
Steven Gerrard on mielenkiintoinen tapaus. Gerrard on pelaajana enemmänkin luonnonlapsimainen huippulahjakkuus kuin hyvin valmennettu, älykäs pelaaja. Gerrardin rahkeet pelinrakentelun suhteen eivät riitä, joten ainoaksi mahdolliseksi pelipaikaksi jää hyökkäävän keskikenttäpelaajan paikka. Tällöin Gerrard voi keskittyä hyökkäysten tukemiseen, maalintekoon ja läpisyöttöjen antamiseen, mitkä kuuluvat hänen vahvuuksiinsa. Gerrardin kohdalla iän tuomat fyysiset rajoitteet alkavat tulla pikkuhiljaa vastaan. Ei kannata yllättyä, jos Rodgers hankkii Gerrardille kirittäjän - Swanseastakin tutun Gylfi Sigurdssonin.
Liverpoolilla ei ole tällä hetkellä ainuttakaan huippuluokan laituria riveissään. Itseasiassa ei ole ollut sitten Steve McManamanin ja John Barnesin päivien. Rodgers hankkii laidoille 1-2 pelaajaa, jotka ovat taatusti nopeita ja taitavia. Craig Bellamy ja nuori Raheem Sterling lienevät rotaatiossa mukana.
Elokuuta odotellessa
Rodgers on haastatteluissa puhunut 3-4 hankinnasta. Ennustaminen on tunnetusti vaikea laji, mutta tässä allekirjoittaneen näkemys siitä, miltä Liverpool saattaa kesän lopussa näyttää.
In: Gylfi Sigurdsson, Javi Martinez, Ibrahim Afellay, Luuk de Jong
Out: Dirk Kuyt, Charlie Adam, Stewart Downing
Siqurdsson tarjoaa kilpailua ja vaihtoehdon Gerrardille. Martinez voi täyttää puolustavan keskikenttäpelaajan roolin tai pelata myös yhtäaikaa Lucasin kanssa hieman hyökkäävämmässä roolissa. Ibrahim Afellay on maalintekoon pystyvä laitapelaaja, joka on jumiutunut penkille Barcelonassa. Twenten Luuk de Jong on tyypillinen hollantilainen kärkipelaaja, joka viimeistelyn ohella kykenee osallistumaan myös pelinrakenteluun. Suarez on mielestäni parhaimmillaan tilanteita järjestelevänä hyökkääjänä, tässä tapauksessa laidalle vedetyssä roolissa.
Penkki: Coates, Carragher, Aquilani/Henderson, Sigurdsson, Bellamy, Sterling, Carroll
tiistai 15. toukokuuta 2012
Grazie, Pippo!
Euroopan sarjakausi saatiin Mestarien liigan loppuottelua vaille pakettiin viime viikonloppuna. Manchester City, Juventus ja Real Madrid nostelivat suurimpien sarjojen mestaruuspokaaleja. Borussia Dortmund juhli Saksan cupin voittoa kaadettuaan Bayern Münchenin finaalissa. Suuren voiton hetkellä pelaaja tuntee olevansa maailman huipulla. Olevansa ikuisesti nuori ja kaiken kestävän loputtomiin.
Mutta mikään ei ole ikuista. Kaikki päättyy ajallaan. Sen sai sunnuntai-iltana todeta eräs sukupolvemme parhaista maalintekijöistä. Filippo Inzaghi pelasi uransa viimeisen ottelun.
Nuorempana en pitänyt sinusta, Pippo. Olit mielestäni ärsyttävä pelaaja. Filmasit, provosoit, eläydyit teatraalisesti joka tilanteeseen. Kunnes aikuistuin ja ymmärsin paremmin, mistä jalkapallossa on kyse. Elämyksistä, suurista tunteista, suurista persoonista, massasta erottumisesta, huippupelaajista massan keskellä. Pelaajista, jotka tuovat pelille jotain lisäarvoa ja viihdettä.
Nykyjalkapallo on täynnä "yleisurheilijoita". Fyysisiä koneita, jotka juoksevat kuin keskipitkänmatkan juoksijat ja taklaavat kuin rugbypelaajat. Noudattavat valmentajan ohjeita ja uhraavat itsensä joukkeuen puolesta viimeiseen hengenvetoon asti. Näiden pelaajien varaan voittava joukkue tietyllä tapaa perustuu.
Mutta jonkun pitää tehdä maalit. Muuten ei voi voittaa. Pippon joukkuekaveri, hieno mies, Zlatan sen sanoi. Hän tajusi auttavansa joukkuetta, jos tekee paljon maaleja.
Jokainen ihminen omaa jonkin lahjan syntyessään. Joku osaa laulaa, joku piirtää. Joku on akateemisesti lahjakas. Pippo syntyi maalinteon taidon kanssa. Maalintekemisen taitoa voi kehittää. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos maalintekeminen olisi kiinni harjoittelusta, kaikki olisivat hyökkääjiä. Kukaan ei uhraisi kroppaansa juoksemiseen ja taklaamiseen. Maalinteko on yksinkertaisesti hauskempaa. Mutta pitäähän leipä jollain tienata.
Pippo ei ollut isoin, vahvin eikä nopein. Hänellä on kuitenkin aina ollut kyky haistaa maalipaikat. Päästä paikkoihin terävällä askeleellaan. Ennakoida tilanteet paremmin kuin muut. Ja ennen kaikkea - pistää pallo maaliin kun se paikka tulee.
Pippo ei olisi menestynyt jalkapallossa, jos hänen olisi pitänyt juosta ja taklata. Mutta ei hänen tarvinnutkaan. Hän osasi pistää palloa maaliin.
Pippo ei ollut ammatiltaan jalkapalloilija. Hän oli ammatiltaan maalintekijä. Jalkapallo on joukkueurheilua, mutta maalintekijä on aina yksilö joukkueen sisällä, kuten maalivahtikin. Niin myös Pippo.
En koskaan unohda Pippon tapaa tuulettaa maaleja. Jokainen maali oli kuin Pippon uran viimeinen. Niin riehakkaasti hän maalejaan tuuletti. Hän eli hetkessä.
Pippon ura oli päättyä jo syystalvella 2010, kun polven eturistiside petti. Pippo olisi voinut lopettaa siihen paikkaan ja hänet olisi muistettu legendana. Hän oli voittanut kaiken. Tehnyt enemmän maaleja kuin mistä kukaan uskaltaisi haaveilla.
Mutta Pippo rakasti maalintekemistä liian paljon. Hän kuntoutui ja palasi päättyneelle kaudelle AC Milanin riveihin. Ja teki vielä yhden maalin kauden viimeisessä ottelussa. Voittomaalin, tietenkin. Koki vielä kerran sen tunteen, mikä häntä on ajanut jalkapalloilijana eteenpäin.
Kiitos, Pippo. Teit kuningas jalkapallosta hieman värikkäämmän lajin. Annoit lajille paljon. Sinun kaltaisia persoonia tämä hieno laji tarvitsee.
Filippo Inzaghi Fact File:
Syntynyt 9. elokuuta 1973.
Seurat: Piacenza, Leffe, Verona, Parma, Atalanta, Juventus, AC Milan.
Seurajoukkueissa 623 ottelua, 288 maalia.
Maajoukkueessa 57 ottelua, 25 maalia.
Yhteensä 680 ottelua, 313 maalia. (5. eniten Italiassa)
Euroopan kentillä 70 maalia (toiseksi eniten).
Serie A:ssa 10 hattutemppua (eniten), Mestarien liigassa kolme hattutemppua (eniten).
Kolme Serie A-mestaruutta. Kaksi Mestarien liigan voittoa.
Maailmanmestari 2006.
"The lad must have been born offside." -Sir Alex Ferguson
Mutta mikään ei ole ikuista. Kaikki päättyy ajallaan. Sen sai sunnuntai-iltana todeta eräs sukupolvemme parhaista maalintekijöistä. Filippo Inzaghi pelasi uransa viimeisen ottelun.
Nuorempana en pitänyt sinusta, Pippo. Olit mielestäni ärsyttävä pelaaja. Filmasit, provosoit, eläydyit teatraalisesti joka tilanteeseen. Kunnes aikuistuin ja ymmärsin paremmin, mistä jalkapallossa on kyse. Elämyksistä, suurista tunteista, suurista persoonista, massasta erottumisesta, huippupelaajista massan keskellä. Pelaajista, jotka tuovat pelille jotain lisäarvoa ja viihdettä.
Nykyjalkapallo on täynnä "yleisurheilijoita". Fyysisiä koneita, jotka juoksevat kuin keskipitkänmatkan juoksijat ja taklaavat kuin rugbypelaajat. Noudattavat valmentajan ohjeita ja uhraavat itsensä joukkeuen puolesta viimeiseen hengenvetoon asti. Näiden pelaajien varaan voittava joukkue tietyllä tapaa perustuu.
Mutta jonkun pitää tehdä maalit. Muuten ei voi voittaa. Pippon joukkuekaveri, hieno mies, Zlatan sen sanoi. Hän tajusi auttavansa joukkuetta, jos tekee paljon maaleja.
Jokainen ihminen omaa jonkin lahjan syntyessään. Joku osaa laulaa, joku piirtää. Joku on akateemisesti lahjakas. Pippo syntyi maalinteon taidon kanssa. Maalintekemisen taitoa voi kehittää. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos maalintekeminen olisi kiinni harjoittelusta, kaikki olisivat hyökkääjiä. Kukaan ei uhraisi kroppaansa juoksemiseen ja taklaamiseen. Maalinteko on yksinkertaisesti hauskempaa. Mutta pitäähän leipä jollain tienata.
Pippo ei ollut isoin, vahvin eikä nopein. Hänellä on kuitenkin aina ollut kyky haistaa maalipaikat. Päästä paikkoihin terävällä askeleellaan. Ennakoida tilanteet paremmin kuin muut. Ja ennen kaikkea - pistää pallo maaliin kun se paikka tulee.
Pippo ei olisi menestynyt jalkapallossa, jos hänen olisi pitänyt juosta ja taklata. Mutta ei hänen tarvinnutkaan. Hän osasi pistää palloa maaliin.
Pippo ei ollut ammatiltaan jalkapalloilija. Hän oli ammatiltaan maalintekijä. Jalkapallo on joukkueurheilua, mutta maalintekijä on aina yksilö joukkueen sisällä, kuten maalivahtikin. Niin myös Pippo.
En koskaan unohda Pippon tapaa tuulettaa maaleja. Jokainen maali oli kuin Pippon uran viimeinen. Niin riehakkaasti hän maalejaan tuuletti. Hän eli hetkessä.
Pippon ura oli päättyä jo syystalvella 2010, kun polven eturistiside petti. Pippo olisi voinut lopettaa siihen paikkaan ja hänet olisi muistettu legendana. Hän oli voittanut kaiken. Tehnyt enemmän maaleja kuin mistä kukaan uskaltaisi haaveilla.
Mutta Pippo rakasti maalintekemistä liian paljon. Hän kuntoutui ja palasi päättyneelle kaudelle AC Milanin riveihin. Ja teki vielä yhden maalin kauden viimeisessä ottelussa. Voittomaalin, tietenkin. Koki vielä kerran sen tunteen, mikä häntä on ajanut jalkapalloilijana eteenpäin.
Kiitos, Pippo. Teit kuningas jalkapallosta hieman värikkäämmän lajin. Annoit lajille paljon. Sinun kaltaisia persoonia tämä hieno laji tarvitsee.
Filippo Inzaghi Fact File:
Syntynyt 9. elokuuta 1973.
Seurat: Piacenza, Leffe, Verona, Parma, Atalanta, Juventus, AC Milan.
Seurajoukkueissa 623 ottelua, 288 maalia.
Maajoukkueessa 57 ottelua, 25 maalia.
Yhteensä 680 ottelua, 313 maalia. (5. eniten Italiassa)
Euroopan kentillä 70 maalia (toiseksi eniten).
Serie A:ssa 10 hattutemppua (eniten), Mestarien liigassa kolme hattutemppua (eniten).
Kolme Serie A-mestaruutta. Kaksi Mestarien liigan voittoa.
Maailmanmestari 2006.
"The lad must have been born offside." -Sir Alex Ferguson
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)